Roister Marketing Oy

Roister Marketing Adelis Equityn sijoitussalkkuun

Jaa
Adelis Equity Partners on yksi johtavista, pohjoismaisiin keskisuuriin yrityksiin keskittyvistä pääomasijoitusyhtiöistä. Se on perustettu vuonna 2012 ja hallinnoi noin miljardin pääomaa. Markkinointitoimisto Roister Marketing on keskittynyt kasvattamaan asiakasyritysten kysyntää ja kestävää kilpailukykyä digitalisoituvissa toimintaympäristöissä.
Roister Marketing tytäryhtiöineen työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Kuva: Roister
Roister Marketing tytäryhtiöineen työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Kuva: Roister

Pohjoismaisiin keskisuuriin yrityksiin keskittyvä pääomasijoitusyhtiö Adelis Equity Partners on hankkinut 100 % Roister Marketingin ja sen tytäryhtiöiden osakkeista. Osa kaupasta toteutettiin osakevaihtona. Roister jatkaa itsenäisenä yhtiönä osana pohjoismaista, 300 henkeä työllistävää markkinointikonsernia.

Vuonna 1995 Lappeenrannassa perustettu Roister lanseerasi vuonna 2015 uuden strategiansa ja palvelumallinsa. Ne perustuvat asiakasyritysten markkinointi-, myynti- ja palveluprosessien digitalisoimiseen sekä tulosten läpinäkyvään seurantaan.

Toimialasta poiketen Roister auttaa kehittämään markkinoinin eri osa-alueita tehokkaasti yhtenäisessä prosessissa. Uudistuksen jälkeen Roister on ollut yksi nopeimmin kasvavia strategisen digitaalisen markkinointiviestinnän yrityksiä Suomessa, ja sen liikevaihto vuonna 2018 oli 6,2 M€. Tytäryhtiöineen Roister työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Kasvun odotetaan jatkuvan uusien palvelujen ja alustaratkaisujen myötä. Vuoden 2019 liikevoittoennuste on 1.1–1.2 M€.

”Roister Marketingilla on vaikuttavat näytöt isojen asiakkaiden ja projektien liiketoimintalähtöisestä markkinointistrategioiden suunnittelusta digitaalisessa markkinassa. Yrityksen muutos ja sen jälkeinen kasvu on ollut nopeaa ja menestys tulosta hyvästä strategiasta, kyvystä vastata koko digitalisoitumisen prosessista sekä muista toimistoista poikkeavasta tavasta mitata tarkasti markkinoinnin vaikuttavuutta. Olemme vaikuttuneita Roisterin osaavasta henkilökunnasta, johdosta sekä uniikista strategiasta. Meillä on vahva usko kasvupotentiaalin kiihdyttämiseen yhteisen katon alla”, sanoo Jacob Frandsen Adelikselta.

“Haluamme jatkaa kasvua ja palvella entistäkin kattavammin kiihtyvällä vauhdilla digitalisoituvassa ja globalisoituvassa markkinassa. Meille oli tärkeää, että Adeliksella on samankaltainen näkemys muutoksesta, yhtenevät kasvutavoitteet, erinomainen sijoitushistoria ja kumppaniyritykset Pohjoismaissa. Saamme uutta kapasiteettia hoitaa entistäkin vaativampia asiakkuuksia ja projekteja. Tämä avaa meille myös valmiin mahdollisuuden toimia Pohjoismaissa yhdessä kumppaniyrityksen kanssa”, sanoo Roisterin perustaja ja strategiajohtaja Janne Mäenpää.

Tavoitteena olla Pohjoismaiden suurin digitaalisen markkinoinnin toimija

Adelis sijoitti tammikuussa 2018 Søgemedieriin, joka on Tanskan suurimpia digitaalisen markkinoinnin toimistoja. Sen jälkeen Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa on tehty useita yritysostoja. Suomesta on ostettu mm. tamperelainen MarkkinointiAkatemia, joka on kasvanut nopeasti yhdeksi Suomen suurimmista digitaalisen asiakashankinnan yrityksistä.
Roister Marketingin ja MarkkinointiAkatemian osaaminen ja palvelutarjooma täydentävät suunnitellusti toisiaan. Yritykset säilyvät itsenäisinä, mutta hyödyntävät jatkossa toistensa vahvuuksia.

”Tavoitteemme on kasvaa vauhdilla Suomen ja Pohjoismaiden suurimmaksi digitaalisen markkinoinnin toimijaksi, rekrytoida parhaat digitaalisen markkinoinnin ammattilaiset sekä avata toimistoja eri puolille Suomea ja Pohjoismaita. Nyt konserni työllistää noin 300 ammattilaista Pohjoismaissa. Olen vaikuttunut Roisterin henkilökunnasta, strategisesta osaamisesta ja yrityksen ainutlaatuisesta yhteishengestä. Roisterilla on vahvat näytöt ja erinomaiset tulokset projekteista, joissa asiakasyrityksen markkinointiympäristöt on kokonaisvaltaisesti digitalisoitu. Uskon, että nämä ovat merkittävä osa yhteisen kasvutavoitteemme toteutumista.”, kertoo puolestaan MarkkinointiAkatemian toimitusjohtaja Mikko Pulkkila.

Janne Mäenpää ja seitsemän muuta osakasta jatkavat pohjoismaisen markkinointikonsernin vähemmistöosakkaina. Järjestely ei vaikuta henkilöstöön. Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta.

Lisätiedot:

Roister Marketing
Roister Marketing on vuonna 1995 Lappeenrannassa perustettu markkinointitoimisto ja oli osa Janne Mäenpään 100 % omistamaa Roister Group -konsernia. Yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 6,2 M€. Tytäryhtiöineen Roister työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Lisätietoja osoitteesta www.roister.fi

Adelis Equity Partners
Adelis on aktiivinen arvonluonnin partneri keskisuurissa pohjoismaisissa yrityksissä. Adelis perustettiin vuonna 2012 päämääränään nouseminen johtavaksi pohjoismaisiin keskisuuriin yrityksiin keskittyväksi pääomasijoitusyhtiöksi. Vuodesta 2013 lähtien, kun ensimmäinen rahasto kerättiin, Adelis on ollut yksi segmenttinsä aktiivisimpia pääomasijoitusyhtiöitä noin 60 yritysostollaan. Adelis hallinnoi noin miljardin euron pääomaa. Lisätietoa osoitteesta www.adelisequity.com

MarkkinointiAkatemia
MarkkinointiAkatemia MAK Oy on Suomen johtava, voimakkaasti kasvava digitaalisen asiakashankinnan asiantuntijayritys, joka tarjoaa monipuolisesti digimarkkinoinnin palveluita Suomessa ja kansainvälisesti. Yhtiöllä on noin 2000 asiakasta ja vuonna 2018 yritys teki 6 M€ asiantuntijapalvelumyynnillä noin 2,2 M€ liikevoiton. Yritys työllistää 100 markkinoinnin ammattilaista Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. www.markkinointiakatemia.fi

Yhteyshenkilöt

Jacob Frandsen, Adelis Equity Partners
jacob.frandsen@adelisequity.com, +46 73 072 44 46


Janne Mäenpää, Roister Marketing
janne.maenpaa@roister.fi, 0400 270 242


Mikko Pulkkila, MarkkinointiAkatemia
mikko.pulkkila@markkinointiakatemia.fi, 044 738 5951

Kuvat

Roister Marketing tytäryhtiöineen työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Kuva: Roister
Roister Marketing tytäryhtiöineen työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Kuva: Roister
Lataa
Janne Mäenpää perusti Roister Marketingin Lappeenrannassa vuonna 1995. Kuva: Roister
Janne Mäenpää perusti Roister Marketingin Lappeenrannassa vuonna 1995. Kuva: Roister
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Roister Marketing Oy
Brahenkatu 4
53100 Lappeenranta

https://www.roister.fi/

Roister Marketing
Roister Marketing on vuonna 1995 Lappeenrannassa perustettu markkinointitoimisto ja oli osa Janne Mäenpään 100 % omistamaa Roister Group -konsernia. Yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 6,2 M€. Tytäryhtiöineen Roister työllistää noin 50 asiantuntijaa Lappeenrannassa, Helsingissä ja Joensuussa. Lisätietoja osoitteesta www.roister.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye