Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Kiviruukin alueelle koulutusta, tutkimusta sekä yritystoimintaa yhdistävä kokonaisuus
5.10.2020 11:52:14 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Jaosto lisäsi, että varauksensaajan tulee tarkastella nyt määriteltyä aluetta laajempaa kokonaisuutta ja nyt määriteltyä suurempaa rakennusoikeutta sen selvittämiseksi voidaanko kaupungin ja myös muiden toimijoiden tarvitsemia tiloja toteuttaa osana yhteistä hankekokonaisuutta siten, että eri tilojen synerginen yhteistoteutus ja/tai yhteiskäyttö ovat taloudellisesti ja toiminnallisesti edullista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi lukion, kulttuurin, liikunnan sekä VTT:n ja muiden Gleantech Garden yritysten ja yhteisöjen toimintoihin tai yhteiskäyttöön potentiaalisesti tulevat tilat.
Kokonaiskuvaus tämän suunnitteluvaruksen etenemisestä ja Kivenlahden metroaseman yhteyteen ja läheisyyteen tulevista muista suunniteltavista toiminnoista tulee valmistella kaupunginhallituksen käsiteltäväksi lähikuukausina.
Cleantech Garden tulee kokoamaan tiede-, tutkimus ja koulutustoimijoita sekä alan edelläkävijäyrityksiä yhteen, muodostaen kansallisesti ja kansainvälisesti ainutlaatuisen keskittymän. Hanke on tarkoitus toteuttaa Espoon kaupungin, Aalto-yliopiston, Laurean, Metropolian, Omnian ja VTT:n sekä bio- ja kiertotalousyritysten ja alueen asukkaiden yhteistyönä.
Alueen kehittämisestä tarkemmin tiedotteessa: Espoon Cleantech Garden kokoaa kiertotalouden toimijat yhteen
--
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa 10.8.2020 jatkettua varausta Westpro CC Oy:lle maa- ja vesialuetta Matinkylän Koukkuniemestä venesataman suunnittelua varten. Varausehtoihin lisättiin seuraavaa: Suunnittelussa tulee lisätä merenrannan ja sen palvelujen houkuttelevuutta etenkin lähialueiden asukkaiden kannalta. Täten suunnittelussa yhteistyö Nuottaniementien, Koukkuniementien ja Koukkuniemenportin asukkaiden kanssa on tärkeää. Hankkeen suunnittelu etenee yhteistyössä kaupungin valmistelijoiden kanssa siten, että hanketta on kehitettävä varausehtojen mukaisesti osana asemakaavan muutoksen valmistelua muotoon, jolle voidaan saada vesilain mukainen lupa.
--
Esittelijä poisti listalta asian 8 (Asuntotonttien vuokrantarkistusmenettely).
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo vahvistaa ilmastotoimia: Uusia päästöjä vähentäviä toimia tarvitaan erityisesti liikenteessä25.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Espoo on puolittanut ilmastopäästönsä vuodesta 1990 samalla, kun kaupungin väkiluku on lähes kaksinkertaistunut. Asukasta kohden Espoon päästöt ovat Suomen pienimpiä. Espoon ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ilmastotoimia vahvistetaan kuitenkin edelleen.
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta päätti seuraavista liikunnan ja urheilun palveluiden maksujen korotuksista24.9.2026 20:34:21 EEST | Tiedote
Hintojen korotukset tulevat voimaan vuoden 2027 alussa. Hintojen noston syynä on valtuuston liikunnan ja urheilun tulosyksikölle määrittelemä velvoite lisätä maksutuloja vuoden 2027 aikana yhteensä 900 000 euroa. Viimeksi hintoja nostettiin elokuun alussa. Uudet hinnankorotukset eivät kohdistu samoihin maksuihin.
Info från nämnden Svenska rum 24.9.202624.9.2026 18:39:31 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte behandlade nämnden Svenska rum ärenden som anknyter till budget och ekonomi.
Limnell ja Mykkänen: Vaalityön häirintä ei sovi demokraattiseen yhteiskuntaan24.9.2026 13:28:33 EEST | Tiedote
Poliittiseen vaalityöhön kohdistunut häirintä on noussut syyskuussa esille tilanteissa, joissa vaalityötä tekevät ovat joutuneet häirinnän, uhkailun ja väkivallan kohteeksi. Tuomitsemme tällaisen toiminnan yksiselitteisesti.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 23.9.202623.9.2026 21:08:53 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2027 talousarviota ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Lautakunta antoi lausunnon Keran koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hankesuunnitelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme