Elinkeinojaosto käsitteli elinkeinopolitiikan painopisteiden valmistelua ja jatkoi tonttivarausta urheiluhallihankkeelle Roihupellossa
29.11.2021 19:45:35 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin kaupungin elinkeinojaosto käsitteli kokouksessaan 29.11. muun muassa tilannekatsausta kaupungin uusien elinkeinopolitiikan painopisteiden 2022–2025 valmistelusta. Painopisteiden tarkoituksena on tarkentaa uuden kaupunkistrategian elinkeinopolitiikkaa ohjaavia kirjauksia ja siten tukea niiden toimeenpanoa.
Luonnos käsittää yhteensä seitsemän elinkeinopolitiikan tavoitetta, joihin kuuluvat muun muassa kansainvälisten osaajien houkutteleminen Helsinkiin, sellaisen liiketoiminnan edistäminen, joka ratkaisee globaalisti merkityksellisiä ongelmia, sekä ydinkeskustan elinvoiman vahvistuminen. Valmistelutyötä koordinoidaan Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osastolla ja siihen osallistuvat kaupungin toimialat sekä kaupunkikonserniin kuuluvista yhtiöstä erityisesti Helsinki Partners, Forum Virium Helsinki ja Helsingin kaupunkitilat Oy. Valmistelutyötä jatketaan joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022.
Elinkeinojaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Elinkeinojaosto päätti myös jatkaa kahden urheiluhallin tonttivarausta Roihupellossa WasaGroup Oy:lle. WasaGroup Oy on tehnyt alustavan suunnitelman kahden jääurheilu- ja palloilulajien, leikkimaailman sekä näiden oheispalveluja tarjoavien hallirakennusten ja yhden hotellirakennuksen toteuttamisesta. Tonttien vuokra-aika on 30 vuotta ja varaus on voimassa 31.12.2022 saakka.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli myös kaupungin innovaatiorahaston asioita. Jaosto päätti myöntää käynnissä oleville hankkeille rahastosta aikaisemmin sidottua rahoitusta yhteensä enintään 3 671 493 euron edestä käytettäväksi vuonna 2022. Lisäksi jaosto päätti siirtää käynnissä olevien hankkeiden käyttämättä jäävää määrärahaa yhteensä enintään 1 820 132 euroa käytettäväksi tulevina vuosina, koska monen hankkeen osalta muun muassa koronatilanne on aiheuttanut viiveitä tai muutoksia hankkeiden toteutustapaan.
Lisäksi elinkeinojaosto päätti tulevista kokousajoista. Jaosto kokoontuu keväällä 2022: 7.2., 14.3., 11.4., 9.5. ja 13.6.
Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla täällä.
Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 7. helmikuuta 2022.
Taustatietoa
Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Juhana Vartiainen.
*****
Casper Almqvist
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
040 187 9829
casper.almqvist@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin Sataman ajankohtaisia asioita18.5.2026 19:14:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 18. toukokuuta Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen ja merkitsi sen tiedoksi.
Kaupunginhallitus päätti perusopetuksen väistötilojen vuokraamisesta ja antoi lausuntoja18.5.2026 18:07:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 18. toukokuuta kokouksessaan omalta osaltaan tilojen vuokraamisen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön Herttoniemestä. Lisäksi kaupunginhallitus antoi lausuntoja sekä hyväksyi osaltaan kaavamuutoksen Laajasaloon.
Helsinkiläislapset ja -nuoret liikkuvat aiempaa enemmän – väestöryhmien väliset erot kasvaneet13.5.2026 12:04:38 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten liikkuminen Helsingissä on kehittynyt myönteisesti viime vuosina. Huolestuttavaa on kuitenkin väestöryhmien välisten erojen vahvistuminen. Erityisesti perheen koettu taloudellinen tilanne heijastuu eroihin. Tulokset korostavat tarvetta kohdentaa liikkumista edistäviä toimia aiempaa tarkemmin.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteet11.5.2026 17:23:46 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 11.5. ja hyväksyi Helsingin kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteet vuosille 2026–2029.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kaivokadun uudistuksen – Helsingin vilkkain keskusta muuttuu viihtyisämmäksi6.5.2026 22:28:04 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6. toukokuuta Kaivokadun asemakaavamuutoksen, jonka myötä päärautatieaseman edusta ja Kaivokatu muuttuvat viihtyisämmäksi kävelykeskustaksi. Valtuusto hyväksyi myös Kampin Autotalon kaavamuutoksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
