EK:n Suhdannebarometri: Yritysten suhdannetilanne on jatkunut heikkona
”Suomessa yritykset arvioivat suhdannetilanteen pysyneen heikkona kevään aikana. Vaikka suhdanneodotukset eivät ole enää yhtä pessimistiset kuin talvella, ei talouskasvu ole vielä kestävällä pohjalla. Kuljemme kohti perinteistä suhdannesykliä, jossa rakentaminen ja teollisuus heikkenevät etunenässä palveluiden pitäessä vielä jotenkin pintansa”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.
Yritysten tuotanto- ja myyntikehitys on heikentynyt ja odotukset tuleville kuukausille ovat pessimistiset. Suurimpia ongelmia päätoimialoista on rakentamisessa, jossa korkojen nousu heijastuu kysynnän selvänä heikkenemisenä. Teollisuudessa tilauskannat ovat jatkaneet supistumistaan, mutta palveluiden kysyntää on sen sijaan pitänyt yllä työllisyyskehitys.
”Suurin kasvun este on yhä riittämätön kysyntä, josta raportoi 41 prosenttia vastaajayrityksistä. Kysynnän puute vaivaa yrityksiä toimialasta riippumatta. Pahin tilanne on rakentamisessa, jossa 63 prosenttia yrityksistä raportoi liian vähäisestä kysynnästä. Viimeksi tätä korkeammalla tasolla on oltu finanssikriisin aikaan vuonna 2009”, sanoo Pakarinen.
Vaikka kysyntä hiipunut, on osaavasta työvoimasta yhä pulaa
Talouden hiipuminen ei ole merkittävästi vaikuttanut yritysten haasteisiin saada ammattitaitoista työvoimaa. Huhtikuun Suhdannebarometrissa yhä 26 prosenttia vastaajista raportoi ongelmia työvoiman saatavuudessa. Etenkin palvelut ovat ylläpitäneet työllisyyttä ja palvelualan yritykset kokevat työvoiman saatavuusongelmia muita päätoimialoja enemmän.
”Henkilöstömäärien ennakoidaan vähentyvän lähikuukausien aikana, mutta samaan aikaan yrityksissä on tarvetta myös osaajille. Yritykset eivät ole jääneet odottelemaan vaan ryhtyneet rekrytoimaan myös entistä ahkerammin työvoimaa ulkomailta. Viime vuoden ennakkotietojen perusteella tulijoiden määrä kasvoi etenkin Aasiasta. Työperäisen maahanmuuton onnistuminen on Suomelle kohtalonkysymys”, Pakarinen toteaa.
Suhdannebarometri, huhtikuu 2023: https://ek.fi/tavoitteemme/talouspoliitiikka/suhdannetiedustelut/suhdannebarometri-huhtikuu-2023
Toimialakatsaukset: https://ek.fi/wp-content/uploads/2023/04/sb-julkaisu-2023-huhtikuuuu_hhldd0_99494dfdf.pdf
Aluekatsaukset: https://ek.fi/wp-content/uploads/2023/04/sb-aluekatsaukset-2023-huhtikuuuu_dfjkfjks99393.pdf
Lisätietoja: johtaja, Sami Pakarinen, puh. 050 343 4337 ja sami.pakarinen@ek.fi
EK:n Suhdannebarometri
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa. EK tiedusteli yrityksiltä huhtikuussa 2023 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 111 yritystä, joilla on Suomessa noin 250 000 työntekijää.
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
EK:n yrityskysely: Poliittiset päätökset nähdään talouskasvua tukevina – vaikutukset investointeihin ja työllistämiseen vielä varovaisia7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreen yrityskyselyn mukaan valtaosa yrityksistä arvioi, että hallituksen tekemillä poliittisilla päätöksillä on myönteinen vaikutus talouskasvuun. Yli 70 prosenttia vastaajista uskoo, että päätökset vauhdittavat talouskasvua joko merkittävästi tai jonkin verran. Toisaalta 19 prosenttia ei usko päätöksillä olevan vaikutusta, ja noin 10 prosenttia näkee niillä jopa kielteisiä vaikutuksia.
EK:n Suhdannebarometri: Suhdanteet elpyneet loivasti - näkymät jälleen astetta varovaisemmat28.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
EK:n huhtikuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdanteet ovat kohentuneet loivasti alkuvuoden aikana, kuten edellisessä tiedustelussa odotettiin. Tämänhetkistä suhdannetilannetta kuvataan kuitenkin keskimääräistä heikommaksi kaikilla päätoimialoilla. Tuotanto ja myynti ovat kasvaneet, mutta henkilöstön määrä väheni vielä hieman.
Yrityskysely Trumpin tulleista: lähes 60 prosenttia vientiyrityksistä varautuu USA-viennin vähentymiseen25.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
EK:n yrityskyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista vientiyrityksistä arvioi Yhdysvaltojen vientinsä vähenevän, jos 10 + 20 prosentin lisätullit toteutuvat EU:ta koskien. Tuotantoa ei silti olla siirtämässä Atlantin toiselle puolelle: vain alle 12 prosenttia vientiyrityksistä aikoo lisätä paikallista tuotantoa Yhdysvalloissa. Kyselytulokset alleviivaavat tarvetta siihen, että EU:n onnistuisi neuvotteluteitse välttämään tullien voimaantulo. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan Yhdysvaltain viennin heikennykset voidaan vielä välttää: ”Lisätullien 90 päivän aikalisä pitää nyt käyttää maksimaalisesti hyväksi. Suomalaisten vientiyritysten etua ajaisi se, että EU ja Yhdysvallat saavuttaisivat neuvotteluratkaisun ja lisätullit peruuntuisivat”. Maailmankaupan kriisiaikoina korostuvat kaikki ne toimet, jotka Suomella ja EU:lla on omissa käsissä: "Elinkeinoelämä odottaa EU:lta sekä sisämarkkinoiden kehittämistä että uusien kauppasopimusten nopeaa aikaansaamista A
Kutsu: EK:n Suhdannebarometrin julkistuswebinaari ma 28.4. klo 10.00–10.3024.4.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
EK:n Suhdannebarometri julkistetaan maanantaina 28.4. klo 8, ja julkistuswebinaari pidetään saman päivän aamuna klo 10.00–10.30. Tilaisuudessa taustoitetaan talouden tilannetta sekä suomalaisyritysten suhdannekehitystä. Talouden näkymiä ja Suhdannebarometrin tuloksia esittelee EK:n johtaja ja pääekonomisti Penna Urrila. Ilmoittaudu mukaan Tervetuloa! Lisätietoja: Teemu Lindfors, viestinnän asiantuntija, p. 0400 284 764
EK kiittää hallitusta kehysriihen rohkeista kasvupäätöksistä23.4.2025 22:44:28 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessään veronkevennyksistä, jotka ovat välttämättömiä Suomen talouskasvun vauhdittamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme