EKP tutkii digitaalisen euron mahdollisuutta
2.10.2020 13:00:00 EEST | Suomen Pankki | Uutinen

Euroopan keskuspankin tiedote 2.10.2020
- Digitaalista keskuspankkirahaa käsittelevä asiantuntijaryhmä on julkaissut raporttinsa.
- Eurojärjestelmä valmistautuu mahdolliseen digitaalisen euron käyttöönottoon.
- Aiheesta järjestetään julkinen kuuleminen, ja kokeiluvaihe käynnistetään pian.
Euroopan keskuspankki (EKP) on tänään julkaissut digitaalista keskuspankkirahaa käsittelevän asiantuntijaryhmän raportin, jossa tarkastellaan mahdollisuutta ottaa käyttöön digitaalinen euro. EKP:n neuvosto hyväksyi raportin 23.9.2020.
Digitaalinen euro olisi kuin setelien sähköinen muoto, jolla ihmiset ja yritykset voisivat suorittaa maksuja nopeasti, helposti ja turvallisesti. Sitä käytettäisiin käteisen rinnalla. Eurojärjestelmä aikoo joka tapauksessa jatkaa käteisrahan liikkeeseenlaskua.
”Euro kuuluu eurooppalaisille, ja meidän tehtävämme on pitää siitä huolta”, sanoo EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde. ”Eurooppalaiset maksavat, säästävät ja sijoittavat nykyisin yhä enemmän digitaalisesti. Me varmistamme, että rahaan voi luottaa. Euron pitää toimia myös digitaalisella aikakaudella. Meillä täytyy tarvittaessa olla valmiudet ottaa käyttöön digitaalinen euro.”
Joukko asiantuntijoita EKP:stä ja 19:stä euroalueen kansallisesta keskuspankista on tutkinut mahdollisia kehityskulkuja, jotka voisivat edellyttää digitaalisen euron käyttöönottoa. Ryhmä piti mahdollisina esimerkiksi seuraavanlaisia skenaarioita: sähköisen maksamisen suuri suosio euroalueella edellyttää riskittömän digitaalisen maksuvälineen luomista, käteismaksaminen vähenee euroalueella merkittävästi, yksityisen sektorin maailmanlaajuisesti käyttöön ottamat digitaaliset maksuvälineet aiheuttavat sääntelyongelmia ja uhkaavat rahoitusvakautta ja kuluttajansuojaa, tai keskuspankkien liikkeeseen laskemia digitaalisia rahoja alkaa olla yleisesti käytössä euroalueen ulkopuolella.
”Tekninen kehitys ja uudet keksinnöt muuttavat kulutustottumuksia, työskentelytapoja ja kanssakäymistä”, sanoo asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, EKP:n johtokunnan jäsen Fabio Panetta. ”Digitaalisen euron käyttöönotto palvelisi Euroopan innovaatiotavoitteita. Se myös tukisi Euroopan rahoitustalouden riippumattomuutta ja euron kansainvälistä asemaa.”
Euro pysyisi digitaalisenakin kaikkien käytössä yleisesti hyväksyttynä, helppona, riskittömänä ja luotettavana maksuvälineenä. Digitaalisuus on haaste, mutta oikeanlaisilla strategioilla ja hyvällä suunnittelulla eurojärjestelmä pystyy vastaamaan siihen.
EKP:n neuvosto ei ole vielä tehnyt päätöksiä digitaalisen euron käyttöönotosta.
Ensin kuullaan kansalaisten, tutkijoiden, rahoitussektorin toimijoiden ja viranomaisten näkemyksiä ja kartoitetaan näiden tarpeita, toiveita ja mahdollisia huolia digieuron käyttöönoton suhteen. Julkinen kuuleminen alkaa 12.10.2020, ja sen aikana käynnistetään myös ensimmäisiä kokeiluja, vaikka päätöksiä käyttöönotosta ei vielä ole tehty.
Huom.
- Raportti on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.
- Digitaalisella eurolla on myös oma teemasivu.
Euroopan keskuspankki
Viestinnän pääosasto
Sonnemannstrasse 20, 60314 Frankfurt am Main, Saksa
Puhelinnumero: +49 69 1344 7455, sähköposti: media@ecb.europa.eu
internet: www.ecb.europa.eu
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Utkasten till framtida eurosedlar har offentliggjorts – Ville Tietäväinens förslag har gått vidare23.7.2026 17:56:14 EEST | Nyheter
Ett förslag från Finland har gått vidare i formgivningstävlingen för de framtida eurosedlarna. Ville Tietäväinens sedelserie baserar sig på temat ”Floder och fåglar”. De förslag som gick vidare valdes ut genom en formgivningstävling i hela Europeiska unionen.
Uudet euroseteliluonnokset julki – Ville Tietäväisen ehdotus jatkoon23.7.2026 17:56:14 EEST | Uutinen
Suomalainen ehdotus on päässyt jatkoon uusien eurosetelien ulkoasukilpailussa. Ville Tietäväisen setelisarja perustuu teemaan ”Joet ja linnut”. Jatkoon päässeet ehdotukset valittiin Euroopan unionin laajuisessa suunnittelukilpailussa.
ECB avslöjar vilka förslag till nya sedlar som har gått vidare och inleder undersökning bland allmänheten23.7.2026 17:18:18 EEST | Pressmeddelande
ECB avslöjar vilka tio sedelutformningsförslag som har gått vidare i tävlingen Européer bjuds in att tycka till i en webbenkät öppen till och med 21 september ECB-rådet förväntas välja vinnarförslaget runt årsslutet
EKP paljastaa ehdotukset uusiksi euroseteleiksi ja käynnistää kyselytutkimuksen23.7.2026 17:18:18 EEST | Tiedote
EKP julkistaa suunnittelukilpailussa jatkoon päässeet kymmenen ehdotusta uuden eurosetelisarjan ulkoasuksi Eurooppalaisten mielipiteitä halutaan kuulla verkkokyselyssä, joka on avoinna 21.9.2026 asti EKP:n neuvoston on tarkoitus valita ehdotuksista setelisarjan lopullinen ulkoasu vuoden lopulla
Penningpolitiska beslut23.7.2026 15:19:38 EEST | Pressmeddelande
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade i dag att hålla de tre styrräntorna oförändrade.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

