Medaffcon Oy

Eksote parantaa haavojen ehkäisyä ja hoitoa tiedolla johtamisen avulla

Jaa

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote suunnittelee keskitetyn haavanhoitokeskuksen perustamista. Sen tavoite on parantaa haavojen ehkäisyä ja hoitoa.

Krooniset haavat ovat usein vahvasti potilaan elämänlaatua heikentävä tila. Lisäksi kroonisten haavojen hoito on kallista ja siihen arvioidaan kuluvan kansainvälisten tutkimusten mukaan 2-5,5% terveydenhuollon budjetista. Suomen kohdalta tarkkoja lukuja ei ole, mutta jo pelkästään painehaavojen arvioidaan aiheuttavan 280- 532 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Kun ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa, myös haavanhoidon kustannukset todennäköisesti kasvavat.

Keskitetty haavanhoitokeskus on iso toiminnallinen muutos Eksoten alueella, koska nykyisin vastuu haavojen hoidosta on hajautunut. Erikoissairaanhoidon lisäksi haavoja hoidetaan paljon perusterveydenhuollossa ja kotihoidossa.

Muutoksen suunnittelun tueksi Eksote analysoi haavanhoidon nykytilanteen perusteellisesti sekä rakentaa erilaisia vaihtoehtoisia mallinnuksia uuden toimintatavan vaikutuksista. Analysoinnin ja mallinnuksen toteuttaa Eksoten kumppanina terveysalan asiantuntijayritys Medaffcon.

Projekti lähti liikkeelle nykytilan kuvauksella. Se tehtiin koronatilanteen takia etätyöpajana, johon osallistui noin 40 Eksoten haavanhoidon asiantuntijaa erikoissairaanhoidosta ja perusterveydenhuollosta. Työpajassa kuvattiin haavanhoidon hoitopolkuja ja hoitokäytäntöjä sekä haavanhoidon haasteita, joita mahdollisesti keskitetty keskus voisi auttaa ratkaisemaan. 

Työpajatyöskentelyn jälkeen Medaffconin asiantuntijat tekevät Eksoten haavanhoidon hoitopolkuihin ja hoitokäytäntöihin pohjaavan data-analyysin, joka kuvaa alueen haavanhoitopotilaiden määrää, sen kehitystä sekä haavanhoitopotilaiden piirteitä, resurssinkäyttöä ja kustannuksia.

Kuvaamme analyysissa myös haavanhoitopotilaiden hoidon toteutumisen ja vaikuttavuuden mittareita siinä määrin, kun se on olemassa olevan datan pohjalta mahdollista, sanoo Medaffconin lääketieteellinen johtaja Jaana Ahlamaa.

Tämän lähtötilanteen kartoituksen jälkeen Medaffcon mallintaa Eksoten haavanhoitokeskuksen suunnittelun tueksi erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita. Ne kuvaavat, kuinka asiakasvirrat ja kustannukset kehittyvät erilaisissa toimintamalleissa. Tämä auttaa arvioimaan, millainen organisaatio tukisi parhaiten Eksoten uuden haavakeskuksen tavoitteita. Joka tapauksessa keskitetty haavanhoitokeskus tulee olemaan osittain virtuaalinen ja asiakas saa edelleen hoidon pääsääntöisesti kotikunnassaan.

Haavanhoitopotilaiden palveluprosessi on yksi eniten systemaattista tarkastelua ja kehitystä kaipaava kohde Eksotessa, kommentoi ylilääkäri Minna Linna.

Keskittämisellä pyritään henkilöstön osaamisen tehokkaaseen hyödyntämiseen ja ylläpitämiseen sekä toiminnan yhdenmukaistamiseen. Sitä kautta pystymme tarjoamaan potilaille laadukasta ja turvallista hoitoa, toteaa palvelupäällikkö Merja Lampinen.

Tavoitteena on saada ensimmäisiä alustavia analyysejä jo keväällä 2021 ja loppuraportti kesällä 2021.

 

 

Lisätietoja:

Jaana Ahlamaa

Lääketieteellinen johtaja, Medaffcon

050 576 7325

Minna Linna

Medisiinisen osaamiskeskuksen ylilääkäri, Eksote

044 791 5701

Merja Lampinen

Polikliinisten toimintojen palvelupäällikkö, Eksote

044 791 5400

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Medaffcon Oy
Medaffcon Oy
Tietäjäntie 2
02130 Espoo

http://www.medaffcon.fi

Medaffcon kehittää tiedolla johtamisen ja vaikuttavuuden arvioinnin työkaluja sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Käytännönläheisillä ratkaisuilla autamme alan toimijoita hyödyntämään omiin järjestelmiin koko ajan kertyvää tietoa ajantasaisesti. Lue lisää Medaffconin sote toiminnasta: www.futurecarefinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.