Emilia Kukkalan "Kaiken jälkeen" on riemukas ja raivokas kertomus merkityksen etsimisestä
30.9.2021 11:05:42 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Laina on päättänyt luopua kaikesta. Vuorotyöstä ja vuokrakämpästä on helppo päästää irti, mutta entä seksistä tai surusta? Hän istuu vanhaan autoonsa ja suuntaa satamaan. Matkalla hänelle selviää, että luopumisella on oma kummallinen logiikkansa: kun yhdestä asiasta luopuu, saa niskoilleen kaksi uutta.
Rosoiseen elämään tottunut entinen kiertuekuski joutuu huomaamaan, että itseään ja menneisyyttään ei pääse pakoon, vaikka kuinka ajaisi.
Emilia Kukkala (YTM) on kirjailija ja toimittaja. Journalismin lisäksi hän on tehnyt taidekritiikkiä. Kukkala on Luokkavallan vahtikoirat (2016) -kirjan toinen kirjoittaja. Kaiken jälkeen on hänen esikoisromaaninsa.
Emilia Kukkala vierailee Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa (Kaisaniemenkatu 5, 00100 Helsinki) lauantaina 16.10. klo 16.30 ja Helsingin Kirjamessujen Hakaniemi-lavalla 28.10. klo 13.30.
Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi, 044 063 6393
Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Valpiomarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:044 0636 393jenni.valpio@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Idris Elban odotettu esikoistrilleri ilmestyy kaikkialla maailmassa 20.5.2027 – Suomessa sen julkaisee Into Kustannus23.9.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Into Kustannus julkaisee näyttelijä ja monilahjakkuus Idris Elban sekä menestyskirjailija Adam Hamdyn kirjoittaman jännitysromaanin Exiles (suomenkielinen nimi vahvistuu myöhemmin) 20. toukokuuta 2027. Kirja julkaistaan Suomessa samanaikaisesti kansainvälisen maailmanensi-illan kanssa.
Elaf Ali ja Arne Dahl saapuvat Helsingin Kirjamessuille23.9.2026 07:41:28 EEST | Tiedote
Into Kustannus tuo Helsingin Kirjamessuille Pohjoismaiden arvostetuimpiin rikoskirjailijoihin lukeutuvan Arne Dahlin sekä omaelämäkerrallisella kunniasortoa käsittelevällä kirjallaan useita palkintoja voittaneen Elaf Alin. Lisäksi espanjalainen Alana S. Portero osallistuu messuille etäyhteyden kautta. Innon kotimaiset tähdet esiintyvät messuilla noin 40 ohjelmanumerossa.
Seela Sella ja Jarkko Martikainen tekivät yhdessä kirjan hyvästä elämästä22.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Rakastetut taiteilijat jakavat uutuuskirjassa tarinoitaan ja kokemuksiaan kutsumuksesta, selviytymisestä, luovuudesta ja siitä, mikä kantaa silloin, kun suunta on epävarma. He kysyvät ääneen, mitä moni pohtii: mistä hyvä elämä oikeastaan rakentuu?
Eevi Iisakkilan uusi viihdesarja sykkii romantiikkaa Jane Austenin hengessä16.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa vie lukijan suomalaisiin empireajan kartanoihin, joissa sääty määrää kohtalon mutta sydän kirjoittaa omat sääntönsä. Sarja tarjoaa lempeän humoristisen mutta ihastuttavan tarkkanäköisen kuvauksen sääty-yhteiskunnasta ja naisen elämästä 1810-luvun Suomessa.
Sandra Järvenpää uppoutuu esikoisromaanissaan naiseuden, seksuaalisen väkivallan ja ympäristösurun kysymyksiin15.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Asun talossa ikuisesti on taidokas romaani itsemurhaan päätyneen Kirsin ja hänen siskontyttönsä Ainan ajat ylittävästä yhteydestä sekä luonnosta, joka katoaa ympäriltämme. Tarina ammentaa Järvenpään oman suvun historiasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



