Eeva Loukon esikoisdekkari Onnellisten saari on täynnä koukuttavia juonenkäänteitä ja herkullisia ihmissuhdesotkuja
13.12.2021 08:55:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Onnellisten saari sijoittuu Helsingin Lauttasaareen. Vuosia ulkomailla asunut kolmekymppinen Ronja palaa kotikulmilleen, kun hänen isänsä löytyy murhattuna Kasinonrannasta. Vastassa ovat nuoruudenystävät, joiden jälleennäkeminen on samaan aikaan lohdullista ja kipeää, sekä tapausta tutkiva nuori konstaapeli, joka ei tunnu tekevän työtään kunnolla. Toimittajataustainen Ronja ryhtyy itse selvittämään etäiseksi jääneen isänsä taustoja, ja samalla tiiviin yhteisön vaietut salaisuudet alkavat paljastua. Kun kaikki tuntevat kaikki, tulee jokaisesta vuorollaan epäilty.
Eeva Louko (s. 1982) alkoi kirjoittaa esikoisromaaniaan vuonna 2015 sen jälkeen, kun hänen isänsä oli menehtynyt yllättäen. Isän äkillinen kuolema herätti Eevan siihen, että unelmiaan kannattaa tavoitella heti eikä joskus myöhemmin, sillä elämä voi olla lyhyt. Kirjoitustyö eteni aluksi verkkaiseen tahtiin, sillä Eevalla oli päivätyö toimittajana ja lisäksi kotona 1- ja 3-vuotiaat lapset.
– Halusin kirjoittaa dekkarin itseni ikäisille naisille ja niin, että päähenkilö on samaistuttava. Halusin kolme vahvaa, realistista naista pääosiin. Lähtökohtana oli oikeastaan ”aikuisten Neiti Etsivä”, joka sitten jalostui hieman eteenpäin. Halusin, että päähenkilöissäni näkyy elämänkirjo sellaisena kuin se on reilun kolmenkympin iässä, kuinka monenlaisten haasteiden kanssa me kamppailemme, Eeva kertoo.
Eeva on aina ollut kiinnostunut yliluonnollisista asioista, jännityksestä ja kauhusta, ja siksi jännärikirjallisuus tuntui genrevalintana luontevalta. Kirjoittamisen lisäksi Eeva "ylikuluttaa" podcasteja ja soittaa pianoa ja saksofonia. Onnellisten saari on uuden dekkarisarjan avaus.
Onnellisten saari on arvosteluvapaa ilmestyessään 5.1.2022.
Tiedustelut, haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kolme olympiakultaa ja miljoonamenetykset: Samppa Lajunen kertoo, mitä on oppinut voittamisesta ja häviämisestä3.9.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Samppa Lajunen nousi laman varjostamasta lapsuudesta yhdistetyn hiihdon maailman huipulle ja voitti kolme olympiakultaa Salt Lake Cityssä vuonna 2002. Urheilu-uran jälkeen hän menestyi yrittäjänä ja kiinteistösijoittajana, kunnes kaikki romahti. Uutuuskirja Kriittinen piste kertoo poikkeuksellisesta matkasta menestyksen huipulle ja sieltä takaisin alas sekä kokoaa yhteen Lajusen tärkeimmät opit urheilusta, liiketoiminnasta ja elämästä.
Joonas Laurilan Ihan pasta kirja on herkullinen rakkaudenosoitus pastalle ja sen monikäyttöisyydelle2.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Kokki ja pastaekspertti Joonas Laurilan Ihan pasta kirja on paitsi monipuolinen ruokakirja, myös kertomus siitä, miten oppia ymmärtämään pastaa – sillä pastaan löytyy aina uusia näkökulmia, tekniikoita ja yhdistelmiä, olipa kyse vartin arkiruoasta tai pitkään haudutetusta viikonloppuklassikosta.
Otavan kustantamoperheen nuortenromaaniuutuudet vievät elämän käännekohtiin2.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jukka-Pekka Palviaisen Kämppä tyhjänä kietoutuu yhden yön ympärille ja yksien bileiden moniin seurauksiin. Helena Meripaasin Löytöeläintalo kertoo Milasta, joka löytää elämälleen suunnan hylättyjen eläinten parista.
Vaikuttava elämäkerta poliittisen historian legendasta Väinö Hakkilasta1.9.2026 10:27:26 EEST | Tiedote
Väinö Hakkila oli työväenliikkeen voimahahmo, joka eli Suomen historian suuret käännekohdat itsenäistymisestä jälleenrakennukseen.
Tiedustelu-upseeri Toivo Salokorven jännittävä elämäntarina31.8.2026 09:35:25 EEST | Tiedote
Kirja kertoo Suomen sotilastiedustelun historiasta maailmansotien välisen ajan kokeneimman tiedustelu-upseerin Toivo Salokorven kautta. Salokorven urasta ainutlaatuisen tekee se, että hän oli siviili, joka ei käynyt urallaan minkäänlaista muodollista sotilaskoulutusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


