Elokuun sateet näkyvät Pirkanmaan järvien korkeuksissa

Suurista luonnontilaisista järvistä Längelmäveden reittiin kuuluvien järvien, kuten Mallasveden, Längelmäveden, Iso-Roineen ja Kukkian, vedenkorkeudet ovat noin 1-5 senttimetriä pitkän ajan keskiarvoja korkeammalla. Vielä toukokuun lopulla vedenkorkeudet olivat selvästi keskimääräistä korkeammalla.
- Tänä vuonna luminen talvi sekä sateinen kevät ja alkukesä pitivät huolen korkeammista kesäajan korkeuksista, eikä järvissä ole kuivasta ja helteisestä heinäkuusta huolimatta koettu viime vuosien kuivuutta, sanoo johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Syksyn vesitilanne vielä epäselvä
Pohjois-Pirkanmaalla alkukesän sademäärät jäivät pienemmiksi kuin maakunnan länsiosissa, minkä vuoksi lähtökohtaisesti vedenkorkeudet eivät nousseet länsialueen järvien tavoin. Esimerkiksi Visuvedellä vedenkorkeus on tällä hetkellä noin 20 senttimetriä pitkän ajan keskiarvoa alempana. Pohjois-Pirkanmaan järvien vedenkorkeudet ovat kuitenkin olleet elokuun sateiden myötä nousussa. Keurusselän ja Toisveden vedenkorkeudet ovat jo keskimääräisissä arvoissa ja ovat edelleen nousussa. Visuvedellä vedenkorkeuden muutokset riippuvat seuraavien viikkojen sääolosuhteista, koska suuri järvialue reagoi hitaammin sääolosuhteiden muutoksiin.
- Tässä vaiheessa ei voida sanoa, mikä on syksyn vesitilanne. Keskimäärin syksyt ovat sateisia, mutta voidaan myös kokea kuivuutta seuraavat kuukaudet. Kesähaihdunnan poistuessa vedenkorkeudet voivat sateiden myötä nousta järvissä melko nopeasti. Myös kasvillisuuden vedentarve vähenee vähitellen kasvukauden lähestyessä loppuaan. Tämä näkyy osaltaan vesistöihin asti päätyvän valuman kasvuna. Ennen kuin vedenpinnat lähtevät mahdollisten syyssateiden myötä kunnolla nousuun, kannattaa tarkistaa oman rannan tilanne ja nostaa esimerkiksi vene korkeammalle, toteaa vesitalousasiantuntija Sami Moilanen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Juoksutuksia on lisätty
Elokuun sateet ovat näkyneet myös säännöstellyissä järvissä, joista on lisätty juoksutuksia selvästi heinäkuuhun verrattuna. Vanajavedellä juoksutuksien lisääminen on näkynyt Kuokkalankoskessa Lempäälässä, jossa vedenkorkeus on noussut 45 senttimetriä kahden viikon aikana. Myös kesäkuussa Kuokkalankosken virtaamat olivat suuria. Viime vuosina ei ole totuttu näin suuriin virtaamiin useampien kuivien kesien vuoksi. Kesällä Vanajaveden vedenkorkeudet pyrittiin pitämään säännöstelysuositusten mukaisina - eli mahdollisimman korkealla. Sateiden myötä Vanajaveden juoksutusta on lisätty, jotta vedenkorkeudet pysyvät lupaehtojen mukaisina. Juoksutusta on kuitenkin pystytty pitämään vielä selvästi pienempänä kuin lupaehtojen mukainen juoksutusmaksimi. Maksimijuoksutuksella vedenkorkeus olisi yli 30 senttimetriä nykyistä korkeampi Kuokkalankosken alueella.
Taulukossa on esitetty Pirkanmaan säännösteltyjen (s) ja luonnontilaisten (lt) järvien havaittuja vedenkorkeuksia 23.8.2021. Säännösteltyjen järvien yhteydessä esitetään säännöstelyä hoitava toimija. Vedenkorkeuden yhteydessä on esitetty suluissa vedenkorkeuden erotus (m) vuosien 1970–2020 keskimääräiseen arvoon kyseisenä päivänä. Arvot on esitetty N2000-korkeusjärjestelmässä.
| Järvi, paikka | Vedenkorkeus metriä merenpinnasta (N2000) 23.8.2021 |
| Näsijärvi, Tampere (s, Tampereen sähkölaitos Oy) | 95,83 (+0,07) |
| Pyhäjärvi, Näppilä (s, UPM Energy Oy) | 77,56 (+0,06) |
| Vanajavesi, Toijala (s, Pirkanmaan ELY-keskus) | 79,89 (+0,11) |
| Kyrösjärvi (s, Kyröskosken Voima Oy) | 83,61 (+0,05) |
| Kukkia, Pälkäne (lt) | 86,81 (+0,01) |
| Längelmävesi, Kaivanto (lt) | 84,44 (+0,08) |
| Keurusselkä (lt), Mänttä | 105,65 (-0,07) |
| Kitusjärvi, Virrat (lt) | 116,30 (-0,11) |
| Tarjannevesi, Visuvesi (lt) | 96,09 (-0,20) |
| Toisvesi (lt) | 98,24 (+0,03) |
Lue lisää:
- vesi.fi palvelu
- Vesistöjen vedenkorkeudet Pirkanmaalla (ymparisto.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid, p. 0295 036 188
vesitalousasiantuntija Sami Moilanen, p. 0295 036 358
vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen, p. 0295 036 103, vko 35 alkaen
www.twitter.com/pirvesi (vesiasiat Pirkanmaalla)
www.twitter.com/pirkanmaanely (Pirkanmaan ELY-keskus)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Pirkanmaan päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä on kääntynyt kasvuun16.12.2025 14:00:44 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkotietojen perusteella Pirkanmaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat maltillisesti noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2007 lähtien päästöt ovat vähentyneet 45 prosenttia. Päästövähennyksiä syntyi erityisesti energiasektorilta sähkön käytöstä ja kaukolämmön tuotannosta. Liikenteen päästöt kasvoivat neljä prosenttia.
Vettä lumen sijaan – vedenpinnat nousseet Pirkanmaalla16.12.2025 10:40:34 EET | Tiedote
Vielä syksyllä vedenkorkeudet olivat huomattavan matalalla, mutta syksyn ja alkutalven sateet ovat saaneet niin pienempien kuin isompienkin järvien vedenpinnat nousuun. Vedenpinnan korkeudet ovat saavuttaneet ajankohdalle tavanomaisen tason. Pirkanmaan säännöstellyillä järvillä oikealla juoksutuksen suunnittelulla varaudutaan Kokemäenjoen talvitulviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
