Elokuussa asiantuntijaluento ja opastettuja kierroksia museoissa
24.7.2020 13:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Tikanojan taidekodissa esillä olevaan näyttelyyn Poppelikuja ja muita teoksia Emil Aaltosen kokoelmasta liittyen kuullaan asiantuntijaluento keskiviikkona 12.8. klo 15.
Tampereen Pyynikinlinnassa sijaitsevan Emil Aaltosen museon johtaja Mika Törmä kertoo taiteenkeräilijä Emil Aaltosesta ja hänen kokoelmansa taideaarteista.
Luento pidetään suomeksi ja tilaisuudessa on paikkoja enintään 35 osallistujalle. Museon pääsymaksuun sisältyvälle luennolle on mahdollista hankkia lippuja saman päivän aikana klo 10 lähtien.
Tikanojan taidekodissa järjestetään myös opastettu kierros Kokoelmasta näyttelyksi keskiviikkona 19.8. klo 15. Kierroksen aikana amanuenssit Anna Franck ja Nina Takala esittelevät sekä Emil Aaltosen kokoelmaa, että Keräilijällä kylässä -näyttelyn. Kierros pidetään suomeksi.
Tikanojan taidekodin näyttelyt ovat esillä 23.8. saakka.
Kuntsilla voi seurata performanssia
Kuntsin modernin taiteen museon By Nature -näyttelyssä voi elokuun aikana seurata prosessitaideteoksen valmistumista ja osallistua kuraattorin kierrokselle. Taiteilija John Courtin pitkäkestoiset performanssiesitykset ovat lauantaina 1.8. ja 29.8. klo 11-17.
Näyttelystä ja siinä mukana olevista pohjalaisista tai alueella vaikuttavista nykytaiteilijoista kertoo kuraattori Marcus Lerviks lauantaina 1.8. klo 13–14. Kuraattorin kierros on monikielinen ja se pidetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Näyttely on esillä Kuntsin modernin taiteen museossa 30.8. saakka.
Museoiden opastuksille voidaan ottaa enintään 20 osallistujaa. Opastetut kierrokset sisältyvät pääsylipun hintaan ja ovat avoimia kaikille. Näyttelyihin suunniteltu oheisohjelma toteutetaan, jos koronavirustilanne ja ohjeistukset sen elokuussa sallivat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Näyttelyn oheisohjelma/Tikanojan taidekoti:
Amanuenssi Anna Franck
Vaasan kaupungin museot
puh. 040 672 5415
anna.franck@vaasa.fi
Näyttelyn oheisohjelma/Kuntsi:
Näyttelypäällikkö Maaria Salo
Vaasan kaupungin museot
puh. 040 353 7377
maaria.salo@vaasa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tre band från Vasa intar Feasta Clubs scen på Kulturhuset Fanny 17.1012.10.2026 13:37:31 EEST | Pressmeddelande
Feasta Club, som lyfter fram lokala musiker, arrangeras lördag 17.10 kl. 18.30 på Kulturhuset Fanny. Under kvällen uppträder tre band från Vasa på scenen: Turkkapop, Harava och Pakopisteet.
Kolme vaasalaisbändiä valtaa Feasta Clubin lavan Kulttuuritalo Fannyssa 17.10.12.10.2026 13:37:14 EEST | Tiedote
Paikallisia muusikoita esiin nostava Feasta Club järjestetään lauantaina 17.10. klo 18.30 Kulttuuritalo Fannyssa. Illan aikana lavalle nousee kolme vaasalaista yhtyettä: Turkkapop, Harava ja Pakopisteet.
Nytt daghem öppnar på Brändö i en tidigare skolbyggnad12.10.2026 12:01:00 EEST | Pressmeddelande
Brändö får ett nytt tvåspråkigt daghem i den byggnad där Palosaaren koulu tidigare verkade. Verksamheten i de nya, fullständigt renoverade rummen inleds 19.10.
Uusi päiväkoti avautuu Palosaarelle entisen koulun tiloihin12.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Palosaarelle avautuu uusi kaksikielinen päiväkoti entisen Palosaaren koulun tiloihin. Toiminta uusissa, täysin remontoiduissa tiloissa alkaa 19.10.
Tomtansökan är öppen: möjligheter att bygga parhus, radhus och våningshus12.10.2026 11:28:02 EEST | Pressmeddelande
Ansökan om Vasa stads tomter med bolagsform inleds måndag 12.10.2026. Totalt 31 tomter på olika håll i staden kan sökas. Tomten kan antingen arrenderas eller köpas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
