EKONOMISTEILLA EI YKSISELITTEISTÄ SOTE-KANTAA
4.4.2018 09:24:02 EEST | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Kannastaan epävarmoja ekonomisteja on muutama enemmän kuin hallituksen esitystä järkevänä pitäviä. Ekonomistikone.fi-sivustolla julkaistiin tänään vastaukset kahteen uuteen, sote-aiheiseen kysymykseen. Toinen kysymys käsittelee maakuntien verotusoikeutta. Joka toinen ekonomisti katsoo, että maakuntavero tarvitaan, jos maakunnat hoitavat sote-palvelut.
Mikä EKONOMISTIKONE on?
Marraskuussa 2017 avanneella Ekonomistikone.fi-sivustolla 50 suomalaisekonomistia,
muun muassa Bengt Holmström, Markus Jäntti, Marko Terviö ja Matti Pohjola ottaa
kantaa ajankohtaisiin talouden kysymyksiin. Ekonomistikone on pysyvä, päivittyvä,
akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu toimittajien, päättäjien ja
taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön, esimerkiksi Ekonomistikoneen
graafit ovat vapaasti ladattavissa ja julkaistavissa lähde mainiten.
Ekonomistikoneeseen tulee säännöllisesti lisää uusia, ajankohtaisia talouden
kysymyksiä. Kysymykset esitetään Suomalaiselle ekonomistipaneelille, joka on
riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli. Paneeliin on kutsuttu kaikki virassa
olevat suomalaiset kansantaloustieteen ja taloustieteen professorit, apulaisprofessorit
sekä taloustieteen tutkijat, jotka ovat RePec-julkaisutietokannan kärjessä
(25 %). Lisäksi mukaan on kutsuttu neljän taloudellisen tutkimuslaitoksen (PT, PTT,
VATT, Etla) sekä Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtajat ja
tutkimusjohtajat ja vastaavassa asemassa olevat. Paneelin ja sivuston esikuvana on
ollut yhdysvaltalainen IGM Economic Experts Panel.
Kuka tahansa voi ehdottaa kysymystä Ekonomistikoneeseen. Paneelille esitettävät
kysymykset valitsee ekonomistipaneelin raati: Mika Maliranta (pj), Essi Eerola,
Markus Jäntti ja Roope Uusitalo.
Ekonomistikone.fi:n käyttäjät voivat verrata omia vastauksiaan ekonomistien
vastauksiin Kansalaisen Ekonomistikoneessa. Vastaamaan pääsee ekonomistikone.fi-etusivulta.
Ekonomistikone osoitteessa: www.ekonomistikone.fi
Twitterissä: @ekonomistikone
Facebookissa: @ekonomistikone
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: professori, tutkimusjohtaja Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto,
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla:
mika.maliranta@etla.fi tai 050 369 80 54
viestintäpäällikkö Heini Larros, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:
heini.larros@eva.fi tai 040 526 97 28
viestintäjohtaja Tytti Sulander, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla:
tytti.sulander@etla.fi tai 040 505 12 41
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ekonomistikone on pysyvä, päivittyvä, akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu toimittajien, päättäjien ja taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön.
Ekonomistikoneeseen tulee säännöllisesti lisää uusia, ajankohtaisia talouden kysymyksiä. Kysymykset esitetään Suomalaiselle ekonomistipaneelille, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli. Aloitteen ekonomistipaneelin perustamiseksi on tehnyt joukko eturivin suomalaisia taloustieteilijöitä. Paneelin hallinnoinnista vastaavat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. Paneelin tarkoitusperät ovat yleishyödyllisiä, tärkeimpänä niistä taloustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen.
Ekonomistikone osoitteessa: www.ekonomistikone.fi
Twitterissä: @ekonomistikone
Facebookissa: @ekonomistikone
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Työ on yhä useammalle vain keino rahoittaa muuta elämää4.7.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhde työhön on muuttunut aiempaa ansaintakeskeisemmäksi. Enemmistölle suomalaisista ansiotyö on ennen kaikkea keino rahoittaa muuta elämää, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset luottavat sodan hetkellä lähiliittolaisiin – enemmistö pysyisi ydinasepelotteen piirissä12.6.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suuri enemmistö pitää tarkoituksenmukaisena, että Suomi on jonkin ydinasepelotteen piirissä. Täysimittaisessa sodassa Venäjää vastaan sotilaallista apua odotetaan erityisesti Pohjoismailta, Virosta, Saksasta ja Briteiltä. Enemmistö suomalaisista on edelleen Nato-myönteisiä, selviää EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suuri enemmistö näkee Trumpin Yhdysvallat Euroopan vastustajana5.6.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Lähes kolme neljästä suomalaisesta arvioi, että presidentti Donald Trump on muuttanut Yhdysvallat Euroopan ystävästä Euroopan vastustajaksi, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Oma asunto pitää pintansa sijoituksena27.5.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää omaa asuntoa edelleen hyvänä ja turvallisena sijoituksena, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Investointeja jää toteutumatta verottajan käytäntöjen vuoksi20.5.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Verotuksen tulkinnanvaraisuus, kalliit ennakkoratkaisut ja ankarat sanktiouhat ajavat yrittäjiä ja omistajia varovaisuuteen, arvioi EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuoreessa EVA Analyysissä Arvaamaton verokarhu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

