Energiankulutus laski vuonna 2022 – tuuli- ja ydinvoiman tuotanto ennätystasolle
”Tällä kertaa kulutuksen laskulle oli monta selittävää tekijää. Leuto sää vähensi lämmityksen tarvetta etenkin alkuvuonna. Lisäksi tammi-huhtikuussa oli paperiliiton työnseisaus, joka vähensi sellutehtailla sivutuotteena syntyvän mustalipeän polttamista energiaksi”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Aleksi Sandberg sanoo.
Sandbergin mukaan myös Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset heijastuivat energian kulutukseen. Maakaasun kulutus liki puolittui edellisvuodesta toimitusten loppuessa Venäjältä toukokuussa. Myös sähkön hinta kallistui, mikä osaltaan vähensi sähkön kysyntää.
”Sähkön kokonaiskulutus laski viime vuonna kuusi prosenttia vuotta aiemmasta. Sähkön hinnan nousun lisäksi myös valtakunnallisella sähkönsäästökampanjalla saattoi olla vaikutusta siihen, että sähköä käytettiin tavanomaista säästeliäämmin.”
Uusiutuvien energialähteiden osuus pysyi edellisvuoden tasolla, noin 42 prosentissa. Määrällisesti uusiutuvan energian kulutus väheni viisi prosenttia edellisvuodesta, mihin vaikutti eniten puupolttoaineiden käytön kahdeksan prosentin lasku. Tuulivoimalla tuotetun energian määrä sen sijaan kasvoi reippaasti, peräti 41 prosenttia.
”Tuulivoimatuotannon määrä nousi viime vuonna uuteen ennätykseen. Myös tuulivoiman osuus sähkön kokonaiskulutuksesta kasvoi reippaasti edeltävistä vuosista ja oli nyt 14,1 prosenttia. Tuulivoimatuotannon kasvua selittää etenkin tuulivoimakapasiteetin lisääntyminen Suomessa”, Sandberg kertoo.
Myös ydinvoiman tuotanto kasvoi viime vuonna tuntuvasti. Ydinenergian kokonaistuotantomäärä, 264 terajoulea, oli suurempi kuin koskaan aiemmin tilastohistoriassa. Tuotanto kasvoi seitsemän prosenttia vuotta aiemmasta.
”Kasvun taustalla oli Olkiluoto 3, joka liitettiin valtakunnalliseen sähköverkkoon maaliskuussa laitoksen koekäytön alkaessa.”
Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttö vähenivät vuonna 2022. Fossiilisten osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 33,7 prosenttia, mikä oli pienempi kuin kertaakaan aiemmin 1950-luvun jälkeen. Maakaasun ohella myös hiilen kulutus väheni.
Hiilen alaeristä kivihiilen kulutus kasvoi seitsemän prosenttia. Kivihiilen kulutuksen kasvua selittää etenkin Venäjän hyökkäyksestä aiheutunut energiakriisi. Kivihiilellä korvattiin sekä maakaasulla että puulla tuotetun energian vähentymistä. Myös sähköntuonnin hiipuminen lisäsi kivihiilen käyttöä.
Hiileen sisältyvät kivihiilen lisäksi teollisuudessa käytetyt koksi sekä hiilikaasut, joiden kulutus väheni vuonna 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksi SandbergYliaktuaari
Puh:029 5513 326aleksi.sandberg@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu: Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla -tutkimuskirjan julkaisuwebinaari 22.5.6.5.2025 08:41:59 EEST | Kutsu
Tilastokeskuksen tutkimusjulkaisu Ajan jäljet – elämänrytmit koronakriisissä ja 2020-luvulla julkaistaan 22.5.2025. Tervetuloa webinaariin kuulemaan ajankäytön muutoksista ja trendeistä!
Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa5.5.2025 08:03:30 EEST | Tiedote
Asuntojen hintojen lasku jatkui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 1,3 % vuodentakaisesta. Maaliskuussa laskua oli 1,6 % viimevuotisesta.
Elinajanodotteet uuteen ennätykseen vuonna 2024 – kuolleiden määrä laski selvästi29.4.2025 08:02:18 EEST | Tiedote
Vastasyntyneen elinajanodotteet nousivat viime vuonna ennätyksellisen korkealle. Ennakollinen elinajanodote oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöillä 84,8 vuotta. Pojilla elinajanodote kasvoi 0,7 vuodella ja tytöillä 0,6 vuodella verrattuna vuoteen 2023.
Maahanmuutto väheni tammi-maaliskuussa25.4.2025 08:04:22 EEST | Tiedote
Maahanmuutto Suomeen väheni alkuvuonna. Ulkomailta muutti Suomeen tammi–maaliskuun aikana 10 379 henkeä, mikä on 5 349 vähemmän kuin vuosi sitten. Suomesta ulkomaille muutti 3 213 henkeä, 18 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tiedot perustuvat maaliskuun väestön ennakkotilastoon.
Lopettaneiden yritysten määrä ennätystasolla 2024 – muutos verotuksessa voi selittää kasvua23.4.2025 08:02:47 EEST | Tiedote
Lopettaneita yrityksiä oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 16 188, mikä on lähes kaksinkertaisesti vuotta aiempaan verrattuna. Kasvua selittää etenkin luonnollisten henkilöiden yritysten luokka, jossa lopettaneiden yhden hengen yritysten määrä kasvoi vielä selvemmin 4 654:stä 11 310:een.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme