Eläkeiän nosto automaattiseksi ja eläkeläiset töihin

Suomen ikärakenne on haastava. 60 vuoden päästä Suomessa on 1,08 työllistä yhtä eläkeläistä kohden, kun vielä vuonna 2000 työllisiä oli 2,0 yhtä eläkeläistä kohden.
”Suurimpien ikäluokkien päästäminen eläkkeelle noin 60-vuotiaina oli virhe, joka uhkaa näivettää nuorempien sukupolvien tulevaisuuden. Hoiva- ja eläkemenot kasvavat niin voimakkaasti, että se aiheuttaa muulle julkiselle taloudelle valtavia ongelmia. Työikäisten ja lasten palvelut ovat vaarassa. Tarvitsemme uuden sukupolvisopimuksen”, sanoo Pyykkönen.
Pyykkönen ehdottaa huoltosuhdesidonnaisen eläkeiän lisäksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan eläkekertymän poistoa, työttömyysjaksojen ketjuttamisen lopettamista ja työeläkeindeksin muuttamista kuluttajahintaindeksiksi. Lisäksi eläkeläisiä pitää kannustaa tekemään töitä hyödyntämällä alustataloutta ja esimerkiksi luomalla työnvälitystä harjoittaville yrityksille kannustimia houkutella eläkeläisiä keikkatöihin.
Jussi Pyykkönen, Topias Pyykkönen: Uusi sukupolvisopimus -EVA Analyysi tiistaina 31.8. kello 10.00 osoitteessa www.eva.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: konsultti Jussi Pyykkönen, PTCServices Oy, jussi.pyykkonen@ptcs.fi tai +358 44 023 91 49
Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28
EVA järjestää aiheesta webinaarin tiistaina 31.8. kello 10–11, jossa aiheesta keskustelevat EVAn johtaja Emilia Kullaksen johdolla konsultti Jussi Pyykkönen, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki, EVAn ekonomisti Sanna Kurronen sekä työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen. Median edustajat voivat ilmoittautua viestintäpäällikkö Heini Larrokselle maanantaihin 30.8. kello 22 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi PyykkönenKonsulttiPTCServices Oy
Puh:+358 44 023 91 49jussi.pyykkonen@ptcs.fiHeini LarrosViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@eva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Keskituloisen kokonaisverotus kevenee hieman ensi vuonna17.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Keskituloisen palkansaajan kokonaisveroprosentti alenee ensi vuonna 43,2 prosenttiin, selviää EVAn laskelmista.
EVA: Suhtautuminen kansalaistottelemattomuuteen jakaa suomalaisia – enemmistö kielteisiä Elokapinaa ja Suomen Sisua kohtaan4.12.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset hyväksyvät rauhanomaisen vaikuttamisen laajasti, mutta suhtautuvat jyrkän kielteisesti lain rikkomiseen ja erityisesti väkivaltaan, selviää EVAn syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Inhouse-yritykset toimivat lain harmaalla alueella – kilpailuttamatta jättäminen maksaa veronmaksajille satoja miljoonia euroja26.11.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille ja paisuttaa inhouse-yhtiöitä, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa. Analyysin on kirjoittanut EVAn johtava veroasiantuntija, juristi Emmiliina Kujanpää.
EVA: Suomalaiset tyytyväisiä ulkopolitiikkansa hoitoon – presidentit Niinistö ja Stubb saavat parhaat arvosanat18.11.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Selvä enemmistö suomalaisista katsoo, että Suomen ulkopolitiikkaa on hoidettu nykyisen valtiojohdon aikana kokonaisuudessaan hyvin. Erityisen laajasti hyviä arvosanoja kerää presidentti Alexander Stubb. Sen sijaan Petteri Orpon hallituksen toiminta ulkopolitiikan hoidossa saa enemmistöltä huonon arvosanan, selviää EVAn syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten suhtautuminen rikastumiseen jakautunutta – veropäivään suhtaudutaan turhana mediakarnevaalina12.11.2025 06:01:00 EET | Tiedote
Vaikka enemmistöä suomalaisista omien verotietojen julkisuus ei haittaa, pidetään verotietojen julkistamista turhana mediakarnevaalina, joka palvelee lähinnä kansalaisten tirkistelynhalua, selviää EVAn syksyn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


