Elina Immonen aloittaa Maahanmuuttoviraston uutena apulaispäällikkönä
10.9.2021 09:41:31 EEST | Maahanmuuttovirasto | Tiedote
Immonen työskentelee tällä hetkellä liikenne- ja viestintäministeriössä turvallisuusyksikön johtajana. Aiemmin Immonen on työskennellyt myös muun muassa sisäministeriössä johtavana asiantuntijana maahanmuutto-osastolla ja erilaisissa muissa asiantuntijatehtävissä.
– Olen työskennellyt suurimman osan työurastani maahanmuuttoasioiden parissa, ja odotankin innolla paluuta näiden kysymysten pariin. Maahanmuuttovirasto tekee koko yhteiskunnan kannalta äärimmäisen tärkeää työtä ja sen prosessien sujuvuus vaikuttaa laajasti elinkeinoelämään ja koko yhteiskuntaan. On tärkeää, että saamme kehitettyä lupaprosessia pikaisella aikataululla ja siirrettyä nykyisenkaltaiset jonot historiaan, Immonen sanoo.
Apulaispäällikkö johtaa viraston johdon tuen toimintoja sekä toimii esihenkilönä mahdollistajapalvelujen yksiköiden johtajille. Apulaispäällikkö toimii myös ylijohtajan sijaisena.
Oleskelulupien käsittelyn sujuvoittaminen keskeinen tavoite
Apulaispäällikön tehtävänä on kehittää viraston strategiatyötä ja johtoryhmätyöskentelyä sekä tukea ylijohtajaa viraston tuloksellisen toiminnan johtamisessa.
Maahanmuuttoviraston toiminnan kehittämisessä korostuu nyt erityisesti automaation merkitys ja siihen liittyvien uudistusten läpivieminen. Viraston keskeisenä tavoitteena on saavuttaa yhden kuukauden käsittelyaika työperusteisissa oleskeluluvissa vuoteen 2023 mennessä sekä kahden viikon käsittelyaika erityisasiantuntijoiden, startup-yrittäjien ja heidän perheenjäsentensä luvissa vuoden 2021 aikana.
Apulaispäällikkö johtaa myös esimerkiksi viraston valmiussuunnittelua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maahanmuuttoviraston viestintä, s-posti: media@migri.fi, p. 0295 433 037
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MaahanmuuttovirastoPL 10
00086 Maahanmuuttovirasto
Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuton tilastot 2025: Maahanmuutto Suomeen laskussa30.1.2026 10:00:27 EET | Tiedote
Monien maahanmuuton eri lupatyyppien hakemusmäärät ovat laskussa. Niin työntekijöiden, opiskelijoiden kuin kansainvälisen suojelunkin hakemusten määrät ovat vähentyneet. Perheenjäsenten osalta hakemusmäärissä on ollut puolestaan pientä kasvua.
Asiakaskysynnän kasvu ja henkilöstöresurssien väheneminen vaikuttavat Maahanmuuttoviraston asiakaspalveluun23.1.2026 11:24:29 EET | Tiedote
Valtiotalouden säästöt osuvat monin tavoin Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viraston tulee suhteuttaa toimintaansa pieneneviin resursseihin. Henkilöstön määrän pieneneminen johtaa osaltaan palveluiden heikentymiseen.
Ulkomaalaislaki muuttuu pysyvän oleskeluluvan osalta 8.1.20268.1.2026 12:00:28 EET | Tiedote
Pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytyksiä tiukennetaan 8.1.2026. Lakiin lisätään uudet kotoutumisedellytykset pysyvän oleskeluluvan hakijoille.
Kansalaisuuslaki muuttuu 17.12.202517.12.2025 11:00:21 EET | Tiedote
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan. 17.12.2025 voimaantulevat lakimuutokset vaikuttavat toimeentuloa ja nuhteettomuutta koskeviin edellytyksiin sekä kansalaisuuden menettämiseen. Lakimuutos koskettaa kaikkia 17.12.2025 tai sen jälkeen jätettyjä kansalaisuushakemuksia.
Tilapäistä suojelua ei jatkossa enää myönnetä Suomessa, jos hakijalla on tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa8.12.2025 11:00:20 EET | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on muuttanut päätöskäytäntöään Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan unionin neuvoston uusien päätösten mukaiseksi, eikä enää lähtökohtaisesti myönnä tilapäistä suojelua niille, joilla on jo tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa. Neuvosto toi esille heinäkuussa 2025 päätöksessään periaatteen siitä, että henkilö voi saada tilapäiseen suojeluun liittyviä oikeuksia vain yhdessä jäsenvaltiossa kerrallaan. Tämän periaatteen noudattaminen varmistaa ja välttää päällekkäiset rekisteröinnit. Neuvoston päätöksen jälkeen virasto aloitti uuden linjauksen valmistelun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme