Elon vakuutuspalveluiden puhelinpalvelu nappasi voiton jo toista kertaa – asiakkaan pulma ratkeaa yhdellä soitolla lähes aina
23.5.2019 12:25:27 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Elon vakuutuspalveluiden puhelinpalvelu nappasi toistamiseen voiton sarjassa Paras asiakaspalvelu, pienet ja keskisuuret asiakaspalvelukeskukset. Voitto irtosi Asiakkaan Ääni -indeksillä 84,96. Vuosi sitten indeksi oli 84,10.
Asiakkaan Ääni on indeksi, joka kertoo yrityksen sitoutumisesta asiakaskokemukseen. Indeksi perustuu suoraan asiakkaiden antamiin asiakaspalautteisiin. Se lasketaan satojen tuhansien asiakaspalautteiden pohjalta ja se korreloi voimakkaasti asiakaskokemuksen tasosta kertovan Net Promoter Scoren (NPS) kanssa.
Edellisen kerran Elo nappasi voiton vuonna 2018, kun Elo osallistui tutkimukseen ensimmäistä kertaa. Elon yksikönjohtajat Päivi Sikkilä ja Harri Kangaskoski kertovat, että uusi voitto tuntuu erittäin hyvältä.
– Lämmin kiitos kaikille asiakkaillemme saamastamme tunnustuksesta. Lupaamme tehdä jatkossakin parhaamme, jotta saatte meiltä parasta mahdollista asiakaspalvelua, sanovat Sikkilä ja Kangaskoski.
Viimevuotinen voitto kasvatti Elon vakuutuspalveluiden kunnianhimoa, joten töitä on tehty edelleen määrätietoisesti asiakaskokemuksen kehittämiseksi.
– Asiakas valitsee kulloinkin hänelle parhaiten soveltuvan asiointikanavan, mutta tarve on aina sama – saada asia kerralla kuntoon. Puhelinpalvelun lisäksi olemme kehittäneet myös digipalveluitamme. Kun automaatio pelaa, saa asiakas hoidettua rutiinit kerralla kuntoon sujuvasti verkossa ja puhelinpalvelussa pystytään keskittymään vaativimpiin asiakaspuheluihin ilman kiireen tuntua, kertoo Kangaskoski.
Puheluissa panostetaan syvällisempää osaamista vaativaan palveluun
Digipalveluihin ja taustajärjestelmiin panostaminen on tuottanut tulosta. Elon asiakkaat voivat hoitaa useita pieniä asioita itse, minkä ansiosta puheluiden määrät vakuutuspalveluihin ovat laskeneet vuosi vuodelta. Puhelinpalveluissa on voitu keskittyä syvällistä asiantuntemusta vaativiin tiedusteluihin ja tarjota asiakkaille yksilöllistä palvelua.
Elon asiakkaat saavat lähes aina asiansa hoidettua yhdellä puhelulla: jopa 93 prosentissa puheluista asiakkaan kysymykseen saadaan ratkaisu kerralla. Asiakastyytyväisyys heijastuu korkeisiin NPS-lukuihin. Elon asiakaspalvelijoiden osaaminen ja asiantuntijuus sekä vapaus päätöksentekoon näkyvät suoraan korkeassa ratkaisuasteessa.
– Koska asiakas on tottunut saamaan meiltä hyvää palvelua, osataan sitä jo odottaa. Jotta pystymme jatkossakin tuottamaan asiakkaalle hänen odotuksiaan ylittävää ylivertaista palvelukokemusta, olemme systemaattisesti jatkaneet puhelinpalvelumme kehittämistä. Erinomaista asiakaskokemusta kehittävä tiimimme on tehnyt hyvää työtä tarjoten asiakaspalvelijoille henkilökohtaista valmennusta ja koulutustarjottimen, jolta jokainen on voinut valita itselleen parhaiten soveltuvan koulutuksen, toteaa Sikkilä.
Korkeaan NPS-lukuun vaikuttaa myös se, että osaava asiakaspalvelija pystyy keskittymään aidosti asiakkaan asiaan puhelumäärien laskettua. Kaikki tämä tukee Elon strategista tavoitetta: alan parasta asiakaskokemusta niin asiakkaille kuin vakuutusyhtiökumppaneille.
Koska asiakkaiden odotusarvo palveluita kohtaa kasvaa jatkuvasti, ei työ lopu koskaan. Sikkilällä ja Kangaskoskella on jo mielessä ideoita uusiksi kehittämiskohteiksi, jotka toivottavasti helpottavat asiakkaiden arkea entisestään sekä tuottavat tulosta taas ensi vuoden kisaan.
Lisätietoja:
Harri Kangaskoski, yksikönjohtaja, harri.kangaskoski@elo.fi, puh. 020 7035 676
Päivi Sikkilä, yksikönjohtaja, paivi.sikkila@elo.fi, puh. 020 7035 438
Bisnode jakaa vuosittain Asiakkaan Ääni -palkinnot parhaille ja asiakaspalveluille sekä parhaalle asiakaspalvelijalle. Vuonna 2018 mukana kilpailussa oli yli 5 000 asiakaspalvelijaa sekä 48 asiakaspalvelua. Voittajat valittiin lähes 400 000 aidon asiakaspalautteen perusteella. Palkinnon voittajien Net Promoter Score -arvot ovat erittäin korkeita ja heidän palveluaan suositellaan voimakkaasti. Asiakkaan Ääni -voittajaksi pääseminen edellyttää erinomaista ja tasalaatuista palvelua sekä päämäärätietoista työtä sen kehittämiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Yritykset panostavat vastuullisuuteen sääntelyn keventyessäkin – Elo nousi EcoVadis-arvioinnissa parhaaseen prosenttiin20.8.2026 08:58:00 EEST | Tiedote
Kun vastuullisuusdata vaikuttaa yhä useammin rahoitukseen, kilpailutuksiin ja toimitusketjujen hallintaan, todennettavasta vastuullisuustyöstä on tullut yrityksille liiketoiminnan edellytys. Työeläkeyhtiö Elo nousi EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa platinatasolle ja sijoittui arvioitujen yritysten parhaaseen prosenttiin 87/100 pisteellä.
Elo redovisade den bästa kvartalsavkastningen i bolagets historia − en stark solvens stöder förberedelserna för pensionsreformen14.8.2026 09:06:02 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringar gav i januari–juni en avkastning på 6,4 procent, dvs. 2,2 miljarder euro. Placeringsavkastningen på 6,2 procent under det andra kvartalet är den bästa kvartalsavkastningen i Elos historia. Resultatet uppnåddes i en omvärld som präglades av geopolitisk osäkerhet och kriget i Iran.
Elo teki historiansa parhaan kvartaalituoton − vahva vakavaraisuus tukee valmistautumista eläkeuudistukseen14.8.2026 09:06:02 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 6,4 prosenttia eli 2,2 miljardia euroa. Toisen neljänneksen 6,2 prosentin sijoitustuotto on yhtiön historian paras kvartaalituotto. Tulos saavutettiin toimintaympäristössä, jota leimasivat geopoliittinen epävarmuus ja Iranin sota.
Elon Pettersson: YEL-uudistus lisää yrittäjän valinnanvapautta, mutta työ ei ole vielä valmis23.6.2026 17:48:42 EEST | Blogi
Yrittäjien eläkejärjestelmä ottaa askeleen eteenpäin, kun YEL:iin lisätään joustavuutta ja valinnanvapautta. Jatkossa yrittäjä voi valita vakuutuksensa perusteeksi niin sanotun ansiomallin tai kokonaisarviomallin. Käytännössä yrittäjä päättää jatkossa itse, haluaako hän pohjata eläkemaksunsa verotettaviin ansioihin vai nykyisen kaltaiseen työtuloon. Olemme eläkealalla pitkään toivoneet, että yritystoiminnan vaihtelut näkyisivät paremmin eläkemaksujen tasossa ja yrittäjien eläketurva määräytyisi mahdollisimman pitkälle julkisista rekistereistä löytyvien tietojen pohjalta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan. Minkälainen vaikutus uudella YEL-mallilla on? Uuden lainsäännön ennakoidaan alentavan eläkemaksuja jopa 40 prosentilla yrittäjistä. Olennaista on huomata muutoksen aikataulu. Eläkemaksujen alentuminen tapahtuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta sitä ennen maksut nousevat nykyisen lainsäädännön mukaisten työtulotarkistusten myötä. YEL on vakuutus ja sosiaal
Miten eläkevarojen sijoittaminen muuttuu? Elon podcast pureutuu uudistuksen ytimeen22.6.2026 12:53:27 EEST | Uutinen
Eläkeuudistus astuu voimaan 1.7.2026 ja muuttaa tapaa, jolla eläkevaroja sijoitetaan, hajautetaan ja riskiä kannetaan. Muutokset toteutetaan vuoden aikana kolmessa vaiheessa. Uudistus lisää mahdollisuuksia tavoitella parempia tuottoja eläkevaroille, mutta samalla sijoitusten riskitaso ja tuottojen vaihtelu kasvavat. Mitä muutos tarkoittaa käytännössä sijoitussalkulle, odotettaville tuotoille ja eläkejärjestelmän kestävyydelle? Näihin kysymyksiin pureudutaan Elon podcastin Helenius & Vatanen – SYVÄPUHETTA TALOUDESTA uudessa jaksossa. Keskustelijoina ovat Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja allokaatiojohtaja Kari Vatanen. He ovat kokeneita makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntijoita, jotka avaavat uudistuksen taustoja ja vaikutuksia analyyttisesti ja pintaa syvemmältä. Podcastissa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miksi eläkeuudistus tarvitaan nykyisessä talousympäristössä? Miten pitkä matalan korkotason jakso on vaikuttanut eläkevarojen tuottoihin ja järjestelmän kestävyy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


