Ekonomistikone

EKONOMISTIT TORJUVAT TYÖAJAN LYHENTÄMISEN SÄÄNTELEMÄLLÄ

Jaa
Vain seitsemän prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että päivittäisen säännöllisen työajan lyhentäminen lailla tai yleissitovilla työehtosopimuksilla on hyvä tapa ohjata työaikaa. 70 prosenttia on eri mieltä. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kannat ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Epävarmoja tai vailla mielipidettä taloustieteilijöistä on 23 prosenttia. Kommenteissaan ekonomistit toteavat, että työaikojen lyhentäminen onnistuisi parhaiten kehittämällä joustavampia tapoja mahdollistaa vapaa-ajan lisääminen.

Ekonomistikone.fi-sivustolla julkaistiin tänään vastaukset kahteen uuteen kysymykseen. Toinen kysymys käsittelee koronakriisin vaikutusta digiloikkaan ja sen myötä tuottavuuteen.

Taloustieteilijöistä 29 prosenttia pitää todennäköisenä sitä, että koronakriisin seurauksena taloudessa syntyy digiloikka, joka johtaa merkittävään tuottavuusharppaukseen kriisin jälkeen, 32 prosenttia on eri mieltä, ja jopa 38 prosenttia epävarmoja tai vailla mielipidettä.

Mikä EKONOMISTIKONE on?

Vuonna 2017 aloittaneella Ekonomistikone.fi-sivustolla suomalaisekonomistit, muun muassa Bengt Holmström, Markus Jäntti, Marko Terviö ja Matti Pohjola ottavat kantaa ajankohtaisiin talouden kysymyksiin. Ekonomistikone on pysyvä, päivittyvä, akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu toimittajien, päättäjien ja taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön, esimerkiksi Ekonomistikoneen graafit ovat vapaasti ladattavissa ja julkaistavissa lähde mainiten.

Ekonomistikoneeseen tulee säännöllisesti lisää uusia, ajankohtaisia talouden kysymyksiä. Kysymykset esitetään Suomalaiselle ekonomistipaneelille, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli. Paneeliin on kutsuttu kaikki virassa olevat suomalaiset kansantaloustieteen ja taloustieteen professorit, apulaisprofessorit sekä taloustieteen tutkijat, jotka ovat RePec-julkaisutietokannan kärjessä (25 %). Lisäksi mukaan on kutsuttu neljän taloudellisen tutkimuslaitoksen (PT, PTT, VATT, Etla) sekä Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston johtajat ja tutkimusjohtajat ja vastaavassa asemassa olevat. Paneelin ja sivuston esikuvana on ollut yhdysvaltalainen IGM Economic Experts Panel.

Kuka tahansa voi ehdottaa kysymystä Ekonomistikoneeseen. Paneelille esitettävät kysymykset valitsee ekonomistipaneelin raati: Mika Maliranta (pj), Essi Eerola, Kaisa Kotakorpi ja Roope Uusitalo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Mikä EKONOMISTIKONE on?

Ekonomistikone on pysyvä, päivittyvä, akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu toimittajien, päättäjien ja taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön. Ekonomistikoneeseen tulee säännöllisesti lisää uusia, ajankohtaisia talouden kysymyksiä. Kysymykset esitetään Suomalaiselle ekonomistipaneelille, joka on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli.

Aloitteen ekonomistipaneelin perustamiseksi on tehnyt joukko eturivin suomalaisia taloustieteilijöitä. Paneelin teknisestä ylläpidosta vastaavat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla sekä Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. Paneelin tarkoitusperät ovat yleishyödyllisiä, tärkeimpänä niistä taloustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen.

Ekonomistikone osoitteessa: www.ekonomistikone.fi

Twitterissä: @ekonomistikone

Facebookissa: @ekonomistikone

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ekonomistikone

Ekonomistit tyrmäävät polttoaineveron alentamisen7.6.2022 12:19:17 EEST | Tiedote

Vain neljä prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että maailmanmarkkinahintojen muutoksista aiheutuvaa polttoaineiden hinnannousua tulisi hillitä julkisen vallan toimin. 86 prosenttia ekonomisteista torjuu väitteen. Suhtautuminen mahdollisen hiiliveron aiheuttaman hinnannousun kompensointiin eniten kärsiville kuluttajille tai alueille puolestaan jakaa taloustieteilijöitä. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Palkkaharmonisaatio tulisi huomioida sote-alojen palkkaratkaisuissa29.4.2022 00:30:00 EEST | Tiedote

Yli puolet taloustieteilijöistä katsoo, että kevään julkisten alojen palkkaratkaisuissa tulisi huomioida palkankorotukset, jotka aiheutuvat sote-uudistuksen palkkaharmonisaatiosta. Kahdeksan prosenttia on eri mieltä. Suuri osa ekonomisteista epäilee, että palkkaharmonisointi voi heikentää sote-työmarkkinoiden toimivuutta. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Valtaosa ekonomisteista katsoo Nato-jäsenyydellä olevan myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen – öljyn tuontitulli saa tuontikieltoa enemmän kannatusta2.4.2022 00:30:00 EEST | Tiedote

Peräti 79 prosenttia taloustieteilijöistä katsoo, että Suomen liittymisellä Natoon olisi enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia Suomen kansantalouteen. Väitettä ei torju yksikään ekonomisti. 58 prosenttia ekonomisteista pitää Venäjän öljyn tuontitulleja tuontikieltoja parempana. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Ekonomistit eivät vähentäisi yksityisten palveluntuottajien osuutta sotessa – kilpailua ja kannustimia tarvitaan lisää17.12.2021 00:30:00 EET | Tiedote

Selvä enemmistö taloustieteilijöistä ei kaventaisi yksityisten palveluntuottajien roolia julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kolmannes peräänkuuluttaa lisää kilpailua soteen julkisten toimijoiden välillä. Ekonomistit ovat myös huolissaan aluevaltuustojen mahdollisuuksista tehostaa ja parantaa hyvinvointialueiden toimintaa. Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye