Lapin ELY-keskusLapin ELY-keskusLapin ELY-keskusLapin ELY-keskusLapin ELY-keskus

ELY-keskuksen kautta Lappiin noin 66,3 miljoonaa euroa

Jaa
ELY-keskuksen kautta Lappiin ohjautui kuluvan vuoden tammi-kesäkuun aikana yhteensä 66,3 miljoonaa euroa. Hankintapäätöksiä tehtiin noin 52,7 miljoonan euron edestä. Rahoituksesta noin 3,9 miljoonaa euroa kohdistui yritysten hankkeisiin ja noin 5,1 miljoonaa euroa maa- ja porotalouden elinkeinotoiminnan aloittamiseen ja investointeihin. Noin 4,6 miljoonaa euroa kohdistui kehittämishankkeisiin. Erilaisten rahoitusten ja hankintojen avulla on voitu reagoida nopeasti toimintaympäristöön heijastuviin yllättäviin muutoksiin.
Kuva: Lapin materiaalipankki/Terhi Tuovinen
Kuva: Lapin materiaalipankki/Terhi Tuovinen

Vuoden 2022 alkupuolella päätöksiä yrityshankkeisiin on tehty pääosin Kemi-Tornion äkilliseen rakennemuutokseen (ÄRM) tarkoitetuista kansallisista määrärahoista. Tästä syystä suurin osa yrityksen kehittämisavustuksista ja toimintaympäristön kehittämisavustuksista kohdentuu Kemi-Tornion seutukuntaan. Euromääräisesti suurimman rahoituksen on saanut toimintaympäristön kehittämishanke Invest in Veitsiluoto, jonka hakijana ja toteuttajana on Kemin Digipolis Oy. Hankkeen tavoitteena on houkutella monipuolisesti eri alojen yrityksiä Kemin, Keminmaan ja Simon alueille sekä erityisesti Veitsiluotoon.

EU:n uuden rakennerahastokauden EAKR-yritysrahoitushakemuksia on voitu vastaanottaa maaliskuusta alkaen. Saapuneita hakemuksia oli kesäkuun loppuun mennessä tullut uuteen EURA 2021 -järjestelmään noin 30 kappaletta. Käsittely ja päätöksenteko pystytään tämänhetkisen tiedon mukaan käynnistämään aikaisintaan lokakuussa.

Energiansäästö ja uusiutuvan energian hyödyntäminen näkyy yritysten investoinneissa

Vallitseva tilanne on vauhdittanut vihreää siirtymää ja aktivoinut etenkin maaseudulla toimivia yrityksiä hakemaan rahoitusta energiaratkaisuihin. Maaseutu- ja jatkojalostusyritysten investoinnit ovat tammi-kesäkuussa suuntautuneet huomattavilta osin hankkeisiin, joissa on huomioitu energiansäästö ja uusiutuvan energian hyödyntäminen muun muassa maa-, ilmalämpö ja aurinkoenergiaratkaisuilla. Näillä investoinneilla on vaikutusta yrityksen profiiliin markkinoilla sekä toiminnan kulurakenteeseen.

Maataloustuotteiden jalostuksen ja markkinoinnin hankkeet ovat suuntautuneet toimenpiteisiin, joilla alueen alkutuotannon tuotteiden jalostusarvoa saadaan nostettua ja lähiruoka-teemaa toteutettua. Pienemmissä maaseudun yritysinvestoinneissa on näkynyt edelleen tuote- ja palveluvalikoimien monipuolistaminen sekä monialayrittäjyys, osin koronapandemian seurauksena.

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston päättyvän ohjelmakauden viimeiset investointitukipäätökset on tehty tammi-kesäkuussa 2022. Syksyllä vanhan kauden rahastosta rahoitetaan vielä vuoden 2022 hylje- ja merimetsokorvaukset. Uuden ohjelmakauden investointien haku avattiin helmikuussa ja päätöksiä päästään tekemään lähiaikoina.

Maaseuturahaston avulla tuetaan maaseudun asukkaiden hyvinvointia

Maaseutualueiden elinvoimaan on satsattu yritysrahoituksen lisäksi rahoittamalla tammi-kesäkuussa 2022 muun muassa eri ikäisten liikunnallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevia investointi- ja kehittämishankkeita.

Esimerkiksi Pellon kunnan Arhmaan toimintapuisto -hankkeessa rakennetaan erityisesti nuorille suunnattu Pumptrack-rata sekä asennetaan erilaisia liikuntalaitteita ikääntyneiden henkilöiden käyttöön. Muonion kunnan Elintapaohjauksen palvelupolku Tunturi-Lappiin 2022–2024 -hankkeen päätavoitteena puolestaan on luoda Tunturi-Lapin kuntiin liikuntaneuvonnan/elintapaohjauksen palvelupolku osaksi kunnan ja terveydenhuollon palvelutarjotinta.

Leader-ryhmät ovat paikallisina toimijoina aktivoineet kyliä kehittämään omaa asuinympäristöään. Leader-rahoitusta on myönnetty esimerkiksi uuden päivätuvan rakentamiseen ja retkeilyreittien parantamiseen Savukosken Nivatunturilla. Lisäksi Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattila ry:n Taidetta tuntureilla -hankkeessa parannetaan lasten ja nuorten taide- ja kulttuurisisältöjen saatavuutta Enontekiön, Kittilän, Kolarin ja Muonion kuntien alueella.

Koulutushankinnoilla tavoitellaan uusia työntekijöitä metsä- ja matkailualalle

Lapin ELY-keskus on hankkinut alkuvuoden 2022 aikana alueelleen muun muassa matkailun ja metsäalan työvoimakoulutuksia. Koulutukset ovat joustavasti räätälöitävissä erilaisiin työvoimatarpeisiin ja koulutuspaikkakunnat määräytyvät koulutustarpeiden mukaan. Molemmat hankinnat kytkeytyvät läheisesti alueen työmarkkinoiden tarpeisiin ja vahvaan yhteistyöhön Lapin alueen elinkeinoelämän kanssa.

Metsäalan koulutusten tarkoitus on sekä tutustuttaa että antaa realistinen kuva tämän päivän metsäalan koulutus- ja työmahdollisuuksista. Matkailualan koulutukset puolestaan tarjoavat matkailualalla työskennelleille sekä alalle suuntautuville henkilöille lisä- ja täydennyskoulutusta. Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti matkailu- ja tunturikeskuksissa eli lähellä aitoa työskentely-ympäristöä.

Urakkahintojen nousu näkyy tienpidon hankinnoissa

Tienpidon hankinnoissa suurin volyymi kohdistui perinteiseen tapaan hoidon ja päällysteiden ylläpidon urakoihin. Valtakunnalliseen 12-vuotiseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan liittyvänä kohteena rakennetaan Posion kiertoliittymä. Lisäksi eduskunnan myöntämällä erillisrahoituksella toteutetaan liikenneturvallisuutta parantavia kohteita Rovaniemellä ja Ylitorniolla sekä erikoiskuljetusten sujuvuutta parantava kohde Torniossa. Merkittävänä suunnitteluhankkeena käynnistettiin tiesuunnitelman laatiminen valtatielle 21 välille Palojoensuu-Maunu. Tavallisesta poikkeavaa oli, että yhteen urakkakilpailuun ei saatu yhtään tarjousta. Lisäksi Venäjän hyökkäyssodasta johtuvan urakkahintojen nousun vuoksi jouduttiin keskeyttämään kahden urakan hankinta.

Lisätietoja rahoitus- ja hankintakatsauksesta:

Rahoituskatsaukseen kootut tiedot sisältävät ELY-keskuksen kautta ohjautuvan EU-osarahoitteisen rahoituksen sekä suurimman osan kansallisesti rahoitetuista tuista ja hankinnoista. 

ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastot löytyvät Liitteet-otsikon alta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yritysrahoitus ja rakennerahastohankkeet: yksikön päällikkö Pasi Loukasmäki, puh. 0295 023 568


Maaseuturahaston kehittämis- ja yrityshankkeet: ryhmäpäällikkö Anne Ristioja, puh. 0295 037 118


Työvoimakoulutus- ja työvoimapalveluhankinnat: yrityspalveluasiantuntija Minna Uusihanni, puh. 0295 037 139


Tienpidon hankinnat: yksikön päällikkö Olli Mourujärvi, puh 0295 037 241

Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Kuva: Lapin materiaalipankki/Terhi Tuovinen
Kuva: Lapin materiaalipankki/Terhi Tuovinen
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28

0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye