Enkelisijoittajilta 37 miljoonaa 248 startup-yrityksille

Finnish Business Angels Network FiBANin vuosittaisen jäsentutkimuksen avulla voidaan seurata enkelisijoitusten kehittymistä ja vaikutusta. “Vastaaminen on vapaaehtoista, mutta enkelisijoittajat ovat kiinnostuneita sijoitustensa yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Tavoitamme heistä merkittävän osan, vaikka osa Suomessa tehdyistä enkelisijoituksista jää myös FiBANin keräämän datan ulkopuolelle,” FiBANin vt. toimitusjohtaja Annukka Mickelsson kertoo.
Suurempia kierroksia – lähes puolet uusille yrityksille
Enkeleiden aktiivisuus ei ole juurikaan laskenut. Sijoituskierroksen mediaanikoko nousi edellisvuoden 250 000 eurosta 290 000 euroon ja sijoituskierroksia oli 791.Lähes puolet sijoituksista tehtiin uusiin yrityksiin. “Suomessa kiinnostus uusiin yrityksiin on selkeästi elpynyt koronan jälkeen, vaikka maailmanlaajuisesti aloittavien yritysten rahoitus on pudonnut ennätysluvuista puoleen,” FiBANin hallituksen puheenjohtaja Kim Väisänen kertoo.
Mediaanisijoituksen koko pysyi vuoden 2021 tasolla 20 000 eurossa. Vajaa kymmenen prosenttia FiBANin enkelisijoittajista tekee puolet kaikista verkoston kautta tehdyistä sijoituksista. He ovat niin kutsuttuja superenkeleitä, joiden sijoitukset ovat sadoista tuhansista miljooniin euroihin kerrallaan.
Tyypillisellä enkelisijoittajalla on usein johtajataustaa, myös omasta yrityksestä. Enkelit ovat kasvuyritysten ensimmäisiä tukijoita. “Enkelisijoittajien osaaminen pohjautuu johtamisen ja yritystoiminnan kehittämisen laajaan kokemukseen ja näihin liittyviin verkostoihin sekä tahtoon kehittää yrityksiä itseään. Siksi enkelisijoittajat ovat haluttuja kumppaneita aloittaville yrittäjille,” FiBANin vt. toimitusjohtaja Annukka Mickelsson kertoo.
Ammattimaista enkelisijoittamista tuetaan FiBANissa esimerkiksi koulutuksin. “Enkelisijoittaminen alkaa usein pienemmillä summilla. Kokemuksen karttuessa aiemmin kertynyttä varallisuutta sijoitetaan uudelleen kasvuyrityksiin. Ammattimaisesti sijoittavat enkelit ovat koko startup-ekosysteemin kannalta merkittäviä,” Mickelsson painottaa.
Korkean riskin sijoittamista: puolet yritysostoja ja kolmasosa konkursseja
Vuoden 2022 exitien eli irtautumisten määrä laski loivasti vuoteen 2021 verrattuna, jolloin niitä tehtiin ennätykselliset 168. Vuonna 2022 exitejä tehtiin 122, joista puolet oli yritysostoja ja yksi kolmasosa konkursseja. Konkurssien määrä pysyi edellisvuoden tasolla. “Yleensä enkeleiden sijoitukset ovat pitkäjänteisiä sitoumuksia, joita tulisi tarkastella pidemmällä aikajaksolla, eikä niinkään yksittäisten vuosien perusteella. Enkelit seisovat yrittäjien rinnalla vaikeinakin aikoina. Olemme startupin matkassa jopa vuosikymmenen ajan,” Väisänen sanoo.
“Exitit ovat muuttuneet, sillä erilaisista optiojärjestelmistä on tullut yleisempiä suurissa yrityskaupoissa. Johto halutaan yhä useammin pitää mukana transformaatiossa,” Mickelsson lisää.
Startup-sijoittamisen tuotto-odotushaarukka on erittäin laaja esimerkiksi osakesijoittamiseen verrattuna. Korkean tuoton exitit ovat kuitenkin harvinaisia, mutta yksittäinen voi olla jopa satakertainen. “Noin kolmannes sijoituksista menee yleensä nollille, mutta joissain tapauksissa voi sijoituksen arvo moninkertaistua. Verojen jälkeen tuotot sijoitetaan monesti uudelleen startup-yrityksiin,” Mickelsson toteaa.
Alkuvuoden korkeat kasvuyritysten valuaatiot näkyivät sijoitusten kannattavuuden hetkellisenä nousuna. “Alkuvuodesta valuaatiot olivat korkeita ja silloin tehtiin tavallista suurempia exitejä. Nämä nostivat irtautumistenkin arvot hetkellisesti ylös,” Mickelsson lisää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annukka MickelssonVt. ToimitusjohtajaFiBAN - Finnish Business Angels Network ry
Vt. toimitusjohtaja, enkelisijoittaja
Kim VäisänenHallituksen puheenjohtaja
Puh:+358 505 852 885kim.vaisanen@live.comMilja MäkeläViestintäpäällikköFiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Puh:0405385418Milja.makela@fiban.orgKuvat



Tietoja julkaisijasta

Lapinlahdenkatu 16 / Maria 01
00180 HELSINKI
info(at)fiban.orghttps://fiban.org
Finnish Business Angels Network (FiBAN) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on kasvattaa ja kehittää yksityisten sijoittajien ammattikuntaa ja listaamattomiin kasvuyhtiöihin sijoittamista. FiBAN on yksi Euroopan suurimmista ja aktiivisimmista bisnesenkeliverkostoista, johon kuuluu yli 670 hyväksyttyä sijoittajajäsentä yli 20 kansallisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FiBAN – Finnish Business Angels Network ry
FiBANin uusi toimitusjohtaja: "Enkelisijoittaminen on isänmaallinen teko”13.3.2023 08:10:30 EET | Tiedote
Finnish Business Angels Network FiBAN ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Tiina Laisi-Puheloinen, joka on tottunut olemaan ensimmäisten joukossa ja ajelee kesät “konjakkipullon hinnalla” ostamallaan kuplavolkkarilla.
Enkelisijoittaja on parasta yritystukea - FiBAN haastaa puolueet13.2.2023 08:30:00 EET | Tiedote
Miten taataan, että Suomessa kehittyy laadukkaita yrityksiä, joista syntyy Suomeen uusia, pysyviä työpaikkoja uusille aloille? Tähän haasteeseen vastaavat eduskuntapuolueiden kansanedustajat Finnish Business Angels Networkin (FiBAN ry) järjestämässä paneelissa 14.2. Eduskunnan Kansalaisinfossa.Tilaisuudessa puhumassa ovat muun muassa Ainomaija Haarla, opetuspelikehittäjä Peter Vesterbacka sekä yrittäjyyskasvatushanke Pikkuyrittäjät.
Epävarmasta markkinatilanteesta huolimatta jopa 90 % enkelisijoittajista on valmiita sijoittamaan12.12.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Finnish Business Angel Network (FiBAN ry) marraskuussa teettämän jäsenkyselyn mukaan lähes 90 % vastanneista on valmiita sijoittamaan markkinan hiljenemisen pelosta huolimatta. Jäsenkyselyssä tarkasteltiin enkelisijoittajien sijoitussentimenttiä tämänhetkisessä markkinatilanteessa. Enkelisijoittajat ovat yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat omaa varallisuuttaan alkuvaiheen startup- ja kasvuyrityksiin. Pääoman lisäksi bisnesenkelit tuovat alkuvaiheen yrityksille osaamista ja verkostoja.
FiBAN-enkelisijoittajaverkosto palkitsi Pohjois-Savon alue-enkeli Jari Osmalan vuoden bisnesenkelinä14.11.2022 06:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2011 lähtien FiBAN eli Finnish Business Angels Networkin palkitsemistoimikunta on palkinnut vuosittain menestyneitä enkelisijoittajia. Tänä vuonna vuoden bisnesenkeli -palkinnon sai jo 10 vuotta bisnesenkelinä toiminut Jari Osmala, joka on edistänyt ansiokkaasti Pohjois-Savon alueen enkelitoimintaa ja yritysten kansainvälistymistä jo 10 vuoden ajan.
Uusi tutkimus: Enkelisijoittajat sijoittavat skaalautuviin tulevaisuuden teknologioihin, jotka kiinnostavat myös jatkosijoittajia11.11.2022 00:00:00 EET | Tiedote
Suomen bisnesenkeliverkosto Finnish Business Angels Networkin (FiBAN) ja Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) uusin tutkimus osoittaa enkelisijoittamisen ammattimaisuuden, muiden sijoittajien kiinnostuksen FiBANin kohdeyrityksiin sekä ekosysteemin yhteistyön tiivistymisen. Nyt julkaistu tutkimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme