Emma Kari: On selvitettävä, tarvitaanko Suomeen luontolaki ja luonnonsuojelun rahoitukselle tietty osuus bruttokansantuotteesta
15.12.2021 14:29:42 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari piti tänään ensimmäisen ilmastokriisi- ja luontokatoinfon. Säännöllisesti järjestettävien infotilaisuuksien tavoitteena on parantaa ymmärrystä luontokadosta ja ilmastokriisistä sekä tuoda esiin ratkaisuja kriisien torjumiseksi.
Ensimmäisen infon teemana oli Suomen metsien tila ja suojelu sekä EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpano Suomessa. Ministeri kävi infossa läpi luonnonsuojelun rahoituksen tilaa.
– Kestävässä yhteiskunnassa kasvu ei voi perustua jatkuvaan luonnonvarojen ylikulutukseen ja jatkossa voisi olla järkevää ottaa tavoitteeksi, että myös luonnonsuojelun rahoitusta tarkasteltaisiin tiettynä osuutena bruttokansantuotteesta, kertoi Kari.
Kyse olisi vastaavan kaltaissesta tavoitteesta, kuin mitä kehitysyhteistyölle on kansainvälisesti asetettu tai tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksille on hallitusohjelmassa linjattu.
Kuluvan hallituskauden aikana luonnonsuojelun rahoitus on yli kaksinkertaistettu. Tällä on ollut Karin mukaan merkittäviä vaikutuksia myös luonnonsuojelun etenemiseen.
– Olemme olemme suojelleet tuhansia hehtaareita metsää ja arvosoita. Olemme ennallistaneet esimerkiksi soita, kosteikkoja, lehtoja ja valkoselkätikkametsiä. Olemme kunnostaneet suomalaisten rakastamien kansallispuistojen retkeilyreittejä, pitkospuita ja nuotiopaikkoja, kuvasi Kari luonnonsuojelusaavutuksia.
Luonnonsuojelutyö on saanut myös hyvää vastaanottoa maanomistajilta.
– Olemme tällä hallituskaudella hyvin huomanneet, että metsien vapaaehtoinen suojelu kiinnostaa maanomistajia: kohteita tarjotaan esimerkiksi Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomessa enemmän kuin rahoituksen puolesta voidaan suojella. Lisäpanostusta tarvitaan kuitenkin etenkin eteläiseen Suomeen, jossa suojelualueverkosto on pirstaleisempi ja suojelualueet pieniä.
EU:n biodiversiteettistrategiassa määritellään Euroopan laajuiset tavoitteet ja toimet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Suomi on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan ja 30 % maa- sekä meripinta-alan suojeluun EU-alueella. Suomen tulee antaa oma sitoumuksensa strategian toimeenpanosta vuoden 2022 loppuun mennessä. Tätä työtä varten perustetaan kansallista toimeenpanoa valmisteleva työryhmä.
– On päivänselvää, että Suomen pitää pystyä vähintään tähän samaan tasoon. EU:n biodiversiteettistrategiassa on myös useita ennallistamiseen tai ekosysteemien tilan parantamiseen liittyviä tavoitteita. Kaikissa niissä on kyse siitä, että kunnostus- ja hoitotöitä tulee tehdä sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella, sanoi Kari.
– Työryhmä tulee käsittelemään myös luonnonsuojelun rahoituksen tarpeita tulevaisuudessa. Tämä tulee olemaan myös Suomessa merkittävä luonnonsuojeluponnistus.
Emma Kari kirjoittaa aiheista pidemmin blogissa: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/hatatilatiedotus-metsaluonto-tarvitsee-suojelutoimia/
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Vihreiden Tynkkynen välikysymyskeskustelun ryhmäpuheessa: suomalaisesta unelmasta kannattaa pitää kaksin käsin kiinni3.11.2026 12:49:23 EET | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen haastoi välikysymyskeskustelussa hallitusta suomalaisesta unelmasta. Hän arvosteli suomalaisia kurjistavia leikkauksia ja esitti vaihtoehtoja bensapopulismille.
Vihreiden Krista Mikkonen tukee pääministerin vetoomusta: Palokin kosket on vapautettava3.11.2026 12:38:33 EET | Tiedote
Pohjoiskarjalainen kansanedustaja, entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen kiittää pääministeri Petteri Orpoa (kok.) työstä Palokin koskien ennallistamiseksi ja yhtyy pääministerin vetoomukseen alueen kuntapäättäjille.
Vihreiden Mari Holopainen: Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on vaarallinen viesti – Suomen ja Ukrainan tukijamaiden on vastattava omalla osallistumisellaan30.10.2026 13:23:16 EET | Tiedote
Kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) pitää urheilun vetoomustuomioistuin CASin ratkaisua päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin erittäin vaarallisena kehityksenä. Päätös koskee kaikkia IIHF:n MM-turnauksia vuodesta 2027 alkaen, ja ensimmäinen niistä on jo vuodenvaihteessa Kanadassa pelattava alle 20-vuotiaiden MM-turnaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
