Vaasan Sähkö Oy

Energiayhtiöltä vahva tulos

Jaa
Vuoden 2019 kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 107,7 M€ liikevoiton ollessa 18,5 M€. Liikevaihto nousi 4 prosenttia ja liikevoitto peräti 54 prosenttia edellisvuoden samaan jaksoon verrattuna. Omavaraisuusaste pysyi hyvällä tasolla ollen 56,4 prosenttia.
Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen
Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen

Energianmyynti

Sähköenergiaa myytiin tammi–syyskuussa yhteensä 1 359 GWh, mikä on hieman alle 4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kaukolämpöä myytiin syyskuun loppuun mennessä yhteensä 462 GWh. Lukema ei juurikaan eroa viime vuotisesta.

Sähkönsiirto

Tammi–syyskuussa siirretyn sähkön kokonaismäärä oli 716 GWh, mikä on hieman yli prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden vaihteessa riehunut Aapeli-myrsky heikensi merkittävästi tulosta ja toimitusvarmuutta.

Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna asiakasmäärä on kasvanut huimasti ollen syyskuun lopussa 16,5 prosenttia suurempi.

- Olemme onnistuneet tekemään hyvää tulosta ja samalla pitämään hintamme kilpailukykyisinä, toteaa Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin tyytyväisenä.

Kestävä kehitys on tärkeä osa yhtiön strategiaa, jonka myötä konsernissa panostetaan seuraavaksi etenkin kestäviin energiantuotantoratkaisuihin. Yksi näistä on Vaskiluodossa ensi kesään mennessä käyttöön otettava, massiivinen lämpöenergiavarasto.

- Kaukolämmössä tapahtuu paljon kehitysaskelia juuri nyt. Etsimme myös uusia kumppanuuksia tuotantolaitosten tai muiden kiinteistöjen hukkalämmön hyödyntämiseen. Tämänlaiset ratkaisut ovat hyvin tärkeitä matkalla kohti fossiilivapaata energiantuotantoa, Damlin jatkaa.

Vaasan Sähkö -konserni

1–9/2019

1–9/2018

Liikevaihto M€

107,7

103,5

Liikevaihdon muutos %

4,0

11,5

Liikevoitto M€

18,5

12,1

Liikevoitto %

17,2

11,6

Investoinnit M€

11,0

10,2

Omavaraisuusaste %

56,4

56,0

 

   

Sähkön myynti GWh

1 359

1 411

Kaukolämmön myynti GWh

462

464

Sähkönsiirto GWh

716

725

Vuonna 2018 konsernin tulosta rasitti Seinäjoen voimalaitoksen omistusjärjestelyistä johtuva viiden miljoonan euron kertaluontoinen sähkönhankintakulu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen
Vaasan Sähkö. Kuva: Katja Lösönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 140 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2018 oli noin 143 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye