Eilakaisla Oy

Eilakaisla muuttaa Helsingin liiketoimintayksikkönsä Kamppiin, Hietalahteen ja Keilaniemeen

Jaa
Eilakaislan pääkaupunkiseudun henkilöstö aloitti vuoden 2023 uusissa toimitiloissa. Samalla taakse jäivät pitkään, jo viime vuosituhannelta asti, palvelleet Mikonkadun toimitilat Helsingin keskustassa.

”Eilakaisla on nyt uudistumassa voimakkaasti ja modernit toimitilat ovat osa muutosta. Meillä on uusi toimitusjohtaja, käytössä uudet ja nykyaikaiset digitaaliset työkalut ja alkuvuoden aikana olemme lisäksi uudistamassa brändiämme”, Eilakaislan henkilöstöpäällikkö Anu Lehiö kertoo.

Eilakaisla palvelee pääkaupunkiseudulla jatkossa kolmessa toimipisteessä

Etelä-Suomen operatiivinen liiketoiminta muutti Kampin Autotaloon osoitteeseen Salomonkatu 17 A.  ”Koska Eilakaisla on suomen suurimpia talous- ja palkkahallinnon rekrytointeja tekeviä henkilöstöpalveluyrityksiä, on luonnollisin uusi lokaatio Etelä-Suomen operatiiviselle liiketoiminnalle Suomen Taloushallintoliitto ry:n tiloissa”, Eilakaisla-konsernin toimitusjohtaja Antti Soro kuvaa.

Lokakuussa avattu uusi liiketoimintayksikkö Eilakaisla Teollisuus aloitti toimintansa omissa toimitiloissa Helsingissä osoitteessa Hietalahdenranta 19. Yksikkö palvelee teollisuuden, tuotannon ja logistiikan alojen työnhakijoita sekä työntekijöitä etsiviä yrityksiä.

Konsernin hallinto muutti Espoon ”Eilasatamaan”, joka virallisemmin tunnetaan myös nimellä Keilasatama 5. ”Eilasatamasta löytyy konsernihallinnon lisäksi aulapalveluihin ja ulkoistuksiin keskittyvän yksikkömme päämaja”, kertoo Soro.

Uusilla tiloilla toimivuutta henkilöstön työskentelyyn

Uusien modernien toimitilojen tavoitteena on entisestään vahvistaa Eilakaislan toimialaosaamista, kasvattaa henkilöstön viihtyvyyttä ja mahdollistaa joustavia kohtaamisia niin kollegoiden kuin asiakkaidenkin välillä.

Usealla toimipisteellä mahdollistetaan työskentely itselle sopivimmassa työpisteessä. Lisäksi eilakaislalaisilla on mahdollisuus työskennellä myös muiden kaupunkien aluetoimistoilla sekä henkilöstön käytössä olevilla mökeillä Tahkolla tai Kirkkonummella. 

”Kirsikkana kakun päällä uusilta toimistoiltamme aukeaa nyt mitä mainioimmat näkymät Helsingin keskustan ja Keilalahden yli”, kuvailee Lehiö.

Pääkaupunkiseudun toimipisteiden yhteystiedot:

Pääkonttori >

Eilakaisla Helsinki >

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Eilakaisla Oy
Eilakaisla Oy
Keilasatama 5
02150 ESPOO

030 60900http://www.eilakaisla.fi

Eilakaisla on 1971 perustettu valtakunnallisesti toimiva suomalainen henkilöstöpalvelualan perheyritys. Sen palveluja ovat rekrytointi, henkilöstövuokraus, ulkoistetut henkilöstöratkaisut, uudelleensijoituspalvelut, henkilöarvioinnit ja konsultointi HR-kysymyksissä. Eilakaisla tarjoaa ammattilaisia vakituisiin ja määräaikaisiin tehtäviin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eilakaisla Oy

Eilakaisla, Sasky ja Aiko Academy Oy aloittavat yhteistyön14.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Henkilöstöpalveluyritys Eilakaisla Oy (Eilakaisla), SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) ja Saskyn tytäryhtiö Aiko Academy Oy (Aiko Academy) ovat tunnistaneet tarpeen yhteistyölle, jonka tarkoituksena on helpottaa opiskelijoita, työnhakijoita ja yrityksiä löytämään toisensa tarjoten tärkeimmille sidosryhmille uusia mahdollisuuksia koulutusten, uramahdollisuuksien ja muiden tehokkaiden palveluratkaisujen keinoin.

Eilakaisla uudisti brändiään: "Työ elämän ehdoilla"16.5.2023 09:07:00 EEST | Tiedote

Suomen pisimpään markkinoilla toiminut henkilöstöpalveluyritys Eilakaisla on viime aikoina modernisoinut paljon toimintaansa panostaen erityisesti digitaalisiin työkaluihin ja hakija- ja asiakaskokemuksen parantamiseen. Eilakaislan vahvuuksia ovat laatu, luotettavuus ja vastuullisuus – yritys pitää huolen siitä, että jokainen elämä löytää näköisensä työn sekä työ näköisensä tekijän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye