Energiaklusteri panostaa energisiin kykyihin menestyksekkäällä mentorointiohjelmallaan

Energy Academy, joka yhdistää Vaasan alueen korkean asteen oppilaitokset ja johtavat energia-alan yritykset, on laajentunut nopeasti viime vuosien aikana. Vuoden 2021 lopussa sen alla toimivasta mentorointiohjelmasta tuli suurempi kuin koskaan: oppilaitoksista valittiin yhteensä 33 uutta mentoroitavaa, joista 13 tuli Vaasan ammattikorkeakoulusta. Hitachi Energy, joka alun perin käynnisti koko mentorointiohjelman vuonna 2019, näkee tärkeänä tavoitteena opiskelijoiden ja työelämän välissä olevan kuilun umpeen kuromisen:
– Yhteinen tavoitteemme on tarjota opiskelijoille arvokkaita kontakteja yrityksiin, mahdollisuuksia keskustella heidän toiveistaan ja kaiken kaikkiaan näyttää läpinäkyvästi mitä yritykset käytännössä tekevät arkipäivässään ja millaisia urapolkuja meillä on tarjottavanamme. Samalla yrityksillä on elämänsä tilaisuus verkostoitua systemaattisesti opiskelijoiden ja koulujen kanssa ja saada näin arvokasta tietämystä, kertoo Hitachi Energyltä Petri Kärki, joka työskentelee yrityksessä liiketoimintajohtajana.
Vaasan ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön johtajan, Jorma Tuomisen, mukaan opiskelijat ovat innokkaampia jäämään Vaasaan alueelle opiskeluiden päätyttyäkin, kun kontaktit yrityselämään on jo muodostettu:
– Meillä on alueella yrityksiä, jotka kehittävät jatkuvasti yhä nykyaikaisempia ja kestävämpiä energiaratkaisuja, joilla on suora kytkös akkuteollisuuteen, ja meillä on taas opiskelijoita, jotka pystyvät tarjoamaan arvokasta osaamista aiheesta, mikä on selvä vetovoimatekijä koko Vaasan alueelle ja energiaklusterille, sanoo Tuominen.
Mentoroitavat ovat ”erittäin tyytyväisiä” ohjelmaan
Tänä vuonna opiskelijat ja yritykset ovat jatkaneet yhteisten tavoitteiden eteen työskentelyä pandemiasta huolimatta: ajatuksia on jaettu, syvällisiä keskusteluja on käyty ja tapaamisia on järjestetty tiheästi, jopa kerran viikossa. Kolmen kuukauden aktiivisen keskustelun jälkeen tulokset näyttävät lupaavilta: Hitachi Energyn tuoreen raportin mukaan suurin osa mentoroitavista kuvasi suhdettaan mentoreihinsa läheiseksi tai menestyksekkääksi. Yli 82 prosenttia vastaajista on täysin samaa mieltä väittämän ”Olen tyytyväinen tähänastiseen mentorisuhteeseeni” kanssa. Täydet 100 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä mentorinsa saatavuuteen.
–Tulokset olivat erinomaisia. Olemme kuitenkin tietoisia, että sekä mentorit että mentoroitavat toivovat enemmän kasvokkain tapaamisia. Tänä vuonna olemme ehtineet järjestää yhteisen verkkotapaamisen, jossa yritykset ovat päässeet esittelemään itsensä ja kesätyömahdollisuuksiaan. Myös menestyksekkäistä mentori-mentoroitava -tarinoita on päästy jakamaan, kertoo Tiia-Maria Kinnula, Employer Branding Specialist, Wärtsilältä.
”Haluan antaa mahdollisuuksia avomielisille opiskelijoille”
Petri Koivisto, tietoturvallisuusjohtaja Wärtsilässä korostaa, että mentoroinnista saatava hyöty on molemminpuolinen. Hän näkee hyvien arvioiden taustalla vaikuttavan vahvan siteen mentoroitavan ja mentorin välillä:
– Haluan antaa mahdollisuuksia opiskelijoille, joilla on avoin ja idearikas mieli ja jotka näkevät asiat vähän eri näkökulmasta kuin yleensä. Usein opiskelijat ovatkin tällaisia ihmisiä. Mentorina ja mentoroitavana annamme toisillemme vinkkejä eri osa-alueista, kuten yleisön edessä esiintymisestä. Lisäksi olen hyvin halukas tukemaan mentoroitavaani täydesti kaikissa hänen valinnoissaan, Koivisto painottaa.
Energy Academy toivoo saavansa mukaan lisää energia-alan yrityksiä
Energy Academy yhdistää toiminnallaan jo kaikki Vaasan korkeakoulut, joita ovat: Hanken svenska handelshögskola, Helsingin yliopiston Vaasan yksikkö, Yrkeshögskolan Novia, Vaasan ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto sekä Åbo Akademi. Yrityksistä ja organisaatioista mukana yhteistyössä ovat: ABB Oy, Danfoss, EnergyVaasa, Hitachi Energy, Merinova, Vaasan kaupunki, Vaasan sähkö, VASEK ja Wärtsilä.
– Yhteistyökumppanimme ovat omaksuneet Energy Academyn verkostoitumismallin osaksi päivittäisiä rutiinejaan. Tässä on luultavasti paras tapa saada opiskelijat imettyä energia-alalle mukaan. Jo yhdeksän yritystä on saatu mukaan, ja tavoittelemme luonnollisesti kaikkia alueen energiaklusterin yrityksiä mukaan. Kaikki osapuolet voittavat, päättää Tuominen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma TuominenJohtajaTekniikan yksikkö
Puh:040 582 7623jorma.tuominen@vamk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Länsirannikkoyhteistyöllä kasvua koko Suomeen4.12.2025 07:09:00 EET | Tiedote
Länsirannikon alueella on tehty kolmen vuoden ajan tiivistä ammattikorkeakouluyhteistyötä, joka tukee sekä paikallista että valtakunnallista kasvua ja kilpailukykyä. Alueen yrityksillä ja elinkeinoelämällä on ollut keskeinen rooli yhteistyössä, joka on merkittävää koko Suomen hyväksi.
Korkeakoulujen Opin.fi-palvelu tarjoaa uusia opintopolkuja kaiken ikäisille oppijoille21.11.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Keväällä 2025 avattu Opin.fi-palvelu kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot yhteen paikkaan. Palvelu on suunnattu niille, jotka haluavat kehittää osaamistaan ennen tutkinto-opintoja tai työelämää varten. Vaasan ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
The higher education institutions' Opin.fi service offers study paths for all learners21.11.2025 07:05:00 EET | Press release
Launched in spring 2025, the Opin.fi service brings together all open studies offered by Finnish higher education institutions in one place. The service is intended for people who want to develop their skills before degree studies or for working life. Vaasa University of Applied Sciences is involved in the project.
ABB lahjoitti YuMi-robotin VAMKille tukemaan konetekniikan opetusta29.10.2025 07:10:00 EET | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu sai ABB:ltä YuMi-robotin lahjoituksena opetuskäyttöön. Robotti rikastuttaa erityisesti konetekniikan opetusta ja vahvistaa korkeakoulun ja alueellisten yritysten yhteistyötä. Yhteistyö tukee tekniikan osaajien koulutusta tarjoten opiskelijoille ajantasaiset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen.
Chau Tran ja Linh Le on valittu VAMKin vuoden alumneiksi23.10.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulun vuoden 2025 alumneiksi on valittu Long Van -yrittäjät, liiketalouden tradenomi Chau Tran ja tietotekniikan insinööri Linh Le. Vuoden alumni julkistettiin vuotuisessa alumnitapahtumassa, joka järjestettiin VAMKin Avainkumppani Kalevan tiloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
