ELY-keskukselta rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan yrityksille tammi-huhtikuussa yli 8 miljoonaa euroa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi tammi-huhtikuussa 2021 Pohjois-Pohjanmaalle kansallista rahoitusta ja yritysrahoitusta EU:n aluekehitysrahastosta yhteensä 8 297 087 euroa.
Tukea myönnettiin mm. seuraaville yrityksille:
Meka Pro Oy investoi tuoteportfolion laajentamiseen raskaan teollisuuden kaapelitietuotteissa sekä niihin liittyvien järjestelmätuotteiden asennusosien valmistamiseen sekä valmistusosaamisen laajentamiseen omassa tehtaassa.
Raahen konepajatyö Oy:n investointien myötä yrityksen tuotantokapasiteetti kasvaa, tuottavuus paranee, kappaleiden työstöaika lyhenee ja sisäinen logistiikka kehittyy. Hankkeessa toteutettavat investoinnit parantavat yrityksen kilpailukykyä niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla ja mahdollistavat yrityksen kannattavan kasvun.
SensApex Oy:n liiketoiminta perustuu tällä hetkellä tarkoin fokusoituun segmenttiin neurotieteen tutkimuslaitemarkkinassa, missä asiakkaat ovat pääasiassa yliopistoja ja tutkimusinstituutteja. Uniikit tuotteet perustuvat ainutlaatuisiin ja patentoituihin teknologioihin, millä arvioidaan olevan merkittävää kaupallista potentiaalia myös muissa sovellusalueissa ja markkinoissa. Projektissa tullaan selvittämään näitä mahdollisuuksia keskittyen erityisesti teollisiin, suurta tarkkuutta ja automaatioita vaativiin markkinasegmentteihin sekä kehittämään lupaavimpien segmenttien asiakastarpeita vastaava uusi tuotekonsepti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö Eija Virtasalo, p. 0295 037 150
Johtaja Petri Keränen, p. 0295 026 727
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusVeteraanikatu 1
90130 Oulu
0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kivinevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä 22.10.- 20.12.2025, yleisötilaisuus 3.12. Siikalatvan kunnantalolla22.10.2025 10:44:15 EEST | Tiedote
Taaleri Energia Oy:n omistama hankeyhtiö Kivinevan Tuulipuisto Ky suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Siikalatvan Kivinevan alueella. Hankkeeseen sisältyy myös sähkönsiirto, jota varten tarkastellaan kolmea eri vaihtoehtoa.
Peuranevan aurinko- ja tuulivoimahankkeen (Siikalatva ja Raahe) ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy22.10.2025 08:45:41 EEST | Tiedote
Semecon Oy suunnittelee aurinkovoima-alueen ja 5 tuulivoimalan rakentamista Siikalatvan kunnan ja Raahen kaupungin alueelle. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) käynnistymisestä järjestetään yleisötilaisuus Pulkkilassa Siikalatvan kunnantalolla maanantaina 3.11.2025 klo 17.00. Tilaisuudessa esitellään myös hankkeen kaavoitusta. Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen, kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Hankealue sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Siikalatvan keskustaajamasta luoteeseen ja noin 52 kilometriä Raahen keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu aurinkovoima-alueesta ja tuulivoimaloiden alueesta sekä näiden kantaverkkoon yhdistävästä sähkönsiirtoreitistä. Liittyminen kantaverkkoon on suunniteltu tapahtuvan Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevalla Lumijärven sähköasemalla noin 10 kilometriä hankealueesta länteen. Liityntäjohdolle tarkastellaan kahta vaihtoehtoista sähkönsiirtoreittiä. Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 1500 hehtaaria. Tuulivoima-alueen laajuus on noi
Työttömien määrässä pientä laskua Pohjois-Pohjanmaalla21.10.2025 08:01:03 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli syyskuun lopussa noin 22 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 henkeä (+6 %) enemmän kuin vuosi sitten. Elokuusta työttömien työnhakijoiden määrä laski noin 300 henkilöllä. Lomautettuja oli lähes sama määrä kuin elokuussa. Koillismaata lukuun ottamatta työttömien määrä on maakunnan kaikilla seudulla vuoden takaista korkeammalla tasolla. Osalla seutuja lisäys on kuitenkin vähäinen. Yli 80 % työttömien lisäyksestä on toteutunut Oulun seudulla.
Avustushakuja auki Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa17.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kunnostetaan vesistöt yhdessä – avustushaku kunnille ja yhdistyksille käynnistyy lokakuussa30.9.2025 12:32:57 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa haun harkinnanvaraisille valtionavustuksille, joilla tuetaan vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteutusta. Hakuaika on 17.10.–1.12.2025. Avustusta voi hakea sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme