Elinkeinoelämä varoittaa: Sote-alueiden yhtiöhimmelit tukahduttavat yksityisiä yrityksiä
22.6.2022 08:00:04 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Uudet sote-alueet eli hyvinvointialueet uhkaavat levittää liiketoimintaansa niin, että ne syrjäyttävät merkittävissä määrin vastaavaa paikallista yksityistä tarjontaa. Näin varoittavat elinkeinoelämän järjestöt EK, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari ja Perheyritysten liitto tuoreen selvityksen pohjalta.
Tänään julkistettu selvitys paljastaa, että hyvinvointialueet voivat tehdä omilta sidosyksiköiltään hankintoja ilman kilpailutusta, vaikka niiden omistusosuus sidosyksiköissä voi olla hyvin pieni.
“Tämä on surkea kehityssuunta. Palvelun hankinta ilman kilpailutusta heikentää julkista taloutta ja ravisuttaa päätöksenteon uskottavuutta. Suorahankinnat in-house -yhtiöiltä voivat pahimmillaan johtaa tehottomuuteen ja julkisten varojen tuhlailevaan käyttöön”, EK:n kilpailuasiantuntija Annaliisa Oksanen sanoo.
"Päätökset ilman asianmukaista pohdintaa ja kustannusvertailua eivät ole vastuullisen toimielimen päätöksiä. Päättäjien tulee tietää, paljonko palvelu todellisuudessa maksaa eri tuotantotavoilla toteutettuna”, Oksanen kannustaa.
Hyvinvointialueille tulee noin 24 miljardin euron markkinat aloille, joilla työskentelee 400 000 ammattilaista. Heistä merkittävä osa yksityisellä sektorilla.
Yksityisten tontilla toimivat esimerkiksi monialayritys Arkea Oy (49 miljoonaa euroa) ravitsemisalan Servica Oy (97 m€), ravitsemus- ja siivousalan Polkka Oy (30 m€), pesula- ja tekstiilihuollon Sakupe Oy (24 m€) ja ict-sektorin Istekki Oy (151 m€).
Viranomaisten selvitettävä välittömästi lainmukaisuus
Selvityksen perusteella julkisomisteisten yritysten tarjonta uhkaa laajentua sote-toimialan ulkopuolisiin tukipalvelualoihin, kuten pesupalveluihin, ict-palveluihin ja taloushallintoon. Elinkeinoelämän järjestöt ovat huolissaan siitä, että julkisten toimijoiden lonkerot uhkaavat levitä huomattavasti laajemmalle alueelle kuin millä ne ennen sote-uudistusta operoivat.
Elinkeinoelämän järjestöt muistuttavat, että hyvinvointialueiden sidosyksiköt eli “in-house - yhtiöt” määritellään hankintalaissa niin, että omistajilla pitää olla ratkaiseva vaikutusmahdollisuus sidosyksikön päätöksiin. Niin ei kuitenkaan monessa tapauksessa ole.
“Näyttää siltä, että jo jopa hyvin pienellä osakemäärällä omistamisen tulkitaan täyttävän kriteerit ja sen seurauksena voidaan välttää hankintalain vaatima kilpailutus. Vaadimme, että kilpailu- ja kuluttajavirasto selvittää viipymättä, täyttävätkö julkisomisteiset in-house -yhtiöt lainsäädännön kriteerit. Omistajatahoilla on oltava ratkaiseva vaikutusmahdollisuus yhtiön päätöksentekoon”, sanoo johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä.
Hyvinvointialue – alusta vai ankeuttaja?
Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan sote-uudistuksen tavoitteena ei ollut julkisten toimijoiden vahvistuminen paikallisiksi, alueellisiksi ja toimialakohtaisiksi monopoleiksi. Päinvastoin.
“Hyvinvointialueen pitäisi olla alusta hyvinvoinnin ja talouden kasvulle, uusille ideoille ja yrittäjyydelle. Sen sijaan uudistus näyttää johtavan julkisiin monopoleihin, jotka ankeuttavat markkinoita ja tukahduttavat innovaatiot. Sote-uudistuksesta uhkaa tulla verovarojen Molokin kita”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo.
“On kiistatonta, että yksityisten yritysten mukanaolo säästää rahaa, lisää tehokkuutta, parantaa laatua ja luo työpaikkoja. Nyt julkiset toimijat ovat luomassa himmeleitä, joiden vaikutus on päinvastainen. Nyt on aika viheltää peli poikki”, sanoo johtaja Johanna Sipola Keskuskauppakamarista.
EK:n, Perheyritysten liiton, Keskuskauppakamarin ja Suomen Yrittäjien neljän kohdan korjauslista:
1. Kilpailu- ja kuluttajaviraston on selvitettävä, täyttävätkö julkisomisteiset in-house - yhtiöt ne määräysvaltakriteerit, jonka seurauksena ei tarvitse noudattaa hankintalakia.
2. Hyvinvointialueiden johdon on kartoitettava yksityisten markkinoiden potentiaali sen sijaan, että muodostetaan kiireessä julkisia in-house -yhtiöitä.
3. Tehdään kustannuksista läpinäkyviä. Hyvinvointialueiden pitää luoda järjestelmä, jolla oman tuotannon ja in-house-yhtiöiden kustannusten läpinäkyvyys tuodaan kaikkien saataville.
4. Hyvinvointialueiden hankintaosaamista pitää vahvistaa, jotta mahdollisimman moni yksityinen yritys pääsee kilpailemaan markkinoilla.
TAUSTATIETOA
Mitä sanoo laki hyvinvointialueista?
Hyvinvointialue voi harjoittaa liiketoimintaa, jos se on vähäriskistä eikä vaaranna tervettä kilpailua
Mitä sanoo kilpailulaki?
Kilpailulaissa sanotaan, että kunta ei saa käyttää määräävää markkina-asemaa väärin eli toimia yksityisillä markkinoilla yrityksiä paremmilla ehdoilla
Mitä sanoo kuntalain yhtiöittämisvelvoite?
Kunta on velvoitettu hinnoittelemaan toimintansa markkinaehtoisesti silloin, kun kunta tuottaa palveluita kilpailutilanteessa markkinoilla
Mitä sanoo laki in-house -yhtiöistä?
In-house –yhtiöiden edellytyksenä on, että hankintayksikkö käyttää määräysvaltaa sidosyksikköyhtiöön samoin kuin omiin toimipaikkoihinsa.
Pelkkä omistusosuus tai osallistuminen yhtiökokouksiin ei täytä määräysvallan kriteereitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elinkeinoelämän Keskusliitto kilpailuasiantuntija Annaliisa Oksanen, 050 343 1821, annaliisa.oksanen@ek.fi
Suomen Yrittäjät johtaja Harri Jaskari 050 512 2874, harri.jaskari@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Perheyritysten liitto toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fi, 040 0511786
Keskuskauppakamari johtaja Johanna Sipola johanna.sipola@chamber.fi, 050 3521172
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Liittojen jäsenyyden lasku kiihtyy – verovähennysoikeuden poisto jakaa mielipiteitä13.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Ammattiliittojen jäsenmäärä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Työelämässä olevista 53 prosenttia kuuluu ammattiliittoon, kun vielä kesäkuussa 2018 osuus oli 65 prosenttia. Kyseessä on Työelämägallupin mittaushistorian selvästi matalin luku. Vastaajissa lähes yksi neljästä kannattaa tehtyä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamista, Työelämägallup kertoo.
SY on erittäin tyytyväinen hyväksyttyyn hankintalakiin - “Tätä Suomi tarvitsee!”10.6.2026 14:52:02 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on erittäin tyytyväinen eduskunnan tänään hyväksymään hankintalakiin. ”Lakimuutos avaa julkisia hankintoja ja bisnestä nykyistä laajemmin pk-yrityksille. Temppuilu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu”, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari sanoo.
Työelämägallup: Tekoäly tehostanut jo yli neljänneksen työtä työelämässä10.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti vuoden aikana, kertoo Työelämägallup. Päivittäin tekoälyä hyödyntää nyt 27 prosenttia työelämässä olevista, kun kesäkuussa 2025 vastaava osuus oli 15 prosenttia. ”Tekoäly on vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa työelämän ja arjen sparraajana”, digi- ja innovaatiopolitiikan asiantuntija Maria Nyroos Suomen Yrittäjistä sanoo.
Mediakutsu: Arkipyhät, Trump, julkisuus ja kasvu esillä – Yrittäjät SuomiAreenassa1.6.2026 15:36:06 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät tuo Porin SuomiAreenaan päivänpolttavia keskusteluaiheita ja huippupuhujia. Yrittäjillä on Satakunta-lava hallussa tiistaina 23.6. kello 10–18. Kaikkia kahdeksaa keskustelua voi seurata paikan päällä ja suorana lähetyksenä MTV Katsomossa.
Työelämägallup: Kolmannes työssäkäyvistä siirtäisi kesälomaa elokuulle30.5.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista runsas kolmannes (35 %) siirtäisi koulujen kesälomaa muutamalla viikolla eteenpäin siten, että elokuu olisi lomakuukausi. Kesälomien siirtoa kannattavat muita useammin yrittäjät ja yksityiset ammatinharjoittajat. Miehet kannattavat muutosta naisia useammin, ja kannatus kasvaa vastaajan iän myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme