Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 18.12.2018
14.12.2018 15:50:31 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla:
Esityslistalla ovat muun muassa seuraavat asiat:
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vuoden 2019 tulosbudjetti
Lautakunnalle esitetään päätettäväksi hyväksyä toimialan tulosbudjetti vuodelle 2019. Tulosbudjetin käyttötalouden määrärahat ovat yhteensä noin 1,2 miljardia euroa ja investointimäärärahat noin 27 miljoonaa euroa. Tulosbudjetin valmistelun pohjana on ollut lautakunnan 28.8.2018 hyväksymä vuoden 2019 talousarvioehdotus huomioiden talousarviokäsittelyssä siihen päätetyt muutokset. Tulosbudjettivalmistelun yhteydessä toimiala on tarkistanut asiakasmääräennusteet sekä henkilöstömenojen sivukulut ja kohdentanut määrärahalisäykset tehtyjen päätösten mukaisesti. Talousarvioehdotukseen sisältyneitä säästö- ja tuottavuustavoitteita ei määrärahalisäyksistä johtuen tarvitse toteuttaa perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa eikä ammatillisessa koulutuksessa. Kaupunkistrategian toteuttamiseen on kohdennettu tulosbudjetissa 6,4 miljoonan lisäpanostus verrattuna vuoteen 2018.
Kotihoidon tuen Helsinki-lisän poisto
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 28. marraskuuta vuoden 2019 talousarvion, johon on kirjattu kotihoidon tuen Helsinki-lisän poistaminen yli 2-vuotiailta. Päätöksellä halutaan vahvistaa Helsingin strategian mukaista varhaiskasvatukseen osallistumisen tärkeyttä. Varhaiskasvatus luo tasavertaiset mahdollisuudet lapsille ja vähentää syrjäytymistä. Kasvatus- ja koulutuslautakunnalle esitetään kotihoidon tuen Helsinki-lisän poistamista yli kaksivuotiailta 1.5.2019 alkaen talousarvioehdotuksen mukaisesti.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osallisuussuunnitelma vuosille 2019–2021
Lautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi toimialan osallisuussuunnitelmaa vuosille
2019–2021. Helsingin kaupunkistrategian 2017–2021 keskiössä on asukkaiden osallisuuden edistäminen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osallisuussuunnitelmassa määritellään osallisuuden rakenteet, nykytila ja periaatteet, sekä esitellään kehittämisen kärjet osallisuuden toteuttamiseksi toimialalla.
Koulujen ja päiväkotien rakennushankkeet
Lautakunnalle esitetään seuraavat koulujen ja päiväkotien rakennushankkeet:
Päiväkoti Isoniityn uudisrakennuksesta esitetään hyväksyttäväksi tarveselvitys. Uudisrakennus sijaitsee osoitteessa Limingantie 39. Kaupunkiympäristön asiantuntijoiden mukaan nykyisen Jyrängöntiellä sijaitsevan päiväkoti Isoniityn heikossa kunnossa olevia tiloja ei ole taloudellisesti ja teknisesti perusteltua peruskorjata. Kaupunkiympäristö on hakenut vanhalle päiväkoti Isoniitylle jatkorakennusluvan (5v.) ehdolla, että tilaan tehdään välttämättömät korjaukset ilmanvaihtoon ja salaojitukseen, jotta tilat voivat olla käytössä uudisrakennuksen valmistumiseen saakka.
Tahvonlahden ala-asteen ja päiväkodin perusparannusosan ja laajennusosan tarveselvitystä esitetään hyväksyttäväksi. Hanke sijaitsee osoitteessa Gunillantie 10. Määrärahat peruskorjaukseen ja laajennushankkeeseen on varattu vuosille 2019–2020.
Suutarilaan, osoitteeseen Seulastentie 11, esitetään hyväksyttäväksi lisätilapaviljongin tarveselvitystä. Paviljonkitilat sijoitetaan Suutarilan monitoimitalon pihalle ja siihen tulee noin 28 tilapaikkaa päiväkoti Seulasen käyttöön. Tavoitteena tilojen käyttöönotolle on tammikuu 2019.
Ruotsinkielisen varhaiskasvatuspäällikön virkaan ottaminen
Ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden varhaiskasvatuspäällikön virkaan esitetään kasvatustieteen maisteri Jenni Tirrosta alkaen 1.1.2019. Jenni Tirronen on työskennellyt Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden asiantuntija- ja toimistopalvelujen johtajana vuodesta 2017 lähtien. Sitä ennen Tirronen on vuosina 2011–2017 työskennellyt erityissuunnittelijana ruotsinkielisen päivähoidon ja opetuksen linjalla vastaten esikoulu- ja iltapäivätoiminnasta.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan 18.12.2018 pidettävän kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Kaisa Talvensaari
viestintä- ja markkinointipäällikkö
kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
hanna-kaisa.talvensaari@hel.fi
puh. 09 310 15964
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 3.3.202627.2.2026 10:44:01 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 3. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet. lausunto Munkkivuoressa osoitteessa Ulvilantie 17b sijaitsevan leikkipuisto Ulvilan korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Malmilla osoitteessa Tyynelänkuja 7 sijaitsevan leikkipuisto Traktorin korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Myllypurossa osoitteessa Yläkivenrinne 3 sijaitsevan leikkipuisto Myllynsiiven korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Laajasalon, Roihuvuoren ja Kulosaaren koulujen osoitteessa Abraham Wetterin tie 4 sijaitsevien väistötilojen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Helsingin päiväkodeissa luetaan nyt ahkerasti kirjoja – tutkimus selvittää vaikutuksia lukutaitovalmiuksiin23.2.2026 08:21:35 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtamassa LuKiVa-interventiotutkimuksessa osa päiväkotien ja esiopetusryhmien lapsista osallistuu dialogisen lukemisen menetelmän lukutuokioihin.
Den gemensamma ansökan börjar den 17 februari16.2.2026 14:30:28 EET | Pressmeddelande
Den gemensamma ansökan till gymnasierna, yrkesutbildningen och Hux-utbildningen sker 17.2–17.3.2026. Helsingfors stads gymnasier, Yrkesinstitutet Prakticum och det finskspråkiga yrkesinstitutet Stadin ammattiopisto (Stadin AO) erbjuder en mängd studiealternativ efter grundskolan.
Yhteishaku alkaa 17. helmikuuta16.2.2026 14:15:13 EET | Tiedote
Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen, lukioihin sekä TUVA-koulutukseen on käynnissä 17.2.–17.3.2026. Helsingin kaupungin oppilaitoksissa on runsaasti vaihtoehtoja opiskeluun peruskoulun jälkeen.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 10.2.202610.2.2026 19:50:53 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 10. helmikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme