Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 14.12.2021
10.12.2021 12:19:42 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan syyskauden viimeinen kokous pidetään tiistaina 14. joulukuuta klo 16.15. Esityslista on julkaistu toimialan verkkosivuilla.
Lautakunnan kokouksen esityslistalla on muun muassa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vuoden 2022 tulosbudjetti.
Kaupunki panostaa kaupunkistrategian mukaisesti vahvasti kasvatukseen ja koulutukseen. Toimialan talousarvio vuodelle 2022 on 1 338 223 000 euroa. Budjetti kasvaa 65,3 miljoonaa euroa eli 5 % tästä vuodesta. Se on 2,4 miljoonaa euroa pienempi kuin lautakunnan syyskuinen ehdotus, mutta myös menoarvio on 20 miljoonaa euroa arvioitua pienempi. Suurin vähennys menoarviossa perustuu uuteen kaupunkistrategiaan: tilojen kunnostuksen vaikutus vuokriin pienenee. Vapautuva rahoitus ohjataan lasten ja nuorten oppimiseen ja tukemiseen. Varhaiskasvatukseen on tehty tulosbudjetissa 5,5 miljoonan euron tasokorotus
Yksityisen tuen hoidon kuntalisään esitetään korotusta. Varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuustoimenpiteisiin esitetään lisättävän myös määrärahoja Valtuustoaloitteiden mukaisesti muutamissa kouluissa pilotoidaan maksuttomia kuukautisvälineitä ja kokeillaan kiusaamisvilkkua.
Kaupunkistrategian talouden vastuuperiaatteen mukaisesti toimiala hillitsee menojen kasvua tulevina vuosina turvatakseen laadukkaat palvelut myös jatkossa. Tulosbudjetin tuottavuustoimenpiteitä ovat:
- Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan laajentaminen leikkipuistoihin
- Toimialan hallinnon toiminnan ja tilankäytön tehostaminen
- Stadin ammattiopiston osaamiskeskustoiminnan integrointi osaksi opiston perustoimintaa käynnistetään vuonna 2022 huomioiden kuntakokeilun painopisteet
- Ruoka- ja siivouspalveluiden kilpailuttamisen laajentaminen asteittain 2022-2024
Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Maternity and child health clinics guide families in Helsinki to early childhood education11.9.2026 08:11:05 EEST | Tiedote
The pilot project involving guidance to families is currently underway in Malminkartano and Kannelmäki. The aim of the guidance is to ensure that every child’s right to participate in early childhood education is realised. Furthermore, the project intends to offer support to children from non-Finnish-speaking backgrounds in learning Finnish at the earliest possible stage.
Neuvola ohjaa perheitä varhaiskasvatukseen Helsingissä11.9.2026 07:51:16 EEST | Tiedote
Kokeilu on käynnissä Malminkartanossa ja Kannelmäessä. Ohjaamisen tavoitteena on se, että jokaisen lapsen oikeus osallistua varhaiskasvatukseen toteutuu. Lisäksi tavoitteena on tukea vieraskielisten lasten suomen kielen oppimista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Helsingfors slutar använda skåpsängar på daghemmen9.9.2026 12:14:53 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors gjorde en kartläggning av skåpsängar på stadens daghem under våren 2026. Det fanns totalt 1 447 skåpsängar på 99 daghem. Helsingfors har sammanlagt 331 daghem.
Helsinki luopuu päiväkodeissa kaappisängyistä9.9.2026 12:14:53 EEST | Tiedote
Helsinki teki keväällä 2026 selvityksen kaappisängyistä kaupungin päiväkodeissa. Kaappisänkyjä oli 1447 kappaletta 99 päiväkodissa. Helsingissä on päiväkoteja yhteensä 331.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 8.9.20268.9.2026 18:28:13 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 8. syyskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti, kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 11/2026 | Helsingin kaupunki
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme