Eeva Kolun uupumusta käsittelevästä kirjasta kolmas painos
28.8.2020 08:14:53 EEST | Gummerus | Tiedote

Kirjassaan Kolu pohtii, mikä kaikki meitä oikein uuvuttaa. Syiksi nousevat suorituskeskeisyys, paine olla jatkuvasti onnellinen ja kehittää itsestään aina vain parempaa versiota, naisiin kohdistuvat ristiriitaiset odotukset, tunteiden tukahduttaminen ja sitä seuraava piiloaggressiivisuus, häpeä, esillä, mitattavissa ja saavutettavissa oleminen, kiire hyveenä, elämän monimutkaisuus, postnormaali aika ja pärjäämisen eetos – ja ennen kaikkea syvä kokemus siitä, ettei koskaan riitä.
Kirja pureutuu aikamme ongelmiin, mutta esittää myös joukon ratkaisuja ja muistuttaa ilon, huumorin, myötätunnon ja joutilaisuuden merkityksestä. Kolu käy läpi myös oman uupumushistoriaansa ja kertoo, mitä se on opettanut. Uupumiset ovat olleet Kolulle oman riittämättömyyden kohtaamisen paikkoja. Ne ovat opettaneet muun muassa vetämään rajoja, pyytämään apua, tunnistamaan omia tarpeita, luomaan rutiineja ja antamaan joidenkin asioiden vain tapahtua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote
LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.
EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.
ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote
Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.
Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.
ENNAKKOTIEDOTE: Jo kolme vuotta kauhua – Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) ilmestyy 3.10.11.9.2026 08:39:51 EEST | Tiedote
Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Timo R. Stewart on seurannut traagisia tapahtumia tiiviisti ja ollut tutkijana aivan Suomessa käydyn keskustelun ytimessä. 3.10. ilmestyvässä kirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) hän käy läpi konfliktin vaiheita niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


