Eläkeuudistuksen vaikutus alkaa näkyä - työurat pitenevät odotetusti

Vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa korotettiin vanhuuseläkkeen alaikärajaa, joka on jatkossa riippuvainen syntymävuodesta. Vuonna 1955 syntyneillä ikäraja nousi 63 vuoteen 3 kuukauteen. Ensimmäiset uuden ikärajan saavuttaneet jäivät viime vuonna vanhuuseläkkeelle.
Vuonna 2018 vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä putosi noin 8 000 henkilöllä edellisvuodesta. Se on pääosin seurausta vanhuuseläkkeen ikärajan noususta. Viime vuonna työeläkkeelle siirtyi lähes 70 000 henkilöä, joista vanhuuseläkkeelle siirtyneitä oli vajaat 50 000. Työeläkkeelle siirtyneiden kokonaismäärä laski 6 000 henkilöllä edellisvuodesta.
Vuonna 1955 syntyneistä vakuutetuista jäi vuonna 2018 vanhuuseläkkeelle 35 prosenttia. Edellisvuonna vastaava luku 1954 syntyneillä oli 47 prosenttia. Muutos on merkittävä.
Samalla kun vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä laski, eläkkeelle siirtyminen myös myöhentyi. Kun lisäksi työssä olleiden osuus vakuutetuista on pysynyt likimain ennallaan uuteen eläkeikään saakka, työnteko 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen näyttää lisääntyneen.
– Vuonna 1955 syntyneet ovat jatkaneet työssä edellistä ikäluokkaa pitempään. He ovat siis jatkaneet työuraansa ainakin uudelle ikärajalle. Se on yksi eläkeuudistuksen keskeisistä tavoitteista, toteaa kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta.
Ei merkittävää vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeisiin
Ikärajamuutos ei nostanut merkittävästi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrää eläkeiän tuntumassa. Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jäi yli tuhat henkilöä enemmän kuin edellisvuonna. Heistä vain reilut sata oli täyttänyt 63 vuotta.
– Ainakaan toistaiseksi eläkeiän nosto ei ole lisännyt merkittävästi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä lähellä vanhuuseläkeikää. Runsaan sadan henkilön määrää ei voi pitää suurena, jos sitä vertaa vanhuuseläkkeelle siirtymistä lykänneiden määrään, joita on tuhansia, arvioi Kannisto.
Kaikki vuonna 1955 syntyneet eivät täyttäneet vanhuuseläkkeen alaikärajaa vielä vuoden 2018 aikana. Siksi heti uuden ikärajan täyttämisen jälkeen eläkkeelle siirtyneiden kokonaismäärä selviää vasta myöhemmin. Samoin 63-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä tulee vielä nousemaan tässä ikäluokassa.
– Vuonna 1954 syntyneistä vanhuuseläkkeen otti heti 63 vuoden ikärajan täytettyään yli 21 000. Vuonna 1955 syntyneiden ikäluokassa vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä tullee nousemaan samalle tasolle uuden ikärajan täyttyessä, arvioi Kannisto.
Julkaisu:
Muuttuva vanhuuseläkeikä: Ikärajamuutosten seurantatilasto 2018
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehityspäällikkö Jari Kannisto, puh. 029 411 2232, jari.kannisto(at)etk.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Så här ändras arbetspensionerna år 202617.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande
År 2026 sker flera förändringar i arbetspensionerna: en ny årskull uppnår pensionsåldern, pensionsintjäningen förenhetligas och det blir möjligt att tjäna in pension ett år längre. Indexen och livslängdskoefficienten uppdateras och påverkar pensionens storlek. Här finns de viktigaste ändringarna i ett nötskal.
Näin työeläkkeet muuttuvat vuonna 202617.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuonna 2026 työeläkkeisiin tulee useita muutoksia: uudet ikäluokat saavuttavat eläkeiän, eläkkeen kertyminen yhdenmukaistuu ja eläkettä voi kartuttaa vuoden pidempään. Myös päivittyvät indeksit ja elinaikakerroin vaikuttavat eläkkeen määrään. Tässä tärkeimmät muutokset yhdellä silmäyksellä.
Antalet arbetande pensionärer har slutat öka15.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Antalet förvärvsarbetande pensionärer har länge ökat, men nu har denna utveckling stannat av. Pensionärers deltagande i arbetslivet minskar på grund av att pensionsåldern stiger. Arbetslivet lockar i synnerhet högutbildade pensionärer som har goda inkomster.
Eläkeläisten työskentelyn kasvu pysähtynyt15.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Työssä käyvien vanhuuseläkeläisten määrä on pitkään noussut, mutta nyt tämä kehitys on pysähtynyt. Eläkkeellä työskentelyn määrää pienentää eläkeiän nousu. Työelämä houkuttelee erityisesti korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia eläkeläisiä.
Lönerna stiger – de ungas inträde på arbetsmarknaden försvårades20.11.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Löntagarnas medianinkomst var i fjol 3 208 euro i månaden, en ökning med 3,3 procent från året innan. Den goda inkomstutvecklingen överskuggas dock av att det blivit svårare för unga att komma in på arbetsmarknaden. Antalet nya arbetspensionsförsäkrade har sjunkit med tio procent per år, visar Pensionsskyddscentralens (PSC) lönestatistik.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



