Ehdotus Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosille 2022–2027 valmistunut
Loviisan rannikkoalue on nimetty maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä yhdeksi merkittävistä tulvariskialueista. Tulvariskien hallintasuunnittelua varten perustettu tulvaryhmä on hyväksynyt suunnitelmaehdotuksen kuulemista varten. Ehdotus sisältää tavoitteet ja toimenpiteet Loviisan keskustan, Loviisanlahden ranta-alueiden sekä lähisaarten tulvariskien minimoimiseksi. Suunnitelman valmistelua varten nimetyssä tulvaryhmässä ovat olleet edustettuna Uudenmaan liitto, Loviisan kaupunki, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos sekä Uudenmaan ELY-keskus. Lisäksi työssä ovat olleet mukana asiantuntijaroolissa Loviisan ydinvoimalaitoksen tulvariskeihin liittyen Fortum Oyj ja Säteilyturvakeskus STUK.
Loviisa on Uudenmaan maakunnan itäisin kunta ja eräs alueen keskeisimmistä asutuskeskuksista. Keskusta-alue sijoittuu Loviisanlahden pohjukkaan ja sen länsireunalle. Lisäksi tiivistä rakentamista on Valkon ja Vårdön alueella keskustan eteläpuolella. Lähivuosina rakentaminen lisääntyy huomattavasti vuonna 2023 järjestettävien asuntomessujen myötä. Hästholmenin saarella sijaitsee Loviisan ydinvoimalaitos.
Tulvariskien hallinnan tavoitteena on mm. asuinrakennusten, vaikeasti evakuoitavien kohteiden, ydinvoimalaitoksen, yhdyskuntatekniikan rakenteiden, merkittävien liikenneyhteyksien, sataman, ympäristölle vahingollisten kohteiden, kulttuuriperintökohteiden sekä muun rakennuskannan turvaaminen merenpinnan noustessa. Lisäksi tavoitteena ovat mm. omaisuusvahinkojen minimoiminen, ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen tulvaturvallisessa rakentamisessa sekä tulvatietoisuuden lisääminen. Tavoitteisiin pyritään varautumisen lisäksi sekä tulvanaikana että tulvan jälkeen tehtävillä toimenpiteillä.
Loviisan rannikkoalueella eräs keskeisimmistä tulvariskiä vähentävistä toimenpiteistä on tulva-alueiden ja ilmastonmuutoksen huomioiminen maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Kaikessa rakentamisessa huomioidaan suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista sekä hankkeiden monimuotoiset vaikutukset mm. ympäristöön; tulevina vuosina erityisesti asuntomessualueen toteutuksen yhteydessä. Myös Loviisan keskustan tulvapenkereen toimivuuden varmistaminen harvinaisella tulvalla on yksi tärkeistä tavoitteista. Loviisan ydinvoimalaitoksella varaudutaan jo nykyisellään tässä suunnitelmassa esitettyjä tulvia huomattavasti harvinaisempiin tulvatilanteisiin.
Tulvariskien hallintasuunnitelmasta toivotaan kaikilta tulva-asioiden kanssa toimivilta tahoilta ja alueen asukkailta palautetta. Kuulutus ja suunnitelma liitteineen on nähtävillä osoitteessa www.ymparisto.fi/trhs/Loviisa
Yhteyshenkilöt
Johtava vesitalousasiantuntija Kari Rantakokko, 0295 021 453, s-posti kari.rantakokko(at)ely-keskus.fi
Suunnitteluinsinööri Olli Jaakonaho, 0295 021 398, s-posti olli.jaakonaho(at)ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan ELY-keskusOpastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme