Suomen Kennelliitto ry

Eläinsuojelulain uudistus siirtyi – koirien lakisääteisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin toteutus entistäkin tärkeämpää

Jaa
Eläinten hyvinvointilain raukeaminen maakuntauudistuksen myötä korostaa entisestään koirien lakisääteisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin toteuttamisen tärkeyttä, korostaa Suomen Kennelliitto.
Kuva: Sami Takarautio
Kuva: Sami Takarautio

– On todella valitettavaa, että Suomen eläinsuojelulainsäädäntö jää edelleen laahaamaan vuodessa 1996. Pohjatyöt on kuitenkin tehty huolella ja laajasti, ja nyt avautuu mahdollisuus korjata rauenneeseen esitykseen jääneitä puutteita ja ristiriitaisuuksia, kommentoi Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

– Suomessa on arviolta 700 000 koiraa. On äärimmäisen tärkeää, että myös tuleva hallitus hyödyntää eläinsuojelulain uudistuksen valmistelussa koira-alan asiantuntemusta ja vie uudistuksen loppuun asti, Lehkonen painottaa.

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi helmikuussa selvityksen virallisen koira- ja kissarekisterin perustamisesta Suomeen. Ministeriö linjasi, että lakisääteinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti koskevat alkuun vain koiria ja rekisteriä koskeva lainsäädäntötyö on määrä aloittaa jo tänä vuonna.

– Nyt kun eläinsuojelulakia ei saatu uudistettua, on koirien hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen turvallisuuden kannalta entistäkin tärkeämpää, että tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ulotetaan koskemaan kaikkia koiria viivytyksettä. Koirien lakisääteisellä rekisteröinnillä ja tunnistusmerkinnällä on laaja kannatus, joten tulevasta hallituspohjasta riippumatta riittävä tahtotila pitäisi olla, Lehkonen sanoo.

Lakisääteisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin ohella Kennelliitto on kiinnittänyt huomiota siihen, että lainsäädännön on tuettava vastuullista koirankasvatusta ja -omistamista.

Kennelliitto julkaisi helmikuussa seitsemän tavoitetta tulevalle vaalikaudelle. Tavoitteiden toteuttaminen edistäisi ihmisen vastuuta eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista, parantaisi alueellista tasa-arvoa sekä lisäisi yleistä turvallisuutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kennelliitto ry
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
050 329 2188


Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897

Kuvat

Kuva: Sami Takarautio
Kuva: Sami Takarautio
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto edustaa 146 000 koiranomistajaa, koiraharrastajaa ja koirankasvattajaa sekä yli 2000 koiraharrastusyhdistystä. Tilastokeskuksen arvioimasta 700 000 koirasta noin 530 000 on rekisteröity Suomen Kennelliittoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Suomalaiset koiranomistajat ja kasvattajat ovat kiinnostuneita koiriensa terveydestä: Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin vuonna 2023 yli 103 000 terveystutkimuslausuntoa21.2.2024 11:30:14 EET | Tiedote

Suomi on yksi maailman kärkimaista koirien terveystiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä koiranjalostuksen tueksi. Suomalaiset koirankasvattajat ja koiranomistajat teettävät koirillaan ahkerasti terveystutkimuksia. Vuonna 2023 Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin jo yli 103 000 terveystutkimusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye