Emma Kari: “Maatalouden kriisi vaatii toimia”
16.3.2022 09:38:55 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Ministeri Emma Kari kirjoittaa:
“Ruoantuotanto on yksi huoltovarmuutemme kivijalka ja osa turvallisuuspolitiikkaamme. Viljelijöillä on siis merkittävä tehtävä koko Suomen turvallisuuden takaajina.
Maataloudessa emme kuitenkaan ole omavaraisia. Olemme riippuvaisia fossiilisten polttoaineiden ja typpilannoitteiden ja niiden raaka-aineiden tuonnista. Yksi tällainen raaka-aine on maakaasu. Kun öljyn ja maakaasun hinta nousee, nousevat myös viljelijöiden kustannukset. Siksi Putinin aloittama hyökkäyssota kurjistaa myös suomalaisten viljelijöiden tilannetta.
Samaan aikaan takana on vaikea satovuosi, jolloin lannoitteiden ja öljyn hinnat nousivat ja sääolot eivät suosineet. Maataloudessa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät ensimmäisten joukossa esimerkiksi äärevöityvinä sääilmiöinä.
Maatalouskoneet ja tilat käyttävät yhä huomattavan määrän polttoöljyä ja peltojen lannotteiden valmistuksessa käytetään maakaasua, ammoniakkia ja kaliumia. Kaikkia näistä on hankittu vielä Venäjältä.
On selvää, että riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista ja tuontilannoitteista ei voi katkaista yhdessä vuodessa, mutta on otettava askelia oikeaan suuntaan. Niin on tehtävä sekä viljelijöiden toimeentulon että Suomen huoltovarmuuden takia.
Nyt akuutin hädän hetkellä meidän on voitava tukea viljelijöitä, jotta he saavat oikeudenmukaisen toimeentulon työstään. Samalla on kuitenkin tehtävä uudistuksia, jotka vahvistavat omavaraisuuttamme ja tukevat suomalaista työtä. Tästä vastuussa olemme me päättäjät.”
Kari mainitsee mahdollisina keinoina mm. biokaasun tuotannon tukemisen, kierrätyslannoitteiden ja viherlannoituksen käytön vahvistamisen, ravinteiden kierrätyksen ja kulutustottumusten muutoksen.
Lue Karin esittämistä toimista Vihreästä blogista: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/maatalouden-kriisi-vaatii-toimia/
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Pitko: Aikataulu paljastaa, että Viiankiaavan kohtalo ratkaistaan vaaleissa16.10.2026 14:14:19 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko vaatii, että päätös Viiankiaavan Natura-poikkeuksesta jätetään tuleville hallitusneuvotteluille. Ympäristöministeriö pyysi tänään Lapin liittoa täydentämään Sakatin kaivoshankkeen poikkeushakemusta, eikä käsittely Pitkon mukaan ehdi valmistua tällä vaalikaudella. Hän vaatii kaikkia puolueita kertomaan kantansa Viiankiaapaan ennen kevään eduskuntavaaleja.
Vihreiden Hopsu: Kokoomuksen uusi maahanmuutto-ohjelma kääntää selkänsä Suomessa jo asuvillekin maahanmuuttajille16.10.2026 13:43:10 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu ihmettelee, mihin kokoomuksen sivistysarvot ja asiantuntijoiden sekä tutkimustiedon kuuleminen ovat jääneet uutta maahanmuutto-ohjelmaa valmistellessa.
Vihreiden Pyhälammi: Laittomasti hakatun puun ostamisen on käytävä metsäyhtiöille kalliiksi16.10.2026 12:51:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi painottaa, että puukaupoista laittomilta hakkuilta on oltava niin kovat seuraukset, ettei yrityksille jää intressiä harjoittaa vastuutonta toimintaa.
Vihreiden Krista Mikkonen: Käännytyslaki on yhä perusoikeuksien vastainen16.10.2026 12:10:00 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa niin kutsutun käännytyslain voimassaolon jatkamista koskevasta esityksestä. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen sekä vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho jättivät lausuntoon yhteisen eriävän mielipiteen.
Ihminen ensin – Vihreät esittää 14 keinoa tekoälyn riskien hallintaan16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn kehitys kiihtyy hetki hetkeltä, mutta yhteiskunnan rakenteet ja poliittinen päätöksenteko eivät ole vielä sopeutuneet siihen. Vihreät esittää toimenpidepakettia, jolla voidaan hallita tekoälyyn liittyviä riskejä ja saada tekoälyn hyödyttämään koko yhteiskuntaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
