HSY

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 28.5.2021

26.5.2021 07:47:25 EEST | HSY | Tiedote

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 28.5.2021.

Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa
https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

Hallitus päättää muun muassa toimitusjohtajan viran julkistamisesta julkisesti haettavaksi ja Kestävän kaupunkielämän ohjelman hyväksymisestä. Hallitus päättää myös seuraavien hankesuunnitelmien hyväksymisestä: Kalastamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen vesihuoltoon liittyvien valmistelevien töiden hankesuunnitelma ja Kruunusillat -raitiotiehankkeen vesihuoltoon liittyvien valmistelevien töiden hankesuunnitelma. 

HSY:n hallitus päättää seuraavista hankinnoista:
- investointeihin ja kunnossapitoon liittyvät konsulttipalvelut
- Metsäpirtin lietekompostin seostaminen ja seulonta
- urakoitsijan valinta viemäreiden ja vesijohtojen saneeraukseen auki kaivamalla Espoossa Kuitinmäentie-Isoistentie välisellä alueella, Olarin kaupunginosassa
- HSY:n tarvitsemat palopostit.

Hallitus saa tiedoksi ilmanlaadun pääkaupunkiseudulla vuodelta 2020 ja pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vuodelta 2020.

HSY tiedottaa kokouksen jälkeen pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöistä vuodelta 2020.

Ystävällisin terveisin
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala
puh. 040 593 6346
www.hsy.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmistuu kuulutettavaksi10.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus kokoontuu perjantaina 12.6.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Kokouksessa käsitellään muun muassa vesihuollon kehittämissuunnitelman hyväksymistä vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan hyväksymistä 1.1.2027 alkaen ja sen asettamista kuultavaksi. Lisäksi hallitus päättää lausuntojen pyytämisestä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Esityslistalla ovat myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman hyväksyminen sekä Helsingin Nuijamiestentien ja Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vastuullisuusraportin vuodelta 2025. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen erikseen Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksesta ja Nuijamiestentie-Metsälänti

Biojätteen lajittelulla vahvistetaan Suomen lannoiteomavaraisuutta9.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote

Kotitalouksien biojätteestä voidaan tuottaa kotimaista lannoitetta maatalouden käyttöön aikana, jolloin lannoitteiden saatavuus ja hinta ovat nousseet huoltovarmuuden kannalta keskeisiksi kysymyksiksi. HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biojätteen jalostuslaitos auttaa palauttamaan ravinteita kiertoon, vahvistaa Suomen lannoiteomavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista.

HSY:n hallituksen päätökset 29.5.2026 – saneerausvelka hallintaan uudella investointiohjelmalla29.5.2026 10:30:48 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vesihuollon ja jätehuollon investointiohjelmat vuosille 2027–2046. Hyväksytyt ohjelmat viedään lausunnoille jäsenkuntiin. Hallitus päätti myös hyväksyä vesihuollon omaisuudenhallintasuunnitelman. Hallitus päätti hyväksyä Espoon Maarinsolmun vesihuollon saneerauksen ja johtosiirtojen hankesuunnitelman ja hankkia valurautaiset vesijohtoputket ja putkiosat Saint-Gobain Finland Oy PAM:lta. Hallitus sai tiedoksi pääkaupunkiseudun vuoden 2025 Ilmanlaadun ja ennakkotiedot kasvihuonekaasupäästöistä sekä Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) seurantakatsauksen vuodelta 2025. Hallitus sai tiedoksi lisäksi HSY:n osavuosikatsauksen tammi-huhtikuulta 2026 sekä omistajaohjaukselle annettavan kvartaaliraportin tammi-maaliskuulta 2026. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Lisätietoa aiemmista sekä muista käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta, ja ne julk

Jukolan viesti 2028 suunnistetaan Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen kupeessa27.5.2026 08:55:01 EEST | Tiedote

Kesällä 2028 Espoossa ja Kirkkonummella, Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen läheisyydessä järjestetään yksi Suomen suurimmista urheilutapahtumista, Venlojen ja Jukolan viesti. Maailman suurimman suunnistusviestitapahtuman aikana HSY tuo tunnetuksi ekoteollisuuskeskuksen monipuolista ja modernia jätehuollon ja kiertotalouden keskittymää, jossa käsitellään muun muassa pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kodeista kerätty biojäte. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja järjestäjäseura Espoon Suunta ry allekirjoittivat yhteistyösopimuksen 7.5.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye