EMBARGO 16.11.2022 klo 16.00: Suomen parhaat kestävyysraportit ovat korkealaatuisia
11.11.2022 15:19:36 EET | Aalto-yliopisto | Uutinen
Suomen paras kestävyysraportti -kilpailuun osallistui 46 yritystä kilpailuaikana touko-kesäkuussa 2022. Kaikissa kärkijoukon raporteissa korostui raporttien kehittyminen ja kansainvälisesti tunnistettujen raportointiviitekehysten hyödyntäminen. Useat yritykset seuraavat esimerkillisesti kansainvälisiä vastuullisuusraportoinnin viitekehyksiä ja ovat näin ollen valmiimpia vastaamaan tuleviin EU-tasoisiin vaatimuksiin.
”Kestävyysraportoinnista on tullut entistä kriittisempi keino tuottaa informaatiota kaikkien organisaatioiden – niin pienten ja suurten yritysten kuin julkisen sektorin eri toimijoiden – sidosryhmille. Lisäksi EU:lla on käynnissä kestävyysraportointia koskevan direktiivin ja mahdollisten standardien päivitys. Tällä kilpailulla halusimme jälleen antaa tunnustusta Suomen parhaiden kestävyysraporttien tekijöille”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, Chief Sustainable Finance Advisor Eila Kreivi Euroopan investointipankista.
Parhaat raportit olivat selkeitä ja informatiivisia
Yhdeksän eri organisaation edustajista koostuva tuomaristo arvioi vastuullisuusraportteja hyvän raportoinnin näkökulmasta. Arvioinnin kohteena eivät siis olleet niinkään kestävyystoimet, vaan niistä raportointi.
”Yritysten vastuullisuuden ja kestävän liiketoiminnan osalta raportoinnin merkitys kasvaa entisestään. Ei ainoastaan jo voimassa olevan ja tulevan regulaation myötä, vaan raportit vaikuttavat yhä enemmän taloudelliseen päätöksentekoon, kuten rahoituspäätöksiin”, sanoo Suomen tilintarkastajat ry:n nimeämä järjestäjäryhmän puheenjohtaja Tiina Puukkoniemi, joka johtaa Suomen PwC:n Yritysvastuun raportointi- ja varmennuspalveluita.
Kilpailun kärkijoukko oli ansioitunutta ja kilpailu oli tasainen. Palkintoja jaettiin kokonaiskilpailun ohella neljässä aihekategoriassa, jotka olivat ilmastonmuutos, biodiversiteetti, ihmisoikeudet ja vuoden PK-yritys.
Kokonaiskilpailun voittoon nousi tänä vuonna Stora Enso Oyj raportillaan Sustainability 2021. Yhtiön kattava raportti erottui positiivisesti kilpailun eri osa-alueilla. Lisäksi raportin laatijat saavat kiitosta kaksoisolennaisuuden ja biodiversiteettiin kohdistuvien vaikutusten huomioimisesta sekä tavoitteiden asetannasta kattavasti eri aikajänteillä.
Ilmastonmuutos-kategorian voitti Elisa Oyj, Biodiversiteetti-kategorian Tornator Oy, Ihmisoikeudet -kategorian Neste Oyj ja PK-yritys-kategorian Spinnova Oyj.
Kestävyysraportoinnissa nähtävissä selkeää kehitystä
Tuomaristo korosti tänä vuonna eritysesti hyvää hallintotapaa sekä valmiuksia tuleviin EU:n kestävyysraportointidirektiivin tuomiin raportointivaatimuksiin. Lisäksi tuomaristo painotti arvioissaan sitä, että raportin lukijan tulisi löytää helposti ja ymmärrettävästi yhtiön kannalta olennaiset tiedot. Luettavuuteen ja läpinäkyvyyteen panostaminen kannattaa tehdä samalla, kun raportointi standardisoituu ja vertailtavuus helpottuu.
Kehittämisen varaa nähtiin erityisesti kaksoisolennaisuuden osalta; tämä teema jää vielä useimmilla raportoivilla yrityksillä vähemmälle huomiolle analyyseissaan. Tuomaristo kannustaa raportoinnissa vaatimusten mukaista valmistautumista sekä läpinäkyvyyttä riskien arvioinnissa.
Kestävyysraportointikilpailun järjestivät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Climate Leadership Coalition ry, Yritysvastuuverkosto FIBS ry, Vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finsif ry, Hanken, Nasdaq Helsinki, Suomen Tilintarkastajat ry, Ympäristöjohtamisen yhdistys YJY ry ja ympäristöministeriö. Sitra toimii kilpailun yhteistyökumppanina. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Tänä vuonna parhaat kestävyysraportit palkittiin 16. marraskuuta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla Otaniemessä järjestetyssä tilaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Puukkoniemi, Suomen tilintarkastajat ry:n nimeämä Kestävyysraportointikilpailun järjestäjäryhmän puheenjohtaja, Partner, Yritysvastuun raportointi- ja varmennuspalvelujen vetäjä, PwC, Tiina.puukkoniemi@pwc.com
Piia Korri, Kestävyysraportointikilpailun koordinaattori, vastuullisuus@tilintarkastajat.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning får nytt liv online – det finsk-svenska samarbetets historia är nu tillgängligt för alla16.2.2026 07:30:00 EET | Pressmeddelande
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Institutet för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely muuttuu eläväksi verkossa – Suomen ja Ruotsin yhteistyön historia kaikkien ulottuville16.2.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Hanaholmenin 50-vuotisjuhlanäyttely puretaan myöhemmin tänä vuonna, mutta suomalais-ruotsalaisen yhteistyön historia ei katoa – se siirtyy digitaaliseksi. Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo on tallentanut juhlanäyttelyn kolmiulotteiseksi, kolmikieliseksi virtuaalinäyttelyksi, joka on avoimesti koettavissa verkossa kaikkialla maailmassa.
Hanaholmen’s 50th anniversary exhibition lives on online – making the history of Finnish–Swedish cooperation accessible worldwide16.2.2026 07:30:00 EET | Press release
Hanaholmen’s 50th anniversary exhibition will be dismantled later this year, but the history of cooperation between Finland and Sweden will not disappear – it will continue in digital form. The Institute of Built Environment Measurement and Modelling (MeMo) has documented the exhibition as a three-dimensional, trilingual virtual experience that is freely accessible online anywhere in the world.
Tutkimus kumoaa myyttejä perheyrityksistä: kantavat taloutta, investoivat ja työllistävät koko Suomessa11.2.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus piirtää tarkan kuvan suomalaisista perheyrityksistä ja niiden omistajista. Sen perusteella perheyritykset ovat merkittävämpiä koko Suomen taloudelle kuin yleisesti ajatellaan – ja niiden vaikutus korostuu erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa10.2.2026 12:15:00 EET | Tiedote
Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
