Eläinsuojelurikokset Suomessa: passiivista kaltoinkohtelua, laajamittaista keräilyä ja väkivaltaista kohtelua

Suurin osa lemmikkieläimiin ja hevosiin kohdistuvista eläinsuojelurikoksista pitää sisällään eläimen passiivista kaltoinkohtelua.
– Tavallista on, että eläin oli jätetty ruuatta ja vedettä, sen pitopaikka on likainen tai vaarallinen, muuta sen tarvitsemaa perushoitoa laiminlyödään tai sille ei hankita eläinlääkärin hoitoa tai lopetusta sen ollessa sairas tai vammautunut, eläinlääketieteellisen tiedekunnan väitöskirjatutkija Elli Valtonen kuvailee tyypillistä passiivista kaltoinkohtelua.
Valtonen kävi tutkimustaan varten läpi 948 seura- ja harrastuseläimiin kohdistuneesta eläinsuojelurikoksesta tai -rikkomuksesta annettua käräjäoikeuden tuomiota vuosilta 2011 - 2021. Tuomiot oli kerätty koko Suomesta lukuun ottamatta Ahvenanmaata.
Pakonomainen eläinten keräily on usein keski-ikäisten naisten eläinsuojelurikos
– Luokittelimme laajamittaiseksi eläinsuojelurikokseksi tapaukset, joissa rikoksen kohteena oli kerrallaan vähintään viisitoista eläintä ja teko oli kestänyt vähintään kaksi kuukautta tai toistunut, Valtonen kertoo
Laajamittaisista eläinsuojelurikoksista syytetyt olivat muita useammin keski-iän ylittäneitä naisia. Enimmillään eläimiä oli rikoksen kohteena satoja. Kaksi kolmesta laajamittaisesta teosta johti eläimen kuolemaan. Kuitenkin lähes 80 prosenttia laajamittaiseen tekoon syyllistyneistä vastaajista ei itse nähnyt toimineensa rikollisesti. Laajamittaiset teot tuomittiin muita useammin törkeinä eläinsuojelurikoksina ja ne johtivat myös useammin eläintenpitokieltoon.
Laajamittaisten tekojen piirteet ja tekijäprofiili viittaavat siihen, että kyse saattaa usein olla eläinten keräilystä, joka on pakonomaisen keräilyn alalaji. Useissa maissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että eläinten keräily on tavallisempaa keski-ikäisillä ja iäkkäillä naisilla ja eläinten kuolleisuus on heidän hoidossaan suurta. Eläinten keräilijä ei itse näe aiheuttavansa kärsimystä eläimille.
Väkivaltaisia rikoksia tekevät useammin nuoret miehet
Joka neljäs eläinsuojelurikossyyte koski eläimen väkivaltaista kohtelua. Tavallisimmin eläintä oli potkittu tai lyöty joko käsin tai jonkinlaista astaloa käyttäen. Eläimiä oli usein myös puukotettu, kuristettu, paiskottu ja pudotettu korkeilta paikoilta. Tavallisin uhri oli koira.
Väkivaltaisista eläinsuojelurikoksista syytetyt olivat muita useammin miehiä ja keskimäärin nuorempia kuin muut vastaajat. Eläin oli joka toisessa tapauksessa jonkun muun kuin tekijän: joko tuntemattoman ohikulkijan tai tekijän perheenjäsenen tai puolison eläin.
– Tässä on syytä kiinnittää huomiota kansainvälisissäkin tutkimuksissa havaittuun lähisuhdeväkivallan ja eläimiin kohdistuvan väkivallan väliseen yhteyteen. Eläintä saatetaan vahingoittaa, koska sen avulla voidaan esimerkiksi kiristää, kostaa tai muuten vahingoittaa puolisoa tai sukulaista. Toisaalta ihmisten omia eläimiään kohtaan harjoittama väkivalta jää tässä aineistossa luultavasti hieman piiloon - päätyäkseen oikeuskäsittelyyn eläimeen kohdistuvalla väkivallalla on oltava silminnäkijä, joka on nähnyt tilanteen ja uskaltaa todistaa tekijää vastaan, Valtonen toteaa.
Tuomioistuimilla vaihteleva linja eläinsuojelurikostuomioissa
Käräjäoikeuksien ratkaisut poikkesivat toisistaan huomattavasti uhrina olleen eläimen kokemaa kärsimystä arvioitaessa. Keskenään samankaltaiset teot, joissa eläin oli esimerkiksi kuristettu tai tukehdutettu kuoliaaksi, saattoivat aiheuttaa yhden tuomarin arvion mukaan vain vähäistä kärsimystä ja täyttää siten vain lievän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit, kun taas toinen tuomari arvioi eläimen kokeman kärsimyksen voimakkaaksi ja pitkäaikaiseksi, ja antoi tuomion perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta.
Myös eläintenpitokiellon ja eläinten menettämisseuraamuksen määräämisessä oli suurta vaihtelua, eikä syyttäjä aina muistanut vaatia tai tuomari tuomita niitä vakavissakaan tapauksissa.
– Eläintenpitokiellon ja menettämisseuraamuksen vaatiminen ja tuomitseminen ovat oikeuslaitoksen tärkeitä tehtäviä, jotta rikoksen kohteeksi joutuneita tai vaarassa olevia eläimiä voidaan suojella tulevilta rikoksilta, Valtonen muistuttaa. Hän toivoo, että asiaan kiinnitettäisiin huomiota niin poliisin, syyttäjien kuin tuomareidenkin koulutuksessa.
Alkuperäinen artikkeli
Elli Valtonen, Tarja Koskela, Anna Valros & Laura Hänninen (2023) Defining Crimes Against Companion Animals in Finland – Passive Neglect and Active Maltreatment, Anthrozoös, DOI: 10.1080/08927936.2023.2192577
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elli Valtonen, elli-marja.valtonen@helsinki.fi, 0294157434
Marjaana LindyViestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto / Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Puh:+358 (0)50 5186195marjaana.lindy@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme