Ennakkotiedote: Aluehallituksen käsittelyssä talouden tasapainotus- ja muutosohjelma
27.2.2023 16:15:11 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu karkeasti neljään eri tekijään; THL:n luomaan sosiaali- ja terveydenhuollon sote-palvelutarvekertoimeen (80 %), joka Keski-Uudenmaan alueella on merkittävästi alhaisempi kuin Suomessa keskimäärin. Lisäksi 14,6 % rahoituksesta perustuu asukasmäärään, HYTE -kokonaisuuden osuus on 1 % -rahoituksesta ja olosuhteiden (kielisyys jne.) osuus on 4 %:ia. Rahoituksen suuruuttaa säätelee merkittävästi arvio alueen hyvinvoinnista suhteessa muihin hyvinvointialueisiin.
THL arvioi 31.1.2023 julkaisemassaan raportissa ”Tiedosta arviointiin” Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen olevan yksi hyvinvoivimmista hyvinvointialueista. Väestötiheys on alueella maan suurimpia. Ikävakioimattoman sairastavuusindeksin sairastavuus on Keski-Uudellamaalla keskimääräistä vähäisempää. Myös menetetyt elinvuodet ovat maan keskitasoa alhaisemmat. Palvelutarpeen arvioidaan olevan 12 % alhaisempi kuin muualla Suomessa ja palvelutarpeeseen suhteutetut sotemenot ovat yli maan keskiarvon.
Taustalla olevien 3,5 %:n vuosittaiseen kasvuun perustuvan pitkän aikavälin ennustelaskelman mukaisesti,olisi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen sopeutettava toimintaansa vuoden 2026 loppuun mennessä noin 100 Me. Nykyisten valtion julkaisemien rahoituslaskelmiin pohjautuen toimintaa on sopeutettava vuosina 2024–2026 vuosittain yli 30 Me.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 315 2490Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten Mäntsälän ja Tuusulan kotihoito sai kiitosta asiakkailta – parhaat arviot Keusoten kotihoidon yksiköistä8.10.2026 09:31:53 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) Mäntsälän ja Tuusulan kotihoito ovat saaneet parhaat asiakasarviot Keusoten kotihoidon yksiköistä THL:n valtakunnallisessa Kerro palvelustasi 2026 -asiakastyytyväisyyskyselyssä. Asiakkaat arvostavat erityisesti avun riittävyyttä, turvallisuuden tunnetta ja sitä, että heidän omat toiveensa huomioidaan.
Kädet ennen seiniä – Keusoten palvelujen verkoston kehittäminen etenee päätöksentekoon2.10.2026 10:43:12 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) haastava taloudellinen tilanne edellyttää kehittämään palvelujen verkostoa ja palvelujen järjestämisen tapoja. Päivitetty tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma etenee päätöksentekoon: tavoitteena on, että hyvinvointialueen aluevaltuusto päättää päivityksestä kokouksessaan 29.10.2026.
Työelämän kolmio kokoaa täsmätyökykyiset työnhakijat ja työnantajat yhteen Hyvinkäällä30.9.2026 15:20:31 EEST | Tiedote
Keusote ja Remmi Työpalvelu Oy järjestävät 11. marraskuuta Hyvinkäällä Työelämän kolmio – kohtaamisista töihin -tapahtuman, jossa täsmätyökykyiset työnhakijat ja työnantajat pääsevät kohtaamaan toisiaan. Tapahtuman tavoitteena on löytää uusia työelämän mahdollisuuksia, lisätä tietoa täsmätyökykyisten työllistämisestä ja madaltaa työnantajien kynnystä tarjota työmahdollisuuksia.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli vammaispalvelujen hankintaa ja pelastuslaitoksen ajankohtaisia asioita30.9.2026 09:21:07 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 29.9.2026 muun muassa vammaispalvelulain mukaisen päivätoiminnan ja kehitysvammaisten työtoiminnan hankintaa sekä pelastuslaitoksen taloutta ja palvelutasoa.
Henkilöstön lomautukset vaikuttavat Keusoten palveluihin syksyn ja talven aikana28.9.2026 07:35:22 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti maaliskuussa 2026, että hyvinvointialueen henkilöstö lomautetaan 10 vuorokaudeksi. Lomautuksilla on vaikutuksia osaan Keusoten palveluista syksyllä ja talvella 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
