ELMOn puherobotti kysyy 10 000:lta suomalaiselta jääkiekon olympiavoittajaa

Jaa
Syyskuussa perustettu urheilun viikkolehti ELMO ottaa olympialaisten aikana journalistiseen käyttöön maailman mittakaavassa ainutlaatuisen, puheentunnistustekniikalla toimivan puherobotin. Robotti soittaa olympialaisten aikana 10 000:lle suomalaiselle urheiluhullulle ja kysyy jääkiekon olympiavoittajaa sekä miehissä että naisissa.

ELMOa kustantavan LehtiMoguli Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja robottihanketta vetävän Michael Jaatisen mukaan 10 000 suomalaisen otos on robotille hyvä alkupala.

”Innostuimme miettimään ennen presidentinvaaleja, soittaisimmeko 100 000:lle suomalaiselle ja kysyisimme, ketä he aikoivat äänestää. Emme kuitenkaan saaneet millään taivuteltua presidenttigallupia ELMOn sisältöön”, Jaatinen sanoo.

Jaatisen mukaan puherobotin yksi valtti on juuri suuret volyymit.

”Voisimme teoriassa soittaa Suomen läpi vaikka viikossa. Vaikka emme ajaisikaan aivan niin raskaalla kaasulla, niin joka tapauksessa robotti avaa täysin uudenlaisia mahdollisuuksia niin erilaisten sisältöjen tuottamiseen kuin myös markkinointiin ja kaupalliseen toimintaan. Robotin avulla saamme luotua täysin uudenlaisen ja aktiivisen vuorovaikutuskanavan tilaajiemme ja asiakkaidemme kanssa”, Jaatinen sanoo.

Olympiakysely on samalla lähtölaukaus Suurelle Suomalaiselle Urheiluvuosi 2018 -kyselysarjalle, jossa vuoden aikana selvitetään äänestystyyppisten kysymysten lisäksi suomalaisten syvempiä urheilumieltymyksiä ja urheilutottumuksia. Kaikki vuoden aikana robotin kanssa juttusille uskaltautuneet saavat ilmaiseksi ELMOn näytenumeron ja osallistuvat vuoden lopussa 10 000 euron arvontaan. Kyselyiden tuloksia julkaistaan vuoden aikana ja ne kootaan yhteen vuoden lopussa.

”Pystymme ottamaan selvää, mitä Suomi ja suomalaiset urheilusta ajattelevat ja mitä he siltä haluavat, ja tuomme sitä kautta aivan uudella tavalla tutkittua tietoa urheilukeskusteluun. Tulemme tekemään yhteistyötä myös lajiliittojen ja urheilujärjestöjen kanssa, sillä robotin avulla voidaan lyhyessä ajassa soittaa suurille massoille tai vaikka jokaiselle lajiliiton jäsenelle”, sanoo Elmo-lehden päätoimittaja Jukka Rönkä.

Röngän mukaan robottisoittoa ei kannata pelätä.

”Robotti sanoo puhelun aluksi olevansa robotti. Jos se ei sitä sanoisi, uskaltaisin lyödä vetoa, ettei kukaan huomaisi puhuvansa robotin kanssa. Robotti ei ole puhetta muodostava ja suomea oudosti lausuva kone. Sen sijaan se ymmärtää, mitä sille puhutaan. Kun juttelin ensimmäisen kerran robotin kanssa, olin varma, että tässä kuvataan tv:hen piilokameraa.”

Elmon sivuille (www.elmo-lehti.fi) tulee myöhemmin mahdollisuus ilmoittautua robotin soittolistalle.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Michael Jaatinen
Hallituksen puheenjohtaja
LehtiMoguli Oy
Puh. 050 555 1983
michael.jaatinen@elmo-lehti.fi


Jukka Rönkä
Päätoimittaja
ELMO-lehti
Puh. 040 586 8977
jukka.ronka@elmo-lehti.fi 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELMO-lehti
Kauppapuistikko 9-11B 2.krs
65100 VAASA

ELMO on torstaisin ilmestyvä urheilun viikkolehti, jota kustantaa LehtiMoguli Oy. Lehden toimitus koostuu Urheilulehden entisistä tekijöistä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye