Ehkäistäänkö kotitalouksien ylivelkaantumista vai vaikeutetaanko perheiden kodin hankintaa?

Suomen Vuokranantajat pitää tärkeänä, että kotitalouksien ylivelkaantumista torjutaan. Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien velkaantuminen on viimeisimmän tilastojulkistuksen mukaan 127,2 prosenttia.
”Kotitalouksien ylivelkaantumisessa pitäisi ensisijaisesti tarttua pikavippien ja kulutusluottojen sääntelyyn. Pikavippien kohdalla velkaannutaan pahimmillaan monesta suunnasta samaan aikaan, mikä aiheuttaa jo nyt inhimillisiä tragedioita. Positiivinen luottorekisteri tarvitaan ehdottomasti”, sanoo Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaa.
Taloyhtiölainojen rajaaminen on järkevää – kunhan ei kiristetä niin, että asuntotuotanto hiipuu
Taloyhtiölainojen yhtiölainaosuutta esitetään rajattavaksi 60 prosenttiin velattomasta hinnasta. Myös lyhennysvapaita ei saisi ehdotuksen mukaan olla ensimmäiseen viiteen vuoteen.
”Taloyhtiölainojen rajaaminen on järkevää, jotta vältytään pahimmilta ylilyönneiltä. Lyhennysvapaiden rajaaminen kokonaan pois kotitalouksilta on kuitenkin liian kireä linjaus. Lyhennysvapaat voisi rajata esimerkiksi kahteen vuoteen. On myös huomattava, että Tilastokeskuksen uusien tietojen mukaan kotitalouksien vastuulla olevat taloyhtiölainat ovat huomattavasti aikaisempaa matalammalla tasolla. Tämä tieto ei ollut työryhmän käytössä, joten taloyhtiölainojen osalta asiaa kannattaa vielä punnita tarkkaan”, Viljamaa kehottaa.
Suomen Vuokranantajien selvityksen mukaan yksityisten vuokranantajien velkasuhde, taloyhtiölainat huomioiden, asuntoa kohden on keskimäärin 42 prosenttia.
”Yksityiset vuokranantajat eli kotitaloudet ovat selvityksemme mukaan tyypillisesti hyvin maltillisia niin kutsutun velkavivun käytössä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana käyty keskustelu taloyhtiölainojen riskeistä on saanut kotitaloudet entistä varovaisemmiksi velan suhteen”, sanoo Viljamaa.
Rajauksia suunnitellessa on kuitenkin muistettava, että taloyhtiölainoilla on pitkälti mahdollistettu viime vuosien vilkas asuntotuotanto. Asuntotuotannon hidastumiseen ei puolestaan ole varaa ainakaan pääkaupunkiseudulla.
”Tilastokeskuksen uuden väestöennusteen mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseutu kasvaa vuoteen 2040 mennessä noin Vantaan asukkaiden verran. Käytännössä pääkaupunkiseudun väestönlisäys tarkoittaa, että asuntoja pitää rakentaa vähintään 150 000 lisää tulevien vuosikymmenien aikana, jotta ihmisille on koteja riittävästi. Kustannus on kymmeniä miljardeja euroja. Olennaista on riittävä asuntotuotanto, jotta kasvavaan asumisen kysyntään voidaan vastata. Asuntotuotannon varmistamiseksi tarvitaan yksityisiä investointeja. Taloyhtiölainat ovat osoittautuneet hyväksi välineeksi asuntojen rahoittamisessa”, Viljamaa huomauttaa.
”Liian kireän sääntelyn riskinä on asuntotuotannon hiipuminen, työllisyyden heikkeneminen, asuntojen hintojen ja vuokrien nousu, mikä tuo aivan uusia ongelmia pöydälle. Nyt kannattaa edetä maltillisesti, ettei jouduta ojasta allikkoon. Painopiste sääntelyssä pitää olla ylivelkaantumisen ongelma eli käytännössä kulutusluottojen ja pikavippien kasvua pitää ensisijaisesti suitsia”, Viljamaa alleviivaa.
Asunnon ostaminen vaikeutuu, vuokra-asumisen kysyntä kasvaa
Toteutuessaan velkaantumistyöryhmän ehdotukset tarkoittaisivat sitä, että lainan saaminen ja asunnon ostaminen tulee aiempaa vaikeammaksi. Muutokset osuisivat rankimmin ensimmäistä omaa kotia hankkiviin tai asuntosijoittamista aloittaviin ihmisiin.
”Käytännössä ehdotukset vahvistaisivat asuntomarkkinoiden jakoa asunnonomistajiin ja vuokra-asujiin. Vuokra-asumisen kysyntä kasvaisi, kun omistusasunnon hankkiminen varsinkin pääkaupunkiseudulla vaikeutuisi. Myös asuntosijoittamisen aloittaminen vaikeutuisi. Toisaalta muutokset vaikuttaisivat vain vähän muun muassa niihin vuokranantajiin, joilla on jo asuntovarallisuutta. Muutokset toisivat tilaa myös kansainvälisille sijoittajille vuokra-asuntomarkkinoilla”, Viljamaa kuvailee muutoksen vaikutuksia.
”Nyt pitäisi miettiä keinoja, millä asuntotuotanto pidetään kasvukeskuksissa kestävällä tasolla, eikä kohtuuttomasti vaikeuteta perheiden mahdollisuuksia ostaa asunto. Malttia tarvitaan”, Viljamaa näkee.
Suomen Vuokranantajat antaa raportista lausunnon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas ViljamaaYhteiskuntasuhdejohtaja, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:040 7235 821tuomas.viljamaa@vuokranantajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 18 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit Kokkola ja Seinäjoki vahvassa nousukiidossa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Kokkola on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kahdeksanneksi ja Seinäjoki kolmanneksitoista. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Hämeenlinna loikkaa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin kuudenneksi – ohitti pääkaupunkiseudun3.7.2025 10:14:17 EEST | Tiedote
Hämeenlinna on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kuudenneksi. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Tampere menetti kärkipaikan Rovaniemelle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa3.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme