EMMA – Espoo Museum of Modern Art

EMMAn kokoelma saa merkittävän lisäyksen, kun valokuvataiteilija Marjukka Vainion teoksia lahjoitetaan osaksi kokoelmaa

Jaa
EMMA – Espoon modernin taiteen museo on vastaanottanut lahjoituksen valokuvataiteilija Marjukka Vainion (1953–2019) perikunnalta. Lahjoitus sisältää yhteensä yli 60 teosta, jotka ajoittuvat 1990-luvulta aina 2010-luvulle saakka. Valokuvateosten lisäksi lahjoituskokoelmaan kuuluu arkistokokonaisuus, joka sisältää muun muassa koevedoksia.
Marjukka Vainio, Pioni, 2014. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, Pioni, 2014. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.

Marjukka Vainio oli suomalaisen värivalokuvauksen kokeileva uudistaja, joka tunnetaan muun muassa kasviaiheistaan. Kuvaustarkoitusta varten taiteilijan itse kasvattamat kasvit, kuten pionit, hyasintit sekä erilaisten kasvien siemenet ja juuret, ovat paitsi visuaalisesti kiehtovia kuva-aiheita myös omaelämäkerrallisia viittauksia ja allegorioita. 

“Lahjoitus täydentää museon kokoelmia erittäin merkittävällä tavalla valokuvataiteen osalta. Vainion teoksia nähdään tulevaisuudessa paitsi EMMAn näyttelyissä, myös muualla teoslainojen myötä. Lisäksi teoksia hyödynnetään Espoon julkisten tilojen taiteena,” kertoo intendentti Henna Paunu lahjoituksen merkityksestä. 

Marjukka Vainion kokoelman varhaisimmat teokset kertovat taiteilijan kokeilevasta luonteesta. Vainio opiskeli 1980-luvulla New Yorkissa International School of Photographyssa, jossa hän kehitti itselleen ominaisen työskentelytavan ja tekniikan. Kokoelman 1990-luvun teoksia on tehty fotogrammeina, eli valottamalla kuvattava esine pimiössä ilman kameraa suoraan valokuvapaperille. 

Merkittävän osan lahjoituksesta muodostaa Äänisen ja Vienanmeren rannoilla kuvattu teoskokonaisuus. Vainio matkusti 2010-luvulla työryhmänsä kanssa useaan otteeseen Karjalan tasavallan suurten vesistöjen rannoille kuvaamaan petroglyfejä eli kalliopiirustuksia, jotka ovat tiettävästi suomensukuisten kansojen tuhansia vuosia sitten tekemiä. Muinaiset kaivertajat kuvasivat kallioon muun muassa arkisia kohtauksia, kuten metsästystä, mutta ikuistivat myös esoteerisempiä aiheita, kuten sielun kulkua tuonpuoleiseen. Marjukka Vainion työ kalliopiirustusten parissa lisää tietämystä ainutlaatuisista kiveen ikuistetuista kuvista, joita menneisyyden ihmiset jättivät jälkeensä. 
 
EMMAlle lahjoitettu Marjukka Vainion teoskokonaisuus on digitaalisesti saatavilla valtakunnallisessa Finna-verkkopalvelussa. EMMA liittyi Finna-tietokantaan keväällä 2021 ja avasi kokoelmansa verkkoon kaikkien saataville. EMMAn vuoden 2021 kattoteema on taiteen voima. EMMA haluaa tarjota digitaalisesti julkaistuilla aineistoilla mahdollisuuden taiteen kokemiseen myös museorakennuksen ulkopuolella. EMMAn omalla Finna-sivustolla voi tutustua laajasti museon kokoelmien taideteoksiin ja designesineisiin vaikkapa kotoa käsin. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Marjukka Vainio, Pioni, 2014. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, Pioni, 2014. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Lataa
Marjukka Vainio, Piessa, 2005-2010. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, Piessa, 2005-2010. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Lataa
Marjukka Vainio, Metsästyskohtaus, 2005-2010. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, Metsästyskohtaus, 2005-2010. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Lataa
Marjukka Vainio, Hyasintti, 2006. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, Hyasintti, 2006. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Lataa
Marjukka Vainio, nimetön (humalanvieras), 1997. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, nimetön (humalanvieras), 1997. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Lataa
Marjukka Vainio, Pioni, 2014. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Marjukka Vainio, Pioni, 2014. Marjukka Vainion kokoelma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 2021. Teoskuva: Ari Karttunen / EMMA.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Ahertajantie 5
02100 Espoo

http://www.emmamuseum.fi

EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!

@emmamuseum

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art

EMMA’s new exhibition opens a new chapter in the history of Arte Povera8.4.2025 10:01:00 EEST | Press release

Arte Povera – A New Chapter explores the work of women artists inspired by the Arte Povera movement, which emerged in Italy in the 1960s. The exhibition celebrates the power of modest materials through the work of more than 20 international artists. In addition to showcasing contemporary creators, it also features artists who were active during the early days of the movement. The exhibition creates an international context for the concurrent retrospective of Karin Hellman, which opens at EMMA at the same time. Both exhibitions will be on view at EMMA – Espoo Museum of Modern Art from 9 April 2025 to 1 February 2026.

EMMAs utställning öppnar ett nytt kapitel i konstriktningen arte poveras historia8.4.2025 10:01:00 EEST | Pressmeddelande

Arte Povera – Ett nytt kapitel granskar de kvinnliga konstnärernas arbete i konstriktningen arte poveras anda. Arte povera uppstod i Italien på 1960-talet. Utställningen hyllar de anspråkslösa materialens kraft i mer än 20 internationella konstnärers produktion. Helheten samlar både samtidskonstnärer och konstnärer som arbetade vid tiden för rörelsens tillkomst. Den skapar också en internationell inramning för Karin Hellmans retrospektiv som öppnar samtidigt på EMMA. Båda utställningarna visas 9.4.2025–1.2.2026 på EMMA – Esbo moderna konstmuseum.

EMMAn näyttely avaa uuden luvun arte povera -taidesuuntauksen historiassa8.4.2025 10:01:00 EEST | Tiedote

Arte Povera – Uusi luku tarkastelee naistaiteilijoiden työskentelyä 1960-luvun Italiassa syntyneen arte povera -taidesuuntauksen hengessä. Näyttely julistaa koruttomien materiaalien voimaa yli 20 kansainvälisen taiteilijan tuotannossa. Kokonaisuus tuo yhteen nykytekijöitä liikkeen syntyaikoina työskennelleiden taiteilijoiden rinnalle. Samalla se luo kansainvälisen kehyksen samanaikaisesti EMMAssa avautuvan Karin Hellmanin retrospektiiville. Molemmat näyttelyt ovat esillä 9.4.2025–1.2.2026 EMMA – Espoon modernin taiteen museossa.

Karin Hellman retrospective at EMMA introduces a lesser-known artist who transformed Finnish modernism8.4.2025 10:00:00 EEST | Press release

EMMA – Espoo Museum of Modern Art presents the first extensive museum exhibition dedicated to Karin Hellman, a bold and experimental reformer of Finnish modernism. The retrospective showcases Hellman’s diverse art, characterised by her playful use of a wide range of materials and techniques. Her body of work connects with Arte Povera – A New Chapter, an international group exhibition opening at EMMA at the same time. Both exhibitions will be on view from 9 April 2025 to 1 February 2026.

Karin Hellmans retrospektiv på EMMA presenterar en föga känd konstnär som förnyade den finska modernismen8.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

EMMA – Esbo moderna konstmuseum presenterar den första omfattande museiutställningen över den finska modernismens fördomsfria och experimentella förnyare, Karin Hellman. Utställningen presenterar Hellmans mångsidiga konst som leker med olika material och tekniker. Hennes produktion kopplas till den internationella utställningen Arte Povera – Ett nytt kapitel som öppnar samtidigt på EMMA. Båda utställningarna visas 9.4.2025–1.2.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye