EMBARGO 24.3.2021 klo 10.30 Taloustieteilijät ehdottavat rakennusmateriaaleille päästöoikeusjärjestelmää – kustannustehokkain tapa pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä
24.3.2021 10:30:00 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote
Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmä selvitti ympäristöministeriön pyynnöstä, mitkä markkinainstrumentit sopisivat päästösääntelyyn rakennusalalla. Selvityksen perusteella työryhmä ehdottaa rakennusmateriaaleille kansallista päästöoikeusjärjestelmää. Siinä rakennuttajan tulisi hankkia julkisesta huutokaupasta tai jälkimarkkinoilta rakennusmateriaalien hiilidioksidipäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia ennen rakennuksen käyttöönottoa. Materiaalien suuremmat hiilidioksidipäästöt näkyisivät siis suoraan rakentamisen hinnassa.
Professori Matti Liskin mukaan suomalaiset ja kansainväliset tutkimukset ovat jo osoittaneet kuluttajien olevan hyvin hintatietoisia asuntojen energiaratkaisujen valitsemisessa. Koska asuminen on 28 prosentin osuudella kotitalouksien suurin menoerä, tutkijat uskovat päästöoikeusjärjestelmän ohjaavan tehokkaasti myös rakentamista vähähiilisempään suuntaan.
Tutkijoiden mukaan rakentamisen päästöjen sääntely tulisi kohdentaa juuri materiaaleihin, koska rakennuksen käytönaikaisia päästöjä eli lämmitystä ja sähkönkulutusta ohjataan jo sähkö- ja lämpömarkkinoiden sääntelyllä.
”Toimialakohtainen lisäsääntely lämpö- ja sähkösektorille aiheuttaa turhia kustannuksia”, Liski sanoo.
Vaihtoehto päästövähennysten toteuttamiseen olisi valintojen suora ohjaus, joka määrittää miten ja missä päästövähennykset tehdään. Päästöoikeusjärjestelmän kaltainen markkinainstrumentti ohjaisi kuitenkin tekemään päästövähennykset siellä, missä sen voi tehdä pienimmillä kustannuksilla. Järjestelmä antaisi siis rakentajille mahdollisuuden päättää keinoista ja loisi samalla myös kannusteet parempien teknologioiden kehittämiseen.
Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteutuminen edellyttää nopeutettuja päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. Rakennetun ympäristön on arvioitu tuottavan noin kolmanneksen kasvihuonepäästöistä.
Kohti hiiletöntä rakentamista -raportti esitellään toimittajille ja sidosryhmille webinaarissa 24. maaliskuuta klo 10.30–12.00. Tervetuloa mukaan! Linkki webinaariin https://aalto.zoom.us/j/67930320427
Raportti tiedotteen liitteenä (embargo myös 24.3.2021 klo 10.30)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Matti Liski
puh. 040 353 8173
matti.liski@aalto.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Jos narsistisia piirteitä on paljon, empatiaan liittyvät aivoalueet aktivoituvat eri tavoin kuin muilla27.10.2026 02:01:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät aivoaktivaatiota arkielämää muistuttavassa tilanteessa ja havaitsivat eroja aivoalueilla, jotka on yhdistetty sosiaalisten tilanteiden tulkintaan ja kognitiiviseen empatiaan. Tämä voi olla osasyynä hankaluuksiin ja väärinymmärryksiin vuorovaikutuksessa ihmisillä, joilla on runsaasti narsistisia piirteitä.
Aalto-universitetet söker en ny rektor23.10.2026 10:55:00 EEST | Pressmeddelande
Den nya rektorn börjar sommaren 2027 när nuvarande rektor Ilkka Niemeläs andra femårsperiod tar slut.
Aalto-yliopisto hakee uutta rehtoria23.10.2026 10:55:00 EEST | Tiedote
Uusi rehtori aloittaa kesällä 2027, kun nykyisen rehtorin Ilkka Niemelän toinen viisivuotiskausi tulee päätökseensä.
Recruitment to begin for position of Aalto University President23.10.2026 10:55:00 EEST | Press release
New president to take up the post in summer 2027, as President Ilkka Niemelä concludes his second five-year term.
Pohjoisen pallonpuoliskon suot muuttuvat: Satelliittitutkimus paljastaa selviä alueellisia eroja21.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Yli 20 vuoden satelliittiseuranta osoittaa, että kasvillisuus on vihertynyt 77 prosentilla pohjoisen pallonpuoliskon suoalueista. Monilla alueilla vihertyminen on kuitenkin kääntynyt sittemmin laskuun. Muutoksia selittävät etenkin kosteusolot, puusto ja pitkän aikavälin ilmastovaihtelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
