Elinkeinojaosto käsitteli hotellien tonttivarauksia sekä täydennysrakentamishankeen varausta
23.3.2020 19:13:38 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto varasi alueen Salmisaaresta Kelluva Kehitysyhtiö Flotel Oy:lle hotellihankkeen toteutusedellytysten jatkosuunnittelua varten.
Flotelin tarkoitus on luoda kaupunkiin uusi hotellikokonaisuus palvelemaan turisteja, liikematkailijoita ja kuluttaja-asiakkaita. Kelluvaan hotelliin kuuluisi meripaviljonki, jossa olisi myös kongressi-, kokous-, saunatilat ja pienet spa-altaat. Maa-alueelle sijoittuisi kahvila-ravintola, jossa toimisi myös venesatamaa palvelevia toimintoja sekä hotellin vastaanotto.
Alueen ympärille suunnitellaan kelluvaa aallonvaimenninta, joka suojaa hankealuetta aalloilta. Aallonvaimentimen käyttöä myös kevyenliikenteenväylänä tutkitaan. Aallonvaimentimen kustannusarvio on noin kolme miljoonaa euroa. Varausalueen suuruus on noin 45 000 m² ja varaus on voimassa 31.12.2021 saakka.
Keskustassa jatketiin varaus täydennysrakentamiselle
Elielinaukion varausta toimitilarakentamiselle jatkettiin 31.12.2023 saakka. Varauksensaajina ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, OP-Vuokratuotto erikoissijoitusrahasto, VR-Yhtymä Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Exilion Real Estate I Ky ja Evata Partners Oy.
Varausaikana on tarkoitus tutkia alueen kehityspotentiaalia sekä esittää ehdotus siitä, miten varausaluetta voisi kehittää ja täydentää rakentamisella. Varausaikana on tarkoitus järjestää arkkitehtuurikilpailu, jonka tulosten pohjalta laadittaisiin alueelle asemakaavamuutos.
Varauksensaajan on selvitettävä yhteistyössä kaupungin ja HSL:n kanssa Elielin bussiterminaalin lopettamisen edellytykset tai terminaalitoimintojen uudelleenjärjestely ja kustannusvaikutukset. Lisäksi alueen suunnittelussa on pyrittävä täyttämään Hiilineutraali Helsinki 2035-toimenpideohjelman asettamat tavoitteet.
Kaikki elinkeinojaoston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Elinkeinojaoston pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 20. huhtikuuta 2020.
Taustatietoa
Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Jan Vapaavuori.
****
Casper Almqvist
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
040 187 9829
casper.almqvist@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
