Eläkekomitea: Riittäisikö miljoonan euron sijoituspotti loppuelämäksi?

Eläkekomitea-podcastin kolmannella tuotantokaudella puhelinlangat käyvät kuumina, kun yökyöpelit lähestyvät panelisteja eläkehuolillaan.
Uudistuneen podcastin ensimmäisessä jaksossa lipitetään kamomillaa eläkkeisiin ja sijoittamiseen liittyvien kysymysten äärellä.
”Kaverin puolesta kyselen, onko eläkejärjestelmä kestävällä pohjalla?”, pohtii Pekka Helsingistä. Koska syntyvyys matala, eläkkeiden rahoitus on yhä enemmän sijoitustuottojen varassa. Viime vuosi toi turskaa eläkesijoittajille – miten tuotot turvataan ja riskit väistetään jatkossa?
”Mun salkku hakkaa eläkevakuutusyhtiöiden tuotot 6–0. Miksi en saa itse sijoittaa omia eläkevarojani?” kysyy kansankapitalisti Ilona. Kysymys saa panelistit pohtimaan holhousyhteiskuntaa, kansalaisten taloustaitoja, ja sitä millainen olisi sopiva eläkepotti loppuelämäksi.
Illan kolmannessa puhelussa Tane pitchaa pääomaa uudelle korvapuusti-innovaatiolleen. Samalla herää kysymys: miksi eläkevaroja ei sijoiteta enemmän Suomeen? Näin syntyisi työpaikkoja ja palkkasummaa, jolla eläkkeitä maksetaan.
Kanssasi kuuta ulvovat SOSTEn pääekonomisti Anni Marttinen, varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi ja Eläketurvakeskuksen suunnitteluosaston päällikkö Ismo Risku.
Eläkekomitean keskustelua johtaa taloustoimittaja Alma Onali.
Tuoreita ajatuksia ja ymmärrystä
Eläketurvakeskuksen Eläkekomitea-podcast lupaa suoraa puhetta suurista kysymyksistä.
Kevään aikana komiteassa käsitellään ajankohtaisia aiheita, kuten työuria, syntyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Podcast pyrkii nostamaan keskusteluun tuoreita näkökulmia ja ajatuksia, unohtamatta huumoria. Samalla on tarkoitus lisätä ymmärrystä monimutkaisista tulevaisuuteemme vaikuttavista kehityskuluista.
Eläkekomitea on kuunneltavissa Etk.fi-verkkopalvelussa ja useimmilla podcast-alustoilla. Pistä ohjelma seurantaan!
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Internationell jämförelse: Finlands pensionssystem åttonde bäst, toppklass i tillförlitlighet15.10.2025 02:01:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands pensionssystem rankades som åttonde i den internationella jämförelsen Mercer CFA Institute Global Pension Index. Finlands placering sjönk ett steg från året innan. I fråga om tillförlitligheten hos pensionssystemets förvaltning bedöms Finland fortfarande som världens bästa.
Kansainvälinen vertailu: Suomen eläkejärjestelmä kahdeksanneksi paras, luotettavuudessa huippuluokkaa15.10.2025 02:01:00 EEST | Tiedote
Suomen eläkejärjestelmä on sijoittunut kahdeksanneksi kansainvälisessä Mercer CFA Institute Global Pension Index -vertailussa. Suomen sijoitus heikkeni yhden sijan edellisvuodesta. Eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuudessa Suomi arvioidaan edelleen maailman parhaimmaksi.
Pensionsbarometern: Över hälften av finländarna anser att pensionsreformen är bra1.7.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ungefär 55 procent av finländarna anser att förslaget till pensionsreform, som det avtalades om i januari, är åtminstone ganska bra. Enligt pensionsbarometern litar ungefär hälften av finländarna på pensionssystemet – förtroendet har minskat jämfört med tidigare enkäter. Svaren i barometern återspeglar en allmän ökad osäkerhet.
Eläkebarometri: Yli puolet suomalaisista pitää eläkeuudistusta hyvänä1.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista noin 55 prosenttia pitää tammikuussa sovittua eläkeuudistusesitystä vähintään melko hyvänä. Eläkebarometrin mukaan noin puolet suomalaisista luottaa eläkejärjestelmään – luottamus on laskenut edellisiin kyselyihin verrattuna. Barometrin vastauksista heijastuu yleinen epävarmuuden lisääntyminen.
Mer än hälften av finländarna i arbetsför ålder sparar för pensionstiden – sparandet har ökat speciellt bland yngre28.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Privat sparande för pensionstiden har blivit klart vanligare under de senaste tio åren. Över hälften av 25–67-åringarna sparade eller hade sparat för pensionärstiden år 2024, framgår av Pensionsskyddscentralens (PSC) omfattande enkätundersökning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme