Ennakkotiedote: Kuinka suomalaisjuristi selviää vauva-arjesta Japanissa vailla kielitaitoa ja verkostoja? Kimono kireällä ilmestyy 7.6.
12.5.2023 10:26:50 EEST | Gummerus | Tiedote

Kimono kireällä -muistelmassaan Aspiala kertoo, millaista oli opetella vauva-arkea vieraassa ympäristössä, jossa joutuu tahtomattaan paikalliseksi nähtävyydeksi. Samalla työoikeuteen erikoistunut Aspiala sai kokea, millainen on perheiden tasa-arvo ja naisten asema Japanissa Suomeen verrattuna.
- Japanissa vauvat ovat katoava luonnonvara, joten monilla pienillä asioilla yhteiskunnan palveluita pyritään järjestämään perhe-elämää tukevaksi, mutta rakenteellisesti työn ja perheen yhdistäminen on vaikeaa, Aspiala kuvailee.
Aspialan mukaan yksi syy on yhteiskunnassa edelleen tiukassa istuvat sukupuoliroolit. Oman haasteensa tuo myös harmonian vaatimus japanilaisessa kulttuurissa.
- On jatkuvasti otettava toiset ihmiset huomioon ja oltava aiheuttamatta häiriötä. Tämä tuo valtavan sosiaalisen paineen japanilaisille naisille siitä, että vauvojen itku ja mekastus pitää pystyä sammuttamaan.
Kirjailija Anu Aspiala on työoikeuteen erikoistunut lakimies, joka työskentelee HR-johtotehtävissä. Hän asuu nykyään perheensä kanssa Espoossa. Aspiala kertoo kirjastaan lisää Gummeruksen Youtube- haastattelussa
Anu Aspiala: Kimono kireällä – Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa
Ilmestyy e- ja äänikirjana 7.6., lukija Kati Tammensola
Lisätietoja sekä arvostelukappale-, kuva- ja haastattelupyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040 7792942
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Upottavan hieno romaani vie 1980-luvulle ja Turun ulkosaaristoon17.3.2026 13:32:22 EET | Tiedote
Kaukana kaupungista, varuskuntasaarella ulkosaaristossa kaikki tapahtuu tuulen ja veden armoilla. Wilhelmiina Palosen toinen romaani Suolavedet (Gummerus) kuvaa rakkauden vaikeutta sekä saaristolaiselämän ankaruutta ja iloja aikana, jolloin Itämerta ei vielä tunnettu maailman saastuneimpana merenä. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 10.4.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Näyttelijä-kirjailija Markku Haussilan ilmat pihalle lyövä romaani poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ilmestyy 13.4.202616.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
Markku Haussilan toinen romaani Miehet joita luulin rakastaneeni (Gummerus) kysyy: onko oikein, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vanhenevat? Romaani kuvaa, kuinka aikuiseen mieheen rakastunut poika joutuu seksuaalirikoksen uhriksi. Teos ilmestyy ja on arvosteluvapaa 13.4.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Anneli Kanto kertoo päiväkirjassaan kirjoittamisesta, vanhenemisesta, perhesuhteista, ystävyyksistä ja rakkaudesta13.3.2026 10:42:04 EET | Tiedote
Kirjailija Anneli Kanto kirjoittaa päiväkirjaa vuoden kierron verran kesästä 2024 kesään 2025. Sivuilla vuorottelevat arjen ilot ja surut, kirjailijantyön valot ja varjot. Kuinka paljon työvuosia seitsemänkymppisellä vielä on? Millaisia sukupolvikokemuksia suurten ikäluokkien ihmiset jakavat? Mitä ajatuksia maailmantilanne herättää? Uskaltaako varttuneella iällä rakastua? Entä jos sydän särkyy? Elämänlangalla (Gummerus) ilmestyy ja on arvosteluvapaa 23.4.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Ann-Christin Antellin Adelin tyttäret -sarjan käännösoikeudet myyty Ruotsiin – Trilogian toinen osa Kätketty tähti (Gummerus) ilmestyy 2.4.11.3.2026 09:16:35 EET | Tiedote
Historiallisen viihdekirjallisuuden tähden Ann-Christin Antellin tieteestä ja taiteesta ammentava trilogia Adelin siskoksista saa jatkoa, kun sarjan toinen osa Kätketty tähti ilmestyy 2.4. Viime vuonna Valkea lilja -romaanilla alkaneen Adelin tyttäret -sarjan käännösoikeudet on juuri myyty Ruotsiin. Sarjan ruotsinkieliset käännösoikeudet on ostanut kustantamo Gyldendal Astra.
Elämänmakuisia lukukokemuksia ja herkullista satiiria – Gummeruksen kesän 2026 kirjaluettelo on julkaistu6.3.2026 08:43:08 EET | Tiedote
Palkittu kirjailija ja käsikirjoittaja Anneli Kanto kirjoittaa ystävyydestä, perhesuhteista, taiteesta, maailmantilanteesta ja vanhenemisesta sekä niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista päiväkirjateoksessaan Elämänlangalla. Italialaisen, Helsinki Lit -festivaalille toukokuussa saapuvan Vincenzo Latronicon Täydellistä (suomennos Leena Rantanen) tarjoaa herkullista satiiria ontosta nykyelämästä ja autenttisuuden kaipuusta. Gummeruksen kesän 2026 kirjaluettelo esittelee kesän koskettavimmat ja kiinnostavimmat kirjauutuudet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


