Elinkeinoelämän näkymät positiivisia Kaakkois-Suomessa

Elinkeinoelämän näkymät piristyneet
Lähiaikojen näkymät ovat positiivisia. Parantuneiden odotusten taustalla on talouden elpyminen, koronarokotusten eteneminen ja rajoitusten purkaminen. Useilla toimialoilla – erityisesti teollisuudessa – on selvitty koronasta ennakoitua paremmin. Vienti on alkuvuonna kääntynyt nousuun ja konkurssien määrä on pysytellyt suunnilleen edellisvuotisella tasolla.
Molemmissa maakunnissa metsäteollisuuden näkymät ovat hyvät ja metsäsektorille on tehty suuriakin investointeja. Investointeja on tehty myös metsäteollisuuden uusiin tuotteisiin kuten ligniiniin.
Etelä-Karjalassa on metsä- ja biotalousosaamisen lisäksi vahva ympäristö- ja energia-alan osaamiskeskittymä, johon syntyy uusia innovaatioita ja uutta kasvuhakuista liiketoimintaa. Etenkin Kymenlaaksossa myös muu teollisuus on investoinut runsaasti. Kaupan tilanne on edelleen osin kaksijakoinen; esimerkiksi päivittäistavarakaupat ja osa erikoiskaupoista ovat kasvattaneet liikevaihtoaan. Venäläisistä ostajista riippuvaisten itärajaseudun vähittäiskauppojen tilanne on erittäin haasteellinen. Rakennusalalla Kymenlaaksossa on menossa suuria toimitilahankkeita ja Lappeenrannassa keskustarakentaminen on vilkasta.
Rajoitukset ovat vaikeuttaneet etenkin matkailun, tapahtumateollisuuden ja ravintola-alan tilannetta. Riippuvuus matkailuelinkeinosta on alueella suuri. Ulkomaisten matkailijoiden puuttumista on pystytty paikkamaan kotimaan matkailulla, mutta alan kokonaistilanne on kotimaan matkailun kasvusta huolimatta edelleen hankala. Toimialalla tarvitaan kansainvälisiä asiakkaita ja ympärivuotisuutta. Venäläismatkailijoilla on paljon patoutunutta kulutuskysyntää, joten matkailijamäärien nousu koronatilanteen niin salliessa voi olla nopeaa.
Tapahtumateollisuus on ollut vaikeuksissa. Kuluvana vuonna suuri osa yleisötapahtumista peruttiin, joka oli mittava isku aluetaloudelle. Rajoitusten poistumisen myötä tilanne helpottuu. Alkutuotanto on jo pitkään ollut kannattavuuskriisissä ja peräkkäiset huonot satovuodet ovat heikentäneet tilojen taloudellista tilannetta entisestään.
Osaavan työvoiman saatavuusongelmat vaikeutuneet
Työttömien määrä on laskenut ripeästi tänä vuonna. Työttömyyden lasku pohjautuu lomautusten vähenemiseen ja työvoiman kysynnän vilkastumiseen. Työttömyystilanteen haasteena on erityisesti pitkäaikaistyöttömyys ja rakennetyöttömyys.
Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi koronakriisin aikana. Nyt yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita Kaakkois-Suomessa on 4 900, mikä on 16 % viime vuotta enemmän. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvun ennakoidaan jatkuvan, mutta aikaisempaa hitaammin. Rakennetyöttömien osuus työttömistä on pysytellyt korkeana.
Työvoiman kysyntä on edellisvuotta suurempaa. Uusia avoimia työpaikkoja oli maakunnissa noin kolmannes enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myös verrattuna vuoteen 2019, avoimien työpaikkojen määrä nousi.
Osaajapula on vaikeutunut ennakoitua nopeammin. Kasvavan kysynnän lisäksi kohtaantotilannetta vaikeuttaa vanhentunut osaaminen, alaa vaihtavien kasvanut määrä ja osin myös opintojen viivästyminen. Osaajapula koettelee laajasti eri toimialoja. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, joillain teollisuuden aloilla sekä ICT-alalla on paljon pulaa osaajista. Mukaan on tullut myös uusia toimialoja, kun esimerkiksi ravintola-alan ja tapahtumateollisuuden työvoimaa on siirtynyt muille toimialoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Johtaja Satu Mäkelä, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 029 147, satu.m.makela(at)ely-keskus.fi
- Erikoistutkija Tarja Paananen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 029 076, tarja.paananen(at)ely-keskus.fi, (Huomio! Paikalla 27.10. alkaen)
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Muutos tulossa heinäkuun lopussa: Kääntyminen valtatieltä 12 vasemmalle Venäläistöyryntielle Kouvolan suunnasta kielletään3.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteuttaa muutoksen liikennejärjestelyissä Kouvolassa valtatiellä 12 Venäläistöyryntien liittymässä. Jatkossa kääntyminen valtatieltä 12 vasemmalle Venäläistöyryntielle on Kouvolan suunnasta saavuttaessa kielletty liikennemerkein.
Sateiset ja koleat säät ovat pitäneet kaakon leväesiintymät vähissä26.6.2025 15:08:46 EEST | Tiedote
Pilvinen, epävakainen ja ajankohtaan nähden viileä sää pitävät sinileväesiintymiä alhaisina Kaakkois-Suomessa. Kuluvalla viikolla leväseurannan sisävesien havaintopaikoista Lappeenrannan Haapajärvellä on havaittu hieman levää. Rannikkoalueella Virolahden Rautalanselällä havaittiin keskiviikkona runsaasti levää ja mahdollisesti ulompana Virolahden edustalla on lievä tai kohtalainen leväesiintymä.
Työttömien määrä nousi Kaakkois-Suomessa 15 prosenttia25.6.2025 08:57:52 EEST | Tiedote
Työttömien määrä nousi vuodentakaisesta Kaakkois-Suomessa suhteellisesti yhtä paljon kuin koko maassa. Lomautettujen määrä nousi alueella yhdeksän prosenttia vuodentakaisesta ja laski 12 prosenttia huhtikuusta. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömiä on edelleen huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni kaikissa Kaakkois-Suomen seutukunnissa.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus muuttaa Keskikosken museosillan painorajoitusta Kouvolassa24.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Painorajoitusta joudutaan muuttamaan sillan huonon kunnon vuoksi. Merkkimuutokset saadaan valmiiksi kesäkuun lopussa, ja uudet painorajoitukset astuvat voimaan heinäkuun alussa.
Uusi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa 1.1.2026 – toimii Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä19.6.2025 08:48:32 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa 18.6.2025. Ensi vuonna ELY-keskusten palvelut Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä löytyvät Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme