Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 12.11.2019
8.11.2019 15:19:56 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 12. marraskuuta klo 16.00. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla.
Esityslistalla on muun muassa vuoden 2019 talousarvion kolmas toteutumisennuste sekä useita uusia tiloja:
- Osoitteeseen Capellan puistotie 27 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen, lausunto suunnitelmasta ja päätös päiväkodin perustamisesta. Kalasataman alueelle rakennettavassa päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1-6-vuotiaille suomen- ja ruotsinkielisille lapsille. Tällä hankkeella saadaan noin 330 uutta varhaiskasvatuksen tilapaikkaa.
- Osoitteeseen Koirasaarentie 31 toteutettavan päiväkodin uudisrakennuksen tarveselvityksen hyväksyminen, lausunto suunnitelmasta ja päätös päiväkodin perustamisesta. Kruunuvuorenrannan alueelle rakennettavassa päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta 1-6-vuotiaille suomen- ja ruotsinkielisille lapsille. Hankkeella saadaan noin 210 uutta varhaiskasvatuksen tilapaikkaa.
- Kuninkaantammenkierto 22:een rakennettavat lisätilat ja väliaikaisen lisätilan tarveselvityksen hyväksyminen osoitteeseen Kuninkaantammenkierto 3. Kaarelan alueelle sijoittuvat perusopetuksen lisätilat suunnitellaan 250 lapselle. Varhaiskasvatukseen sekä esiopetukseen tarvitaan lisätiloja 210 lapselle. Ennen pysyvien lisätilojen valmistumista tarvitaan väliaikaisia lisätiloja alkuopetukseen, esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen. Näitä tiloja suunnitellaan Kuninkaantammenkierto 3:een.
- Käpylän peruskoulun Väinölä-rakennuksen perusparannuksen hankesuunnitelma osoitteeseen Väinölänkatu 7. Tilat suunnitellaan noin 330 oppilaalle.
Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Medieinbjudan: De gamlas dans i Helsingfors ishall30.1.2026 08:45:00 EET | Pressinbjudan
Medierepresentanter har möjlighet att fotografera danserna och intervjua studerande i ishallen efter generalrepetitionen den 5 februari kl. 13.15–13.45.
Korjattu mediakutsu: Vanhojen tanssit Helsingin jäähallissa30.1.2026 08:45:00 EET | Kutsu
Median edustajilla on mahdollisuus kuvata tansseja ja haastatella opiskelijoita kenraaliharjoitusten jälkeen jäähallissa 5.2. kello 13.15–13.45.
Helsinki rekrytoi lähes 100 uutta apulaisjohtajaa päiväkoteihin28.1.2026 09:56:52 EET | Tiedote
Helsinki vahvistaa varhaiskasvatuksen johtamista siirtymällä apulaisjohtajamalliin. Uudistuksen ansiosta kaupunki palkkaa 92 varhaiskasvatuksen ammattilaista uusiin apulaisjohtajan tehtäviin eri puolille kaupunkia.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 20.1.202620.1.2026 21:25:14 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 20. tammikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 20.1.202616.1.2026 09:18:11 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan kevätkauden ensimmäinen kokous pidetään tiistaina 20. tammikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilat: päätös Myllypuroon osoitteeseen Yläkivenrinne 6 toteutettavan leikkipuisto Myllynsiiven korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Malmille osoitteeseen Tyynelänkuja 7 toteutettavan leikkipuisto Traktorin korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Munkkivuoreen osoitteeseen Ulvilantie 17b toteutettavan leikkipuisto Ulvilan korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Pukinmäkeen osoitteeseen Kenttäkuja 12 sijoittuvan Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen tarveselvityksestä Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme