EMMA – Espoon modernin taiteen museo saa uuden kehitysjohtajan
15.2.2023 10:00:00 EET | EMMA – Espoo Museum of Modern Art | Tiedote

Vuonna 2006 toimintansa aloittanut EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen suurimpiin taidemuseoihin. Museon toimintaa on laajennettu strategisesti viime vuosien ajan mm. vahvistamalla museon designprofiilia, julkisen taiteen osallistavilla hankkeilla sekä mittavilla kokoelma- ja näyttelyhankkeilla. Vuonna 2022 EMMAn kävijämäärä nousi ennätykselliseen yli 170 000 kävijään. Marraskuussa Collection Kakkonen -näyttelyn esillepanoa varten rakennetun, uuden näyttelytilan avauduttua Näyttelykeskus WeeGeellä, EMMAn näyttelypinta-ala kasvoi huimaan 6000 m2:n laajuuteen.
Saara Suojoki aloittaa EMMAn kehitysjohtajana 1. huhtikuuta 2023. Pilvi Kalhama jatkaa EMMAn museojohtajana. EMMA-taidemuseosäätiö sr. perusti uuden kehitysjohtajan toimen tukemaan museonjohtoa EMMAn tulevaisuuden tavoitteissa. ”Olemme kehittäneet pitkään museon sisältöjä ja laajentuneet fyysisestikin. Uuden tehtävän ansiosta varmistamme, että voimme jatkaa kehitystyötä myös palveluliiketoiminnan puolella. Saaran osaaminen ja vahvat näytöt tuntien, tulemme kasvattamaan EMMAn tunnettuutta ja kehittämään oman tulonhankinnan muotoja yhä määrätietoisemmin,” toteaa museonjohtaja Pilvi Kalhama.
Kehitysjohtajana Saara Suojoki tulee vastaamaan EMMAn myynnin, palveluiden ja vaikuttavuuden kehittämisestä, tulonmuodostuksen kasvattamisesta sekä läheisten sidosryhmien toimintojen synergioiden vahvistamisesta. Suojoella on 20 vuoden kokemus markkinointiviestinnästä, brändien kehittämisestä sekä yritysyhteistyöstä. Hän on työskennellyt päällikkö- ja esihenkilötehtävissä mm. Ateneumissa, HAM Helsingin taidemuseossa ja Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla. Suojoki siirtyy kehitysjohtajan tehtävään EMMAn markkinointi- ja viestintäpäällikön tehtävästä, jossa hän on toiminut lähes 5 vuoden ajan. Suojoen laajat verkostot, monipuolinen työkokemus, tuntemus EMMAsta sekä tähänastinen työ EMMAssa markkinointiviestinnän ja yritysyhteistyön kehittämisen parissa antavat hänelle hyvän pohjan tuleviin laajempiin kehitystehtäviin.
“EMMA on profiililtaan ainutlaatuinen, poikkeuksellisen laaja-alaista toimintaa ylläpitävä taidemuseo ja täällä on innostunut työporukka toteuttamassa EMMAn ohjelmistoa. Meillä on myös upeat sidosryhmät, joiden kanssa kehitämme jatkuvasti yhteistyötä. Museokokemuksen ja museoiden palvelutarjonnan kehittäminen on ollut aina lähellä sydäntäni, joten kehitysjohtajan tehtävä on minulle kyllä ihan unelmatyö,” toteaa Suojoki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iris SuomiMarkkinointiviestinnän suunnittelija / Marketing Communications Designer
Puh:+358447601930iris.suomi@emmamuseum.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!
@emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
EMMA öppnar Björn Weckströms konstnärshem för allmänheten sommaren 202612.5.2026 13:45:00 EEST | Pressmeddelande
I sommar har EMMA – Esbo moderna konstmuseum glädjen att för första gången öppna dörrarna till Björn Weckströms ateljéhem. Under sex fredagar och lördagar 31.7–5.9.2026 erbjuder museet en sällsynt möjlighet att stifta bekantskap med en av Finlands mest kända formgivares och skulptörers livsverk i hans hem, Villa Weckström. Biljettförsäljningen för besöken startar tisdagen den 26.5.2026.
EMMA Opens the Home and Studio of Björn Weckström to the Public in Summer 202612.5.2026 13:45:00 EEST | Press release
This summer, EMMA – Espoo Museum of Modern Art has the pleasure of opening the doors to the home and studio Björn Weckström for the first time. On six Fridays and Saturdays between 31 July and 5 September, the museum offers a rare opportunity to encounter the life’s work of one of Finland’s most celebrated designers and sculptors in his home, Villa Weckström. Ticket sale for the visits will start on Tuesday 26 May.
EMMA avaa Björn Weckströmin taiteilijakodin yleisölle kesällä 202612.5.2026 13:45:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä EMMA – Espoon modernin taiteen museolla on ilo avata Björn Weckströmin ateljeekodin ovet yleisölle ensimmäistä kertaa. Kuutena perjantaina ja lauantaina 31.7.–5.9.2026 museo tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tutustua yhden Suomen tunnetuimman muotoilijan ja kuvanveistäjän elämäntyöhön hänen kodissaan Villa Weckströmissä. Lipunmyynti vierailuille käynnistyy tiistaina 26.5.2026.
EMMA och Saastamoinen stiftelsen stöder konstnärer på Venedigbiennalen 20264.5.2026 10:15:00 EEST | Pressmeddelande
EMMA – Esbo moderna konstmuseum och Saastamoinen stiftelsen lanserar en ny samarbetsmodell som erbjuder långsiktigt stöd för internationella samtidskonstnärer som befinner sig i mitten av sin karriär. Initiativet inleds med produktionsstöd för nya verk av Jenna Sutela, Eglė Budvytytė och P. Staff på den 61:a Venedigbiennalen (La Biennale di Venezia).
EMMA and Saastamoinen Foundation Support Artists at the Venice Biennale 20264.5.2026 10:15:00 EEST | Press release
EMMA – Espoo Museum of Modern Art, in partnership with Saastamoinen Foundation, is launching a new long-term initiative dedicated to sustained collaboration with mid-career contemporary artists. The initiative is introduced through production support for new works by Jenna Sutela, Eglė Budvytytė, and P. Staff, all participating in the 61st Venice Biennale – La Biennale di Venezia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme