Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Pohjois-Tapiolan työpaikka-alue monipuolistuu
9.8.2021 11:30:27 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Osana business parkin kehittämistä Spektri kaavailee mm. pysäköintialueensa uudistamista niin, että alueelle tulisi asuntoja ja pysäköintipaikat sijoitettaisiin laitoksiin. Pysäköintipaikkojen käyttö tehostuisi, kun ne olisivat business parkin ja asukkaiden yhteiskäytössä.
Lisäksi jaosto päätti, että alueen kehittämisessä ja suunnittelussa tulee pyrkiä toiminnallisesti monipuoliseen, elävään ja joustavaan kaupunkirakenteeseen, jossa asumisen yhteydessä on palveluja ja toimitiloja ottaen huomioon vaiheittainen toteuttaminen ja ympäristön kehittyminen sekä jossa pysäköintipaikat toteutetaan laadukkaasti ja niin, että ne ovat pääosin työntekijöiden, asiakkaiden ja asukkaiden yhteiskäytössä. Erityisesti uudet asunnot tulee kytkeä luontevasti Spektri Business Parkiin siten, että alue kehittyy vetovoimaisena ja elävänä työpaikkakeskittymänä. Spektrin alueen suunnittelun osana ja sen rinnalla tulee valmistella jaostolle ja sen kautta kaupunginhallitukselle kaupungin vuoden 2020 talousarvioon sisältyvän päätöksen mukainen asemakaavoitusta ohjaava kokonaissuunnitelma Hagalundinkallion – Maarinsolmun alueesta.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti varata Uudenmaan Vammaispalvelut Oy:lle noin 3 000 m2 suuruisen määräalan Örkkiniitystä Kalajärven alueelta kehitysvammapsykiatrian asuntorakentamisen suunnittelua ja toteuttamisedellytysten selvittämistä varten. Uudenmaan Vammaispalvelut Oy (UVP) on Etevan kokonaan omistama kiinteistöyhtiö. Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan toimija, joka toimii Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla.
Kehitysvammapsykiatrian palvelu on vaativaa erityishuollon palvelua, jossa henkilökunta on saatavilla ympäri vuorokauden. Vuosittain palvelua tarvitsee n. 10-20 espoolaista asiakasta. Espoon vammaispalvelut joutuu tällä hetkellä sijoittamaan asiakkaita kauas kotikunnastaan esim. Hämeenlinnaan. Tämä ei edistä asiakkaiden tavoitteellista palvelua ja tärkeää yhteistyötä asiakkaan lähipiirin kanssa. Uusi perustettava kehitysvammapsykiatrian yksikkö vahvistaa Etevan lasten ja nuorten palveluketjua ja tuo alaikäisille asiakkaille heidän tarvitsemansa palvelun. Yksikköön on alustavasti suunniteltu kolmea lasten ja nuorten ryhmää. Yksikön toiminta on tarkoitus suunnitella tiiviissä yhteistyössä sekä omistajakuntien että HUS nuorisopsykiatrian kanssa.
Rakennussuunnittelu on tarkoitus käynnistää vuoden 2021-2022 aikana ja rakennustyöt aloittaa vuoden 2022-2023 aikana. Tällöin rakennus voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2023-2024 aikana. Määräalan jatkovaraus tai tontinluovutuspäätös valmistellaan erikseen, mikäli alueen suunnittelu etenee kaupungin asettamien tavoitteiden mukaisesti.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa asuntorakentamisen suunnitteluvarausta Niittykummusta SRV Yhtiöt Oyj:lle, SATO Oyj:lle ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle. Lisäksi jaosto pyytää kaupunkiympäristön toimialaa ja varauksensaajia toimittamaan jaostolle selvityksen siitä, miten varausehtojen kohtaa 2 on tarkoitus toteuttaa: ”Kaupunginhallitus on 1.6.2020 hyväksyessään mm. nyt kyseessä olevaa aluetta koskevan asemakaavaehdotuksen valtuustolle päättänyt kehottaa, että asemakaavan toteuttamisessa, etenkin tontinluovutusneuvotteluissa ja -sopimuksissa, on pidettävä erityistä huolta alueen elävästä kaupunkikuvasta, viihtyvyydestä ja toiminnallisuudesta esimerkiksi materiaalivalinnoilla, viherkasvustoilla, suojaisilla pihatiloilla sekä rakennusten arkkitehtuurilla kuten kattojen ja yläkerrosten muodoilla.”
Asia 21 Asuntotonttien vuokrantarkistusmenettely jätettiin pöydälle.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Matinkylästä tontti nuorisoasunnoille, Otaniemestä tontit paloasemalle ja opiskelija-asunnoille2.11.2026 11:23:30 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata M2-Kodeille tontin Matinkylästä nuorisoasuntoja varten. Lisäksi jaosto päätti vuokrata Otaniemestä tontit paloasemaa ja sen yhteyteen tulevia opiskelija-asuntoja varten.
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme