Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 9.6.2020
5.6.2020 10:37:26 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 9. kesäkuuta klo 16.30. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla.
Jaostolle esitetään hyväksyttäväksi muun muassa Helsingin kaupungin lukioiden opetussuunnitelman yhteinen osa sekä suomenkielisen työväenopiston opetussuunnitelma vuodelle 2020.
Helsingin kaupungin lukioiden opetussuunnitelman yhteinen osa
Helsingin kaupungin lukioiden opetussuunnitelman yhteinen osa on laadittu yhdessä suomenkielisten ja ruotsinkielisten lukioiden rehtoreiden, opettajien, opiskelijoiden ja opiskeluhuollon kanssa. Opetussuunnitelmatyöhön on osallistunut suuri joukko lukiolaisia syksystä 2019 alkaen. Yhteisen osan työryhmissä oli mukana opiskelijoita, ja kaikille lukiolaisille annettiin mahdollisuus kommentoida opetussuunnitelmaluonnosta. Lukiolaisille järjestettiin työpajoja, joihin osallistui 250 opiskelijaa. Työpajojen teemoina olivat esimerkiksi hyvinvointi ja osallisuus sekä työelämä- ja korkeakouluyhteistyö ja kansainvälisyys. Lukioiden opiskelijakuntien hallituksilta pyydettiin erikseen kannanottoja yhteisen osan tekstiin.
Lukiouudistuksen taustalla on se, että lukiolaisten hyvinvointia halutaan vahvistaa, ja Helsingin kaupungin opetussuunnitelmatyössä opiskelijoiden hyvinvointiin on erityisesti kiinnitetty huomiota.
Suomenkielisen työväenopiston opetussuunnitelma vuodelle 2020
Suomenkielisen työväenopiston opetussuunnitelmassa 2020 määritellään opiston perustehtävä, toiminta-ajatus ja arvot. Opetuksen lähtökohtina esitellään oppimiskäsitys, oppimistarpeet ja kohderyhmät, opetuksen yleiset tavoitteet sekä yhteistyön tuomat mahdollisuudet. Opetuksen järjestämistä avataan kertomalla opetusmuodoista- ja menetelmistä, hyödynnettävistä oppimisympäristöistä ja arvioinnista. Lopussa esitellään lyhyesti opiston eri ainealat.
Opetussuunnitelman 2020 painotetuiksi tavoitteiksi on valittu neljä pääteemaa 1) moninaisuuden huomioiminen, 2) kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen, 3) demokratian ja aktiivisen kansalaisuuden tukeminen ja 4) kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen hillintä.
Kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä verkkosivuillamme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Miten ammatillinen koulutus vahvistaa maanpuolustuksellista kyvykkyyttä?17.6.2026 10:44:58 EEST | Tiedote
Ammatillinen koulutus on keskeinen osa yhteiskunnan varautumista, resilienssiä ja kokonaisturvallisuutta. Se rakentaa osaamista, jolla turvataan arjen toimivuus niin normaalioloissa kuin kriiseissä.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 16.6.202616.6.2026 19:12:51 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 16. kesäkuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Arbis och Työväenopistos kurskataloger blir historia15.6.2026 15:00:47 EEST | Pressmeddelande
Arbis och Työväenopistos tryckta kurskataloger utkommer inte längre. Alla kurser och aktuell information publicerades på ilmonet.fi den 1 juni. På ilmonet kan du bläddra och läsa om kommande kurser samt spara dina favoriter i förväg. Anmälningarna startar måndagen den 10 augusti.
Helsingin työväenopiston ja Arbiksen kurssioppaat jäävät historiaan15.6.2026 11:31:44 EEST | Tiedote
Työväenopiston ja Arbiksen perinteinen syksyn kurssien painettu opinto-opas jää historiaan. Kaikki kurssit ja niiden ajantasaiset tiedot on julkaistu ma 1.6. ilmonet.fi-sivulla, jossa niitä voi selata, katsella ja merkitä suosikeiksi etukäteen. Ilmoittautumiset alkavat ma 10.8.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 16.6.202612.6.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 16. kesäkuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös Suomenlinnan ala-asteen koulun ja päiväkoti Suomenlinnan tilojen perusparannuksen tarveselvityksestä päätös Herttoniemeen osoitteeseen Hillerikuja 4 sijoittuvien päiväkoti Siilitien ja Hertsikan ala-asteen koulun Hillerikujan toimipisteen tilojen tarveselvityksestä päätös Länsi-Herttoniemeen sijoittuvan lisä- ja väistötilan tarveselvityksen muutoksesta päätös Siltamäkeen osoitteeseen Siltakyläntie 9 sijoittuvien Siltamäen uuden yhtenäisen peruskoulun ja päiväkoti Pertun varhaiskasvatustilojen korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Vuosaareen osoitteeseen Itäreimarinkuja 1 sijoittuvien lastensuojelun erityisen huolenpidon ja päihdehoidon osastojen opetustilojen tarveselvityksestä lausunto osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puisto
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme