Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailu etenee − kilpailuehdotukset kommentoitavina 4. huhtikuuta asti
12.3.2021 10:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Elielinaukion ja Asema-aukion alueen uudistushanke on osa laajempaa Helsingin keskustan ja rautatieaseman ympäristön kehittämistä. Alueen kehittämisellä vahvistetaan keskustan asemaa houkuttelevana elinkeinoelämän keskuksena ja Suomen merkittävänä työpaikka-alueena, jossa ihmiset kohtaavat ja viettävät aikaa. Osana tätä kehitystä Elielinaukion ja Asema-aukion alueesta halutaan luoda viihtyisä, elävä ja palveluiltaan monipuolinen osa kävelykeskustaa. Uudistushanke parantaa Elielinaukion ja Asema-aukion ympäristön toimivuutta merkittävästi erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkökulmasta.
Arkkitehtuurikilpailuun kutsuttiin esikarsinnan kautta joukko kansainvälisiä suunnitteluryhmiä. Kutsumuotoiseen kilpailuun päädyttiin suunnittelukohteen merkittävyyden vuoksi ja riittävän korkeatasoisten ehdotusten varmistamiseksi. Suunnitteluryhmien valinnassa huomioitiin myös kansainvälisen ja kotimaisen osaamisen tasapaino.
Tuomaroinnissa painottuu kaupunkitilallinen laatu, toiminnallisuus ja toteutettavuus
Kilpailuehdotuksia voi kommentoida 4.4.2021 asti Kerro kantasi -palvelussa osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/elielinaukionkilpailu. Saadut kommentit otetaan huomioon kilpailun tuomaroinnissa.
Kilpailuehdotuksia arvioidaan kaupunkitilallisen laadun, toiminnallisuuden ja toteutettavuuden suhteen. Uudisrakentamisessa tulee huomioida alueen arvokas historiallinen luonne, ja rakentamisen tulee sopeutua korkeusasemiltaan ympäröivään rakennuskantaan.
Alueen suunnitteluperiaatteet hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa marraskuussa 2020. Tavoitteena on laatia alueen uusi asemakaava kilpailun voittaneen suunnitteluratkaisun pohjalta. Voittanutta kilpailuehdotusta voidaan kehittää hankkeen edetessä muun muassa huomioimalla yleisöpalautteissa esiin tuodut ideat.
Mahdollinen toinen vaihe käynnistyisi kesällä 2021
Jos voittajaa ei voida valita ensimmäisen vaiheen perusteella, käynnistetään kilpailun toinen vaihe jatkoon valittujen ehdotusten kesken. Toiseen vaiheeseen valituilla kilpailuryhmillä on mahdollisuus jatkokehittää ehdotuksiaan. Mahdollinen toinen vaihe käynnistyisi arviolta heinä-elokuussa 2021.
Kilpailun järjestävät Elielinaukion kehitys Oy yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Kokonaan suomalaisen Elielinaukion kehitysyhtiön muodostavat alueen kiinteistönomistajat Ilmarinen, OP-Vuokratuotto, VR, SOK, Exilion Real Estate sekä kiinteistökehittämiseen ja -sijoittamiseen erikoistunut Evata Partners.
Kilpailua voi seurata verkkosivulla uusieliel.fi, jonne päivitetään tietoa suunnittelun etenemisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Perttu Pulkka
johtava arkkitehti
Helsingin kaupunki
p. 09 310 37465
perttu.pulkka@hel.fi
Vesa Olkkola
Elielinaukion kehitys Oy
p. 040 544 23 21
vesa.olkkola@kimvestor.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Detaljplanen för Esplanaderna skyddar gräsmattorna, kepskioskerna och de historiska trädraderna25.9.2026 09:20:40 EEST | Pressmeddelande
Detaljplanen för Esplanaderna från 1836 uppdateras, och samtidigt tryggas de kulturhistoriska värdena på Helsingfors mest kända parkgata. Parkens viktigaste särdrag, parkgatans karaktär och de övergripande principerna för trafiken i området förblir oförändrade. I den nya detaljplanen skyddas bland annat byggnader, historiska trädrader, gräsmattor och kepskiosker.
Esplanadien asemakaava suojelee nurmialueet, lippakioskit ja historialliset puurivit25.9.2026 09:20:40 EEST | Tiedote
Esplanadien asemakaavaa vuodelta 1836 päivitetään ja samalla turvataan Helsingin tunnetuimman puistokadun kulttuurihistorialliset arvot. Puiston keskeiset piirteet, puistokadun luonne ja alueen liikenteen pääperiaatteet säilyvät ennallaan. Uudessa asemakaavassa suojellaan muun muassa rakennuksia, historiallisia puurivejä, nurmialueita ja lippakioskeja.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.9.202624.9.2026 17:50:02 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.9.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 8.10.2026
Den nya tjänsten Ympäristövahti berättar om Helsingfors miljöarbete mer transparent än tidigare24.9.2026 15:23:06 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors mål för miljöskyddet har uppdaterats. I fortsättningen kan man uppfölja genomförandet av målen på den nya webbplatsen Ympäristövahti (miljövakten) och i den miljörapport som publiceras årligen.
Uusi Ympäristövahti avaa Helsingin ympäristötyön aiempaa läpinäkyvämmin24.9.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteet on päivitetty. Jatkossa tavoitteiden toteutumista voi seurata uudella Ympäristövahti-sivustolla sekä vuosittain julkaistavassa ympäristöraportissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





