Elisa Hasila talouspäälliköksi sekä johtoryhmän jäseneksi Assemblinille

Elisa Hasila on nimitetty Assemblin Oy:lle talouspäälliköksi. Hasilalla on usean vuoden monipuolinen kokemus sekä ulkoisesta, että sisäisestä laskennasta. Hänellä on myös paljon kokemusta esihenkilötyöstä ja talousprosessien organisoinnista.
- Tavoitteenani Assemblinilla on talousprosessien kehittäminen ja virtaviivaistaminen, jotta pystymme tukemaan liiketoimintoja vielä paremmin ja nopeammin. Meillä on kokenut taloustiimi, jonka kanssa tätä työtä on hyvä lähteä viemään eteenpäin, toteaa Elisa Hasila.
Viimeiset kolme vuotta Hasila on työskennellyt terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita tarjoavassa Mediq Suomessa talouspäällikkönä ja Business Controllerina. Ennen Mediqiä Hasila työskenteli SLO Oy:ssä (nykyinen Sonepar) erilaisissa talouden tehtävissä, joista viimeisimpänä hän toimi laskentapäällikkönä.
Hasila on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi pääaineenaan johdon laskentatoimi. Assemblinilla Hasila vastaa Assemblin Oy:n kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja kuukausiraportoinnista sekä myös palkanlaskennasta, reskontrista ja sisäisestä laskennasta.
- Jo haastatteluvaiheessa tuntui, että Elisan persoona ja ajatukset osuivat omiimme. On ollut hienoa nähdä kuinka nopeasti hän on pystynyt tuomaan omia loistavia toimintamallejaan osaksi meidän tekemistämme, toteaa Assemblin Oy:n toimitusjohtaja Jukka Jäppinen.
- Odotan innolla, että pääsen meidän ammattilaisten kanssa vahvistamaan ja kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi sekä vastaamaan asiakkaidemme odotuksiin nyt ja tulevaisuudessa, jatkaa Hasila.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa HasilaTalouspäällikkö
Puh:+358 44 532 0842elisa.hasila@assemblin.fiJukka JäppinenToimitusjohtaja
Puh:+358 50 390 1436jukka.jappinen@assemblin.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,5 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 6 900 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.
Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy
Lujatalo ja Assemblin yhteistyöhön Sorakatu 5:ssä - LVISA-urakat Assemblinille24.5.2023 07:55:10 EEST | Tiedote
Osoitteeseen Sorakatu 5 rakennettavaan kahteen kahdeksankerroksiseen kerrostaloon valmistuu liki 150 vuokra-asuntoa. Kohteen pääurakoitsijana toimii Lujatalo ja Assemblin toteuttaa kohteiden LVISA-urakat.
Sähkölaitteiston käytönjohtajalla on merkittävä rooli sähkölaitteiston turvallisuudesta huolehtimisessa8.5.2023 09:08:59 EEST | Tiedote
Sähkö tulee pistokkeesta aina kun sitä tarvitsemme ja se tuntuu itsestään selvältä asialta. Todellisuudessa Suomen sähköverkot koostuvat useista eri osista, jotka yhdessä luovat toimivan sähköjärjestelmän. Sähkötöissä turvallisuus on ykkösasia.
Assemblinin vuosi- ja vastuullisuusraportti vuodelta 202224.4.2023 09:11:20 EEST | Tiedote
Assemblin-konsernin vuosi- ja vastuullisuusraportti vuodelta 2022 on julkaistu.
Assemblin toteuttaa As Oy Helsingin Kahvipavun LVIS-urakat YIT:lle30.3.2023 13:30:34 EEST | Tiedote
Vuosaaren Aurinkolahteen nousee uusi 6-kerroksinen asuinkerrostalo, johon valmistuu 40 asuinhuoneistoa. As Oy Helsingin Kahvipapu rakentuu Bertha Pauligin katu 2:een YIT Suomi Oy:n toimesta. Kohteen LVIS-urakat toteuttaa Assemblin Oy:n Talotekniikkaurakointi.
Loisteputket poistuvat markkinoilta 2023 - valaisinsaneeraukset kannattaa aloittaa ajoissa17.3.2023 07:44:33 EET | Uutinen
Laajasti eri kohteissa käytetyt T8- ja T5-loisteputket poistuvat markkinoilta EU-alueella 24.8.2023 alkaen. Loisteputkien myynti lopetetaan niiden sisältämän elohopean vuoksi, joka on vaarallista ympäristöllemme. Loisteputket korvataan LED-valoputkilla tai saneerataan uusiin valaisimiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme