Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

EMBARGO: Suomen Ekonomit palkitsi verkko-opetuksen kehittäjät Opetuspalkinnolla

Jaa

EMBARGO, julkaisuvapaa 19.8.2019 klo 16.00 Suomen Ekonomien Opetuspalkinto 2019 on myönnetty poikkeuksellisesti 30 henkilölle. Palkinnon saavat valtakunnallisen liiketoimintaosaamisen verkko-opintokokonaisuuden eli LITOn kehittäjät.

EMBARGO, julkaisuvapaa 19.8.2019 klo 16.00

Suomen Ekonomien Opetuspalkinto myönnetään tänä vuonna poikkeuksellisesti 30 opettajalle ilman erillistä kilpailua. Palkinnon saavat vuonna 2017 käynnistyneen liiketoimintaosaamisen verkko-opintokokonaisuuden nykyiset ja aikaisemmat opettajat sekä opintokokonaisuuden koordinaattori.

Verkko-opintokokonaisuuden rakentamisessa ovat mukana kaikki Suomen kauppatieteitä opettavat yliopistot. Kokonaisuutta koordinoi Turun yliopisto.

Suomen Ekonomien pitkäjänteisenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä, avoimuutta ja joustavuutta yli korkeakoulurajojen.

”Ekonomit kiittävät palkinnolla LITO-opintokokonaisuuden kehittäjiä rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta. LITO edustaa laajuudeltaan ja käytännöiltään aivan uudenlaista opetuksen järjestämisen tapaa sekä kauppatieteissä että laajemminkin yliopistokoulutuksessa. Siksi palkinnon myöntäminen näin erityislaatuisella tavalla ja isolle joukolle oli varsin selvä ratkaisu”, perustelee Ekonomien koulutuspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja Eero Kiiski.  

Yhteensä 40 opintopisteen ja kahdeksan kurssin LITO-kokonaisuus on tarkoitettu muiden alojen kuin kauppatieteiden opiskelijoille. Digitaalisen toteutuksen myötä liiketoimintaosaamisen perusteita voi opiskella aiempaa laajemmin ja joustavammin.

”Tuemme rohkeutta ja kehittämismyönteisyyttä”

Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää kiittää, että LITOssa on tehty hienoa digitaalisen opetuksen ja koulutuksen saavutettavuuden kehitystyötä.

Useimmista kursseista vastaavat eri yliopistojen opettajat yhteistyössä. Uuden hankkeen toteuttaminen on edellyttänyt opettajien ja koordinaattorin vahvaa panostusta.

”Yhteistyö yli yliopistorajojen on edelleen turhan mutkikasta. Hankkeeseen opettajaksi lähteminen on siis edellyttänyt paitsi halua opettaa myös rohkeutta ja erityistä kehittämismyönteisyyttä. Näitä Suomen Ekonomit haluaa tukea ja levittää sekä kauppatieteissä että laajemminkin korkeakoulutuksessa”, Timo Saranpää summaa.

LITO sai edellisellä hallituskaudella opetus- ja kulttuuriministeriöltä miljoonan euron rahoituksen. Lisäksi KAUTE-säätiö on tukenut hankkeen käynnistämistä. 

Suomen Ekonomien Opetuspalkinnon 2019 voittajat ovat:

Aalto-yliopisto: Panu Erästö, Seppo Ikäheimo, Aku-Ville Lehtimäki, Teemu Malmi ja Tomi Vuolteenaho

Hanken: Nikodemus Solitander ja Yewondwossen Tesfaye

Itä-Suomen yliopisto: Mirjami Ikonen

Jyväskylän yliopisto: Marke Kivijärvi, Samu Kärkkäinen ja Minna Oksanen

LUT: Markku Ikävalko ja Elena Ruskovaara

Oulun yliopisto: Akram Hatami, Anita Juho, Hanna Komulainen, Tuula Lehtimäki, Jenni Myllykoski ja Vesa Puhakka

Tampereen yliopisto: Martti Nieminen, Sami Remes, Lassi Salminen ja Jenni Similä

Turun yliopisto: Taina Eriksson, Anu Lähteenmäki-Uutela, Patrik Nyström, Lauri-Matti Palmunen ja Eeli Saarinen

Vaasan yliopisto: Minna-Maarit Jaskari ja Susanna Kultalahti

Suomen Ekonomit on vuodesta 1998 tukenut kauppatieteellisen alan opetuksen kehittämistä Opetuspalkinnolla. Kilpailussa haetaan toimivia ja innovatiivisia käytänteitä, jotka voivat toimia esimerkkeinä hyvästä opetuksesta kaikille yliopistoille sekä olla toimintatapana levitettävissä. Kilpailun rahallinen palkinto tulee KAUTE-säätiön varoista. KAUTE-säätiö edistää kauppatieteellistä ja teknillistieteellistä opiskelua, opetusta ja tutkimustoimintaa.  

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Opetuspalkinnosta:
Suvi Eriksson
koulutuspolitiikan asiantuntija
Suomen Ekonomit
puh. +35840848 8935
suvi.eriksson@ekonomit.fi

Lisätietoja LITO-opintokokonaisuudesta:
Taina Eriksson
tutkimuspäällikkö
Turun yliopisto
+35840728 6196
taina.eriksson@utu.fi
utu.fi/lito

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit – Finlands Ekonomer ry Olemme yli 50 000 vaikuttajan yhteisö, kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö. Olemme Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö, liittomme muodostavat 25 ekonomiyhteisöä ja 13 opiskelijayhteisöä. Teemme vaikuttamistyötä hyvän työelämän ja kestävän yhteiskunnan puolesta. Autamme jäseniämme luomaan merkityksellisen elämän ja tavoittelemaan unelmiaan – vapauttamaan todellisen potentiaalinsa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Ekonomien ajama kilpailukieltosopimusten rajoittaminen etenee vihdoinkin3.6.2019 11:15:14 EESTTiedote

• Hallitus lähtee rajaamaan kilpailukieltojen käyttöä täsmentämällä lainsäädäntöä • Suomen Ekonomit on ollut aloitteen tekijänä muutoksessa ja ajanut asiaa voimakkaasti vuodesta 2017 • Kilpailukieltosopimusten käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, lisäksi suurin osa sopimuksista on turhia ja ne rajoittavat työvoiman liikkuvuutta • Joka toisella ekonomilla on uudessa työsopimuksessa kilpailukielto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme